Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Ennakkoluulot

Te kysyitte, minä vastaan: osa 1

No Husu täällä hei!

Saan paljon palautetta siitä, miksi en vastaa useammin blogiin jätettyihin kommentteihin. Syitä on monia, mutta koska tuota samaa asiaa on ihmetelty niin moneen kertaan, päätin omistaa viimeisen vuoden aikana blogiini saamille kommenteillenne kokonaisen kolmiosaisen blogipostauksen sarjan.

Hyvät naiset ja herrat: ”Te kysyitte, Minä vastaan”.  Täällä ollaan koko viikko!

Radikaali-islamistinen terrorismi ja vastajihadismi polarisaation asialla

Maanantai-iltana 22.5.2017 tapahtui Manchesterin terrori-isku, joka vaati 22 ihmisen hengen kymmenien ihmisten loukkaantuessa. Brutaali isku, jonka uhreina oli lukuisia lapsia ja nuoria on järkyttänyt maailmaa, meitä kaikkia.

Kuten monesti aiemminkin vastaavissa tilanteissa, omaa länsimaista ääriajattelua edustava vastajihadismi on täyttänyt asiaa koskevilla ulostuloillaan ison palan sosiaalisesta mediasta.

C-hepatiitti - strategiasta toimeen

C-hepatiittiin liittyy valtavasti ennakkoluuloja. Ne kumpuavat tietämättömyydestä, häpeästä ja vaikenemisesta. Pelätään samojen ruokailuvälineiden, lelujen ja saniteettitilojen käyttöä. Pelätään, että virus tarttuu kosketuksessa. Pelätään olla lähellä.

Ennakkoluulojen ilmapiirissä tartunnasta on vaikea puhua. Keskustelua aiheesta vaikeuttavat vahvat ennakkoasenteet tartunnan saaneita kohtaan: C-hepatiitti on yleinen sairaus huumeiden käyttäjien keskuudessa.

Mielenterveys - ja päihdekuntoutuskoti on mahdollisuus

Vantaan Päiväkumpuun suunniteltu yksityinen mielenterveys- ja päihdekuntoutuskoti on aiheuttanut vilkasta keskustelua paikallisten ihmisten kesken sosiaalisessa mediassa.

Osa Päiväkummun asukkaista on huolestunut suunnitteilla olevan kuntoutuskodin aiheuttamasta turvallisuusuhasta alueen lapsille ja nuorille. Keskustelussa on tuotu esille muun muassa huoli lähellä olevan Koivukylän aseman seudun huumeongelmasta.

"Tutustu maahanmuuttajiin ja haluat maapallon ilman rajoja!"

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori ja entinen Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo piti viime keskiviikkona luennon siitä, miten "ennakkoluuloja" EU:n ulkopuolisista maista Suomeen asylum-taikasanalla virtaavia, lähinnä miehiä kohtaan saataisiin hälvennettyä.

Puheenvuoron huonot häviäjät nettihäirikköinä?

Ihmiset, jotka julkisesti vastustavat rasismia, äärioikeistolaisuutta, perussuomalaista aatetta tai ylipäätään antiliberaaleja, konservatiivisia nykyvirtauksia ovat monesti joutuneet häirintäkampanjoiden kohteeksi.

On jotain mätää Suomessa?

 

Kirjoitin tämän vuonna 2016, eli hieman yli kaksi vuotta sitten. Onko mitään muuttunut tästä? Ei ole, eikä varmaankaan muutu ihan lähiaikoina. Ainakaan romanien kanssa. Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin (EIT) on ratkaissut eräässä tapauksessa, että työnantajalla on  laillista tietyissä rajoissa irtisanoa uskonnolliseen vaatekappaleeseen sonnustautunut työntekijä.

Pahuuden alku ja kehto on ”madallettujen odotusten rasismi”, ...

... minkä  tiedostavana kärsijänä, uhrina on työtätekevä, lakeja kunnioittava ja veroja maksava kantaväesto, mutta tiedostamattomana uhrina myös suojelukohde itse ja suojelua  harjoittava osapuoli . ”Madallettujen odotusten rasismi” on pitkällä tähtäimellä kaikkein tuhoisinta, koska siitä kärsivät kaikki. ”Madallettujen odotusten rasismi” on bumerangi: se osuu kohteeseen ja osuu myös lähettäjäänsä. Voittajia ei ole laisinkaan.

Ehkäpä elämäni vaikein ja rohkein päätös

Perussuomalaisiin liittyminen oli ehkäpä elämäni vaikein ja rohkein päätös. Tiesin saavani otsaani saman tien sen samaisen leiman, mitä perussuomalaisille on annettu ja tarjottu niin kauan kuin muistan. Perussuomalaisiin liitetään mielikuvia rasisteista, vihapuhujista ja populisteista. Kuinkahan suureen otokseen nämä mielikuvat oikein perustuvat?

Politiikka ja epilepsia

Saan aina välillä muissa puolueissa olevilta ja poliittisesti sitoutumattomilta kavereilta,ystäviltä ja sukulaisilta kuulla päivittelyjä jaksamisesta ja lievien kohtausten määristä: "kohtauksesihan voi pahentua ja niitä voi tulla enemmän jos kalenterissa on paljon menoja."Jos menet niin älä lupaudu mihinkään ettei ne pahene kaatumisiksi."Miten voit olla tuollaisessa toiminnassa mukana kun sinulla on epilepsia."Ja niin edelleen. Kaikissa pitkäaissairauksissa lienee omat ennakkoluulonsa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä