*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

markkinatalous

Sääntely on ryöstämistä sinulta

Olen usein sanonut talouden vapauttamisen olevan tie työttömyyden vähentämiseen. Tämä on Suomessa yleisesti tuomittu utopistisena tai jopa vastuuttomana ajatteluna. Samaan aikaan on tietysti hienoa ja ok heittää joku 90 miljoonaa vuodessa vaikkapa "nuorisotakuu" -nimiseen hankkeeseen, joka ei valitettavasti voi toimia kuin tilastoja vääristelemällä.

Kreikkalaiset keksivät markkinatalouden!

Hiljattain mediassa uutisoitiin kreikkalaisesta ”perunaliikkeestä”. Liian kallis ruoan hinta on saanut kreikkalaiset ostamaan elintarvikkeensa edullisesti suoraan tuottajilta. Ilmiötä seuranneiden asiantuntijoiden mukaan kaikki hyötyvät uudesta mallista. Kuluttajat ostavat ruokaa murto-osalla kaupan hinnasta ja tuottajat saavat rahan suoraan käteensä. 

Alkuperäislähde Guardianin mukaan useat taloustieteilijät uskovat ”perunaliikkeen” kaltaisten uusien keinojen jopa avaavan kreikkalaisille ulospääsyn talouskriisistä. 

Vastustetaan kapitalismia

Viime aikoina on moni jällen kääntänyt takapuolensa kohti ”kapitalismia”. Talouskriisin uhka, pankkien hölmöilyt ja rahoituslaitosten tukemiseen kaadetut tuhannet miljardit eurodollarit herättävät vihaa. Kansalaiset toivovat työtä, hyvinvointia ja tasa-arvoa. 

Julkaise syötteitä