Kirjoitin eilen varsin laajalle levinneen avautumisen siitä,
miten kokoomuksen toiminta nykypäivänä lähentelee jonkinlaista uskonlahkoa,
jossa tärkeintä on vain seisoa yhtenäisenä johdon takana. Kirjoitus ei
itsessään kamalasti avaa sitä, mikä mielestäni puolueessa on oikein vikana,
eikä varsinkaan sitä, miksi se silti on minulle parempi kuin kilpailijansa.
Kokoomus on perhe. Näin meille kerrottiin
viikonloppuna Rovaniemellä. Mielestäni tämä on turhan suppea muotoilu. Puolue on pikemminkin kuin lahkolaisyhteisö, joka suojelee
väärintekijöitä keskuudessaan. Sillä ei ole väliä, tehdäänkö väärin vai oikein,
kunhan joukkue seisoo yhtenäisenä johdon takana. Ulkopuolisten silmiin täytyy
näyttää täydelliseltä, ulkokuoren täytyy kiiltää, ongelmista pitää vaieta.
Kaksi vuotta sitten Kokoomuksen ylin päättävä elin, puoluekokous hyväksyi aloitteen, jonka mukaan ns. pakkoruotsin tilalle tulisi vapaasti valittava toinen kieli.
Kuten tiedetään, asia ei siitä edennyt. Syynä oli kokouspaikalla keksitty hätäselitys, jonka mukaan aivan toinen hylätty aloite kumoaa hyväksytyn aloitteen siltä osin, kuin ne koskevat samaa aihepiiriä.