*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

holhous

Laiton alkoholin myynti kuriin!

Vuoden vaihteessa Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-Iin kunnat lakkasivat ja ne yhdistettiin perustamalla uusi kunta nimeltä Oulu. Vastaavia kuntaliitoksia on Suomessa on tehty viime vuosina useita ympäri maan.

Alkoholilain  4. luvun 12 pykälän mukaan ”Alkoholijuomien vähittäismyyntiä saa harjoittaa ainoastaan kunnassa, jossa kunnanvaltuusto on antanut siihen suostumuksen”. 

Kielletäänkö ilokaasu holhouksen ilosta?

Tällä hetkellä uusin kiellettävä aine on ilokaasu. Lehdet ovat ahkerasti kirjoitelleet dityppioksidin viihdekäytöstä ja potentiaalisista riskeistä. Pontta keskustelulle antoi löytö vuodelta 2006 henkilöstä, joka oli mahdollisesti läheisen mielestä tappanut itsensä ilokaasulla. Tieto perustui Tukesin joltain henkilöltä saamaan sähköpostiviestiin ilman sen kummempia todisteita.

Holhouspökäle huulessa

Muistellessani Kokoomuksen kesän 2010 puoluekokousta mieleeni palasi siellä käsitelty aloite nuuskan myynnin sallimisesta. Tässä kyseisessä puoluekokouksessahan hyväksyttiin monia erinomaisia aloitteita, muiden muassa pakkoruotsin poistaminen. Nuuskan myynnin salliminen ei kuitenkaan puoluekokouksessa mennyt läpi, ikävä kyllä.

Mikon känkkäränkkäjuoma

Ei mene päivääkään, ettei joku neropatti keksi ehdottaa uutta kieltoa ihmisten parhaaksi. Tällä kertaa asialla on laulava kansanedustaja Mikko Alatalo, joka haluaa suojata alaikäisiä B-vitamiinin, kofeiinin ja sokerin uhalta.

Viina lisää seksuaalista menestystä

Pohjattomassa holhousinnossaan valtio on jälleen rajoittamassa alkoholin mainontaa uudella lainsäädännöllä. Vakaumuksellisen raittiusintoilija Inkeri Kerolan vaatimusta mainonnan täyskiellosta ei ihme kyllä olla viemässä eteenpäin, mutta ”nuorten suojelemiseksi” on kuitenkin tehtävä taas jotain näennäistä. Vaikka erilaiset holhoustoimet ovatkin käytännössä aina perusteettomia ja enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä, pistää tässä tapauksessa silmääni perustelujen häpeilemätön valheellisuus.

Mainonnan kukkahattuneuvosto

Ehkä yksi Suomen turhimpia organisaatioita on Mainonnan eettinen neuvosto, jonka tehtävä on antaa lausuntoja siitä, onko mainonta ns. hyvän tavan mukaista. Lausuntoa voivat pyytää kuluttajat, elinkeinonharjoittajat sekä mainontaan liittyviä kysymyksiä käsittelevät järjestöt ja viranomaiset. Eettisen neuvoston lausunto on onneksi vain suositus, eikä neuvosto voi kieltää mainosta. Valitettavan usein mainostajat kuitenkin noudattavat neuvoston antamia lausuntoja.

Onko Suomi vapaa maa?

Kaikkien kieltojen, sääntöjen ja holhouksen keskellä olen alkanut vakavasti miettimään sitä, onko Suomi millään tavalla vapaa maa. Valtiovalta ei tunnu luottavan kansaan, vaan päinvastoin yksilöiden, yritysten ja yhteisöjen oikeuksia kavennetaan jatkuvasti. 

Päättäjät toimivat siinä oletuksessa, että ihmiset ovat niin tyhmiä, että heille pitää antaa kaikesta määräyksiä ja sääntöjä. Monet ihmiset tietysti ovatkin, mutta eivät kaikki. Valitettavasti lainsäädäntöä ei voida tehdä niin, että se koskisi vain osaa ihmisistä. 

Tupakkalaki, itsekeskeisten voitto

Hallitus on asettanut uuden tupakkalain tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppumisen Suomessa. Tässä vaiheessa taitaa olla turha itkeä. Eniten harmittanee alaikäisiä, joilta menee kesätyöpaikat kaupoista ja kioskeilta. Harvan tupakointiin se luultavasti vaikuttaa, enkä usko kenenkään noudattavan nuuskan tuontikieltoa.

Kannanotto: Malttia asekeskusteluun

Oulun Läänin Kokoomusnuoret teki tänään käsiaseiden ympärillä käytävään keskusteluun kannanoton, joka julkaistiin ainakin Verkkouutisissa. Laitan tänään myöhemmin varsinaisen blogikirjoituksen poliittisesta korrektiudesta, joka voi vähän selittää sitä, miten lähinnä asevastaiset kannat pääsevät julkisuuteen ja muut jupisevat itsekseen.

Marin jäätelökioski

Viime viikolla media uutisoi kuinka 8-vuotias Mari Aaltonen sai tutustua suomalaisen byrokratian kiemuroihin jäätelökioskin pitoa leikkiessään. Terveystarkastajan ja kaupungin yritysasiamiehen hyökkäys lapsen leikkikioskiin oli kuin suoraan Pahkasiasta.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä