Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Kaikki blogit puheenaiheesta Alkoholitarjoilu

Hauskankieltovirastoille keppiä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on taas toiminut täysin järjenvastaisesti: koska matkustajat ovat juoneet omia juomiaan anniskelutiloissa (johon tässä tapauksessa koko juna on laskettu) niin alkoholitarjoilu ravintolavaunussa kielletään kahdeksi vuorokaude

Tarveharkittua tutkivaa journalismia?

Kritiikki suomalaista johtamista kohtaan ei tuonut julkista palautetta. Jossain kuitenkin kalikka kalahti ja hyvä näin. Ehkäpä suomalainen johtaminen alkaa lähestyä meillä  parjattua mutta maailmalla tehokasta ruotsalaista. Palautteissa muuten unohtui  että en suinkaan väittänyt että kaikki Suomessa menee pieleen. Onhan meillä todella hyvää johtamista, tosin liian vähän!

Aamulehden sunnuntailiite innostui tutkivasta journalismista. Tulilinjalla on hieman  yllättäen armeija edustusviina. Voi kauhistus tosiaan edustuskulut viinoineen ovat noin 1,8 milj euroa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä