*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

viihde

Minä olen kansan toive-ehdokas

Nyt se on tutkimuksella todistettu: minä olen Suomen kansan toive-ehdokas kansanedustajaksi. Nyt kansan tarvitsee enää äänestää minut eduskuntaan.

 

Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimuksen mukaan "suomalaisten mielestä uuden hallituksen tärkein tehtävä on työllisyyden parantaminen ja työttömyyden vähentäminen, köyhyyden poistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen sekä valtiontalouden hoitaminen ja tarkka taloudenpito. Myös valtion velkaantumisen hillitseminen sekä terveydenhuollon kehittäminen nousevat viiden tärkeimmän asian joukkoon."

Innostusta, idoleita ja oikeistolaisuutta

Kyllä se on vaan niin mahtavaa olla mukana Suomen upeimmassa poliittisessa nuorisojärjestössä. Kokoomusnuorten liittokokous 2010 on käyty, ja Kouvolasta virtasi tänään pois lähemmäksi kaksisataa väsynyttä, mutta onnellista kokoomuslaista. 

Painajainen eduskunnasta

Ihmisten näkemät unet ovat kiehtoneet ihmismieltä läpi historian. Niiden on koettu näyttävän jotain ihmisen sisimmästä, tai tulevan ulkopuolelta, viestinä jumalilta. Vielä nykyään unille pyritään etsimään selityksiä ja tulkitsemaan niiden merkitystä.

Julkaise syötteitä