Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Kaikki blogit puheenaiheesta Antti Rinne

Miksi vanhukset ovat itsekkäitä? Onko syynä: Antti Rinne (sdp.) ja populismi

"Vanhukset ovat ikänsä kaiken auttaneet toisia pyyteettömästi ja ilmaiseksi. He olisivat ansainneet saman omalle kohdalleen." kirjoitti Katriina Kajannes blogissaan eilen. Myöhemmin hän tarkensi, että tarkoitti niitä vanhuksia jotka hän tuntee. Minä puolestäni totesin olevani pääosin samaa mieltä.

Hyvätuloisilta lapsilisät pois?

Paine tähän kasvaa ja painetta siihen eräät toimijat kasvattavat. Toinen ehdotus on laittaa lapsilisät verolle ja progressiivisesti verottaa ne enemmän tai vähemmän pois.

Todellinen populisti Antti Rinne ja ennakkoon vastuuttomat vaalilupaukset

Enpä ollut ajatellut kirjoitella ihan vähään aikaan, mutta lukiessani IL:stä demarijohtaja Antti Rinteen esittämistä populistisista lupauksista joita hän hallituksessa pääministerinä tulisi toteuttamaan.

Lupasiko SDP:n Antti Rinne liikaa?

SDP:n Antti Rinne teki lupauksen: pienimpiin eläkkeisiin 100 euroa lisää kuukaudessa. Onko se liikaa luvattu? Ei se ole liikaa. Nettovaikutus jää noin kolmeenkymmenneen euroon jokaista pienituloista eläkeläistä kohti. Heillehän se on tarkoitettu. Köyhä eläkeläinen ei tuosta hyödy sentin senttiä.

Mikä sitten olisi ollut sellainen "kova" lupaus jollaisen Rinne väittää nyt tehneensä. Lupaus jolla olisi oikeasti sellainen vaikutus jollainen Rinne nyt vakuuttaa lupauksensa mahdollisella toteuttamisella olevan?

Porin demarit pohtivat rangaistuksia tuulivoimaa vastustaville valtuutetuilleen

Porin demarit äänestivät vastoin aikaisempaa kantaansa Ahlaisten tuulivoimakaavan puolesta. Takapiruna toimi Antti Rinne. Rivistä lipsuneita odottaa rangaistus. Suunniteltu tuulivoima-alue on venäläisomisteinen.

Porin kunnanvaltuusto päätti eilen Ahlaisten tuulivoima-teollisuusalueen rakentamisesta vastoin paikallisten mielipidettä ja aikaisempaa valtuuston päätöstä, jonka mukaan kunnassa on kahden kilometrin suojaraja kiinteistön ja tuulivoimalan välillä. Päätös tehtiin äänin 32-27.

Eduskunnan ja demokratian puolustus

Lait Suomessa laatii eduskunta, eikä torikokous.

Eduskunnassa ne myös muutetaan tai kumotaan. Hyvä näin. Ja hyvä niin kauan, kuin tämä malli toimii, karvasteli tai oudostutti jokin laki sitten miten pahasti tahansa.

Sitten kun tori alkaa toimia ja laatia lakeja, alkaa myös veri vuotaa.

Kehotan Rinnettä olemaan varovainen niitten tulitikkujen kanssa.

Puolueen nimessä kun on sentään yhä kaksi kaunista sanaa: Sosiali ja demokratia. Lasse Lehtinen ehdotti nimen iskevöittämistä Demokraatit-nimeksi. Ei mennyt läpi, kuten ei moni muukaan ajanmukaistamishanke.

Kehräävä kissanpenttu

Objektiivisuus on ollut tavoiteltu ihanne toimittajille. Se on ollut kuin ohjenuora. Objektiivisuutta on myöhemmin kyseenalaistettu, koska toimittajakin on ihminen, jolla on tunteita, sympatioita, ym. Ilmeisesti tiedotusvälineet ovat jo jättäneet objektiivisuuden sivuun ja ovat tietoisesti valinneet subjektiivisesti poliittisen agendansa.

Näkökulma: Rinteen puheista loukkaantuneet syyllistyvät törkeään hurskasteluun

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne joutui muutama päivä sitten mediapyörityksen keskelle lehtihaastattelussa antamastaan lausunnosta. Rinne kertoi Aamulehden haastattelussa saaneensa ihmisiltä palautetta, jonka mukaan hallituksen politiikka tuntuu siltä kuin työttömät haluttaisiin laitt

Epärehellisyys on tuomittavampaa kuin rehellisyys!

Työttömien ns. aktiivimalli on suututtanut kansalaisia ja luonut poliittiseen kenttään jakolinjoja, jollaisia emme ole vähään aikaan nähneet. Tähän liittyy paljon katkeruutta, jopa vihaa, ja se on saanut monet puhumaan avoimemmin - tunteet ovat hieman heikentäneet poliittista itsesuojeluvaistoa molemmin puolin.

Hallituksen aktiivimallin arvostelu on juuri sellainen kuin sen pitäisi olla

Luin juuri Uuden Suomen uutisesta, että SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen Aamulehden haastattelussa referoima kansalaisilta tullut palaute hallituksen aktiivimallista on saanut kulmat kohoamaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä