Iltalehti uutisoi Putous-ohjelman herättäneen ”runsaasti keskustelua”.
Moni katsoja oli suorastaan tyrmistynyt, kun näyttelijät joutuivat
lisäämään sketsiinsä pakkoliikkeitä. Osalle katsojista tämä meni yli,
eikä ”vammaisten pilkkaaminen” naurattanut.
Minä en tiedä
miten vammaisia näyttelijöitä kyseisessä ohjelmassa oli, kun en
televisiota käytännössä katso, se nimittäin mädättää aivoja. Sillä ei kuitenkaan ole
tämän aiheen kannalta väliä.
Joskus tulee mieleen, että Suomi on ammattimaisten
mielensäpahoittajien lisäksi kansoitettu myös suurella määrällä idioottimaisia
väärinymmärtäjiä.
Nyt uusimpana jupakkana on aina Timo Soinista Helsingin
Sanomien pääkirjoitukseen saakka lähdetty tulkitsemaan Halla-Ahon
sotilasjunttakommentteja joko henkilöiden yksinkertaisuudesta johtuen, tai
mahdollisen tarkoitushakuisesti aivan päin peräpeiliä.
Tunisiaa viime aikoina ravistelleet mellakat ovat näkyneet laajasti myös suomalaisessa mediassa. Mellakoiden taustojen kerrotaan johtuvan ”väestön tyytymättömyydestä korkeaan työttömyyteen, korruptioon, ruoan voimakkaaseen hinnannousuun, puutteelliseen sananvapauteen ja huonoihin elinolosuhteisiin”. Nämä kaikki ovat kyllä Tunisian mellakoiden syitä, mutta toisaalta ne kaikki ovat vain seurausta vapauden puutteesta. Mielestäni olisi hedelmällistä pohtia, voisiko Suomi ottaa tapahtuneesta jollain tavalla opikseen.
Yleisradioveteraani, nyttemmin vapaa yhteiskunnallinen keskustelija Petri Sarvamaa otti ”Wikileaks, Suomi ja sananvapaus” –kirjoituksessaan kantaa sananvapauteen perinteisen median näkökulmasta. Kirjoituksessa aasinsillan kautta yhdistettyyn Apusen aloitteseen en ota muuta kantaa kuin sen, että minunkin mielestäni median arvovalintojen tiedostaminen olisi aivan suotavaa. Haluaisinkin omasta puolestani avata hieman keskustelua sananvapauden ulottuvuuksista.
Alppimaat kuten Itävalta ovat erityisen kuuluisia
jodlauksesta. Kyseessä on vuoristossa syntynyt laulannan muoto, jossa pitkällä
henkäisyllä laulaen vaihdetaan nopeasti ja jatkuvasti äänenkorkeutta
rintaäänistä kurkkuääniin. Tämä monen mielestä varsin humoristisen kuuloisen
laulutavan sanotaan olleen alun alkaen kommunikaatiokeino vuoren rinteille, ja
siitä on myöhemmin muodostunut alueen kansanmusiikkia.
Viime maanantaina (8.11.) oli kaupungintalon portaille kertynyt noin sadan hengen suuruinen ns. kallioparkkia vastustava mielenosoitus. Hetken siinä iskulauseita kuunneltuani minulla hieman ns. keitti, ja menin kaupungintalon portaille huutamaan mielenosoittajille, että ”menkää kommunistit kotiin siitä”. Jälkeenpäin tämä töykeys tietenkin harmitti, ja enemmän tai vähemmän suoraselkäisesti kävin valtuuston istunnossa pyytämässä sitä anteeksi valtuutetuilta.
Ehkä yksi Suomen turhimpia organisaatioita on Mainonnan eettinen neuvosto, jonka tehtävä on antaa lausuntoja siitä, onko mainonta ns. hyvän tavan mukaista. Lausuntoa voivat pyytää kuluttajat, elinkeinonharjoittajat sekä mainontaan liittyviä kysymyksiä käsittelevät järjestöt ja viranomaiset. Eettisen neuvoston lausunto on onneksi vain suositus, eikä neuvosto voi kieltää mainosta. Valitettavan usein mainostajat kuitenkin noudattavat neuvoston antamia lausuntoja.
Tämän kaksiosaisen artikkelin ensimmäisessä osassa käsittelin poliittista korrektiutta lähinnä siitä näkökulmasta, miten sen nimissä mennään usein surkuhupaisuuden puolelle yritettäessä keksiä kiertoilmauksia sanoille, joista jonkun pelätään jossakin mahdollisesti loukkaantuvan. Poliittinen korrektius on kuitenkin paljon laajempi ilmiö.
Poliittinen korrektius on alun perin tarkoittanut sellaista kieltä ja toimintaa, joka ei tarpeettomasti loukkaa vähemmistöjä. Alkuperäisestä sivistyneen, hyvän käytöksen tavoitteesta on etäydytty, ja poliittinen korrektius Suomessa lähentelee parodiaa itsestään.
Julkisuudessa on puhuttu paljon Suomen liberalisoitumisesta. Kokoomuksen johto on kuulemma liberaali, vihreät ovat liberaaleja, Kiviniemi edustaa keskustan liberaalisiipeä, vasemmistonuorten entisen puheenjohtajan mielestä vasemmistoliitto on liberaali, omasta mielestään RKP on liberaali ja demarit ovat saaneet Jungerista itselleen liberaalin, luovan linkin. Näin liberaalina itseään pitävän pitäisi olla oikein tyytyväinen, onhan ”liberaaleja” maassamme ylivoimainen enemmistö. Ainoastaan perussuomalaiset eivät tietääkseni ole väittäneet olevansa liberaaleja.