*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

vähemmistöt

On syrjintää, syrjintää ja syrjintää

Viime vuosien trendi on ollut vaatia eri tahoilta erilaisia rasismin ja syrjinnän vastaisia julistuksia, kannanottoja, tai irtisanoutumisia. Nyt Perussuomalaiset julkaisi rasismin vastaisen julkilausuman, joka on paitsi yksiselitteisen selkeä, myös älyllisesti rehellinen tuomiten kaikenlaisen syrjinnän -positiivisenkin.

Kerjäläisyyden edistäminen lopetettava

Helsinkiläiset poliitikot ja virkamiehet ovat taas kevään kunniaksi alkaneet yrittää uutta maailmanennätystä hoopoudessa. Tuttuun tapaan aiheena ovat "romanisiirtolaiset", joiden suhteen varsinkin vihreillä ovat aivot täysin umpisolmussa. 

Älä jodlaa muslimille

Alppimaat kuten Itävalta ovat erityisen kuuluisia jodlauksesta. Kyseessä on vuoristossa syntynyt laulannan muoto, jossa pitkällä henkäisyllä laulaen vaihdetaan nopeasti ja jatkuvasti äänenkorkeutta rintaäänistä kurkkuääniin. Tämä monen mielestä varsin humoristisen kuuloisen laulutavan sanotaan olleen alun alkaen kommunikaatiokeino vuoren rinteille, ja siitä on myöhemmin muodostunut alueen kansanmusiikkia.

Poliittisesti korrekti blogi romanisiirtolaisista

Helsingin katukuvaan ovat kansainvälistä säpinää tuoneet jo muutaman vuoden ajan Bulgariasta ja nyttemmin erityisesti Romaniasta saapuneet romanit. Heidän osaamistaan ei ole täkäläisillä työmarkkinoilla arvostettu riittävästi, ja niinpä monet ovat ajautuneet joko kerjäämään tai, kuten kaikkein epäonnisimmille on käynyt, varastelemaan tai tehtailemaan murtokeikkoja.

Muslimien tasa-arvo etenee myös Oulussa!

Kaleva uutisoi perjantaina 26.11. musliminaisten saavan oman uimakoulun Oulun kaupunginsairaalassa. On hienoa nähdä, miten tasa-arvo etenee myös täällä kaukana pohjoisessa. Etelässä vanhat ilmiöt tulevat aina viiveellä kylmään pohjolaan, kuten tässäkin tapauksessa. Musliminaisten uimavuoro saatiin Helsinkiin jo pari vuotta sitten.

Minäkin vihaan viharikoksia

Viime aikoina keskustelua ovat herättäneet niin sanotut viharikokset (engl. hate crimes). Viharikoksen tunnusmerkkinä pidetään sitä, että rikoksen motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys jotain tiettyä etnistä, kulttuurillista jne. ryhmää kohtaan. Varsinaista viharikosta ei lainsäädäntömme vielä tunne, mutta nykyisessä rikoslaissa mainitaan jo rangaistuksen koventamisperusteena “rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella”. 

Matti Tukiainen vetää suomalaisuudelle roturajat

Lohjan uudesta sloganista ”Lohja – suomalaisten kaupunki” on ehtinyt nousta kohu jo ennen tunnuksen käyttöönottoa. Maakuntahallituksen demarijäsen Matti Tukiainen (Länsi-Uusimaa 7.9.2010) pitää ehdotusta rasistisena vihjailuna sillä perusteella, että, jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole somalien, venäläisten tai serbien kaupunki.

Vähemmistöt tärkeysjärjestykseen

Viikko sitten tehtiin Suomen luultavasti pahin uskonnolliseen yhteisöön kohdistuva loukkaaminen sitten Porvoon kirkonpolton. Kyseessä oli Suomen ensimmäiseen buddhalaistemppeliin kohdistunut törkeä ilkivalta. Turussa rakenteilla olleeseen buddhalaisen yhdyskunnan temppeliin oli hyökätty, temppelin alttari oli rikottu ja seinille ripustettuja kankaita oli yritetty polttaa.

Reilu ratkaisu kerjäläiskysymykseen

Eduskunnassa on herätty huomaamaan Suomen katukuvaan viime vuosina ilmestyneet romanikerjäläiset. Tyypilliseen tapaansa kansanedustajat ehdottavat ongelman ratkaisuksi kerjäämisen kieltoa. Kielto on kuitenkin mielestäni huono ratkaisu, koska siihen liittyy suuria periaatteellisen tason ongelmia. En myöskään usko sen käytännössä tehoavan. Minulla on kuitenkin ehdotus, jota nykyiset kansanedustajat saavat aivan vapaasti lainata ratkaistessaan kerjäläisasiaa.

Kirkko päättäköön itse, ketä vihkii

Sanahirviö ”sukupuolineutraali avioliittolaki” on noussut aiheena pinnalle, kun kokoomus Jyväskylän puoluekokouksessa päätti lähteä ajatuksen taakse. Aihe on herkkä ja koskettaa monia, niin henkilökohtaisella kuin periaatteellisella taholla. Itselläni ei ole mitään konkreettisia sidoksia suuntaan tai toiseen, en ole homojen advokaatti, ja vaikka kuulunkin kirkkoon, olen siinä enemmän muista kuin uskonnollisista syistä.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä