Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Kaikki blogit puheenaiheesta Miesten ja naisten tasa-arvo

Nainen, usko itseesi ja unelmoi!

Aloitin aamuni viemällä Ilona-koiran aamupissalle Berliinin hiljaisille kaduille. On Naistenpäivä, joka Berliinissä on juhlapäivä. Kaupat ovat kiinni, kadut tyhjät. Tasa-arvoisesta Suomesta  tulleena olen mykistynyt, miten iso arvo asialle annetaan. Toki ensimmäistä kertaa täälläkin.

Eduskunta vaatii tiukennuksia kotouttamiseen

 

Vuonna 2015 Suomeen saapui Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 2015 loppuun mennessä turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä. Tilanne oli suomalaisille viranomaisille haastava. Myös kansalaiset reagoivat asiaan voimakkaasti.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnalla on perinne, että se ottaa vaalikauden aikana muutaman keskeisen asian tarkempaan selvittelyyn. Tarkastusvaliokunnan yksimielinen mietintö kotouttamisesta valmistui tammikuussa 2019. Eduskunta hyväksy mietintöön liittyvät kannanotot.

Älkääpäs nyt miehet lähtekö mihinkään

"Tule pois sieltä Pariisista, täällä Suomessakin on autettavia. Kehitysapurahat on lopetettava. Rajat kiinni. Suomi irti EU:sta, niin loppuu se turha turvapaikanhaku."

Siinäpä muutama kommentti somesta. Maahanmuutto puhuttaa, etenkin kun viime aikoina on julkistettu tilastoja ulkomaalaistaustaisten tekemistä seksuaalirikoksista Suomessa. On selvää, että täällä rikoksia tehneet pitää passittaa pikavauhdilla takaisin lähtömaahansa. 

Mitä oikeastaan tapahtui

Anna-Liina Kauhanen, Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtaja, kirjoittaa pienistä murtumista, jotka muuttavat maailman suuntaa ja aloittavat uuden aikakauden (HS 29.9.). Viime viikolla eduskunta äänesti ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta. Siniset tekivät asiasta hallituksen luottamuskysymyksen, kun eivät enää muuta keksineet. Jälkipelejä en sen enempää referoi, kuka pahoitti mielensä mistäkin. Sen sijaan, asian merkityksestä riittää puhuttavaa vielä pitkäksi aikaa, ehkä jopa historiankirjoihin saakka.

Tasa-arvo uhkaa lähteä etenemään kokoomuksessa

Muutaman naispuolisen kokoomuskansanedustajan jättäminen äänestämättä Timo Soinin luottamusäänestyksessä herätti kokoomusjohdon arjen todellisuuteen. Naiset eivät enää olekaan ukkoköörin talutusnuorassa kulkevia äänettömiä napinpainajia, vaan saattavat toimia omien ajatustensa mukaisesti. Tämän seurauksena taantumuksen linnakkeesta kuului puoluejohtaja Petteri Orpon ääni joka vaati naisille pääsyä Suomalaisen Klubin jäseneksi.

Soini ja naisen ruumis

Tunnen perheenäidin, jonka parikymppisellä pojalla on melkoinen murhe. Poika vietti Tinder-illan tytön kanssa, joka sanoi huolehtivansa ehkäisystä. Hyvä, sanoi poika, en halua lapsia enkä ole missään nimessä valmis isäksi. Yllättäen tyttö ilmoitti myöhemmin olevansa raskaana ja haluavansa pitää lapsen, ja pojan ”pitää kantaa vastuunsa”. 

Runsas viidennes naisista kokeneet lähisuhdeväkivaltaa - entä miehet?

Päivän otsikot rummuttavat kuinka runsas viidennes parisuhteessa olleista naisista on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin väkivaltaa tuoreen selvityksen mukaan, näin kertoo mm Yle. Kyseessä on selvitys, jonka on teettänyt Sisäministeriö ja tarkoituksena oli selvittää turvallisuuden toteutumista eri sukupuolten ja väestöryhmien kannalta.

Penis ei pelasta miehiä seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta

Naisten kokema seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on ollut tapetilla jo vuosikymmeniä. Olen tavattoman iloinen siitä, että näistä asioista käydään yhteiskunnallista keskustelua. Väheksymättä yhtään, on hyvä muistaa, että naiset eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka joutuvat kokemaan häirintää, sillä ilmiö on yllättävän tuttu myös miesten keskuudessa. Miehiin kohdistuva kiusallinen ja ahdistava lääppiminen ja verbaalinen ahdistelu ovat edelleen tabu.

Kaiken takana on nainen – paitsi johtajan pöydän

Ensimmäisen täysistunnon jälkeen eduskunnassa minulle sanottiin että ”Anteeksi, tuolla salissa saa olla vain kansanedustajat.” Hämmennyin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä