Ahneella on paskainen loppu
Ihminen ei koskaan kykene olemaan täysin tyytyväinen siihen, mitä hänellä on. Me janoamme aina enemmän, uutta ja parempaa. Edistääkseen omia tarpeitaan ihmiset vaihtavat osaamistaan ja mahdollistavat muiden tarpeita maksusta.
Tätä ehtymätöntä tiedon, nautinnon, hyvinvoinnin, vallan ja kunnioituksen janoa kutsutaan myös ahneudeksi. Ahneus on vienyt meidät luolista pilvenpiirtäjiin ja hevosen selästä avaruuteen. Kun tätä ahneutta ei toteuteta väkivalloin, kyseessä on tärkein ihmiskuntaa eteenpäin kuljettava voima.
Kun ahneutta ei enää rajoita molemminpuolinen vapaaehtoisuus, siitä tulee äärimmäisen tuhoisaa. Se on tavalla tai toisella taustalla niin sodissa kuin ryöstöissä ja raiskauksissakin. Kun vapaaehtoisuus jää pois, pohjaton kaataa ahneus myös hyvässä tarkoituksessa tehdyt rakennelmat, kuten kotoisan sosiaalivaltiomme.
Ensin poliitikot lupaavat ihmiselle perustoimeentulon, jonka pitäisi ratkaista kaikki ongelmat. Sosiaaliturva vain valitettavasti ei koskaan ole riittävä. Jokainen uusi lisäys käy pian vanhaksi ja ihmiset kaipaavat enemmän. Ongelmaa pahentaa se, että aina tulee uusia vaaleja, joissa menestyäkseen poliitikkojen täytyy luvata enemmän ja lisää. Pian köyhäinapu laajenee useaksi erilaiseksi palveluksi ja kattaa kaiken kehdosta hautaan.
Luonnollisesti myös kaikki palvelut jatkavat kasvuaan, koska palvelujen taso ei ole milloinkaan riittävä. Siinä missä maksuttoman koulutuksen alkuvaiheessa liitutaulu ja vetoisa lautamökki olivat siunaus, nostavat vanhemmat nyt kanteen hallinto-oikeuteen, mikäli he joutuvat itse viemään oman lapsensa kouluun. Ahneus näkyy toki myös koulujen sisällä. Opettajien määrää voisi aina lisätä. Ilman kuraattoria, psykologia, henkilökohtaista avustajaa ja kouluterveydenhoitajaa ei lapsi enää pärjää.
Tämä kaikki luonnollisesti maksaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Koska saavutetuista eduista ei voida tinkiä, jatkaa järjestelmä kasvuaan, kunnes se lopulta kaatuu kokonaan, kun kansan maksukyky ei riitä. Nyt julkinen sektori menee jo hyvän matkaa velan puolella, joten uskoisin pääseväni sanomaan ”ähäkutti” vielä omana elinaikanani.
Ahneuden ongelma ei rajoitu yksistään sosiaaliturvaan ja palveluihin. Poliitikot lupaavat suojella ihmisiä kaikelta pahalta, jotta mahdollisimman monella olisi hyvä olla. Koskaan ei ole liian vähän tupakoivia, alkoholiongelmaisia, tai väärää mieltä olevia. Kun jokin kielto, rajoitus tai muu holhoava toimenpide saadaan voimaan, mietitään jo hyvää vauhtia seuraavaa.
Aina riittää motiiveja uusille kielloille ja rajoituksille. Vaikka asiat olisivat hyvin, aina voisi olla paremmin. Ihmisten jatkuvasti lisääntyvään kitinään valituksi tahtova poliitikko ei voi sanoa, että ”entä sitten?”. Koska milloinkaan ei päästä siihen tilanteeseen, että ”nyt on hyvä”, lainsäädännön kiristäminen jatkuu, kunnes siihen kuristutaan. Nyt on edetty jo sellaiselle älyttömyyden asteelle, että ihmisiä suojellaan pahalta mieleltä - milläs muulla kuin vapauden loukkauksilla ja rangaistuksilla.
Minusta on aivan selvää, että hyvinvointivaltiona tunnettu kaikkien ryöstöretki kaikkia vastaan vetelee viimeisiään. Moni ongelma tulee näin ratkeamaan itsestään, mutta ennen sitä on jonkin aikaa todella mielenkiintoiset ajat. Normaalin poliittisen prosessin myötä suunta tuskin muuttuu, joten taidan itse keskittyä lähinnä oman hyvinvointini maksimointiin. Suosittelen samaa teillekin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
“keskittyä lähinnä oman hyvinvointini maksimointiin”
Olet valinnut demokraattisista demokraattisimman tavan edistää yhteistä hyvinvointia tässä selviytymisen taistelussa. Etkä ole yksin. Se on älykkyyttä.
Toinen vaihtoehto on valmistautua tulevaan romahdukseen niin, että pystyy saamaan maksimaalisen hyödyn näiden kaikkien älykköjen keräämistä maksimoinneista tilanteessa, jossa romahdus on jo tapahtunut. Jotta oma ja omien lasten tulevaisuus olisi mahdollisimman turvattu. Se on viisautta.
Itsekyys siis huipussaan. Minusta poliitikkojen tehtävänä olisi näyttää mallia siitä miten karsitaan kaikkea ylimääräistä, liikaa rahaa, liikaa ja turhaa oman edun ahnehtimista. Miten Henri luulet mahdollsiena poliitkikkona edistäväsi jotain muutakin kuin oman elämäsi itsekyyden maksimointia?
Vähemmän kansanedustajia, lisää laatua Eduskuntaa, parempia päätökisä ja lakeja, ei siis enemmän kaikkea. Eduskunnasta aloitettava turhuuksien karsiminen ja pellossa eläminen, eli elämä ilman todellisuustajua.
Kyselytunnilakin istuu väkeä, joka ei palkkansa eteen tunnu tekevän mitään. Mitä on saanut Kike Elomaa aikaan, mitä moni muu? Omaa hyväänsä hakevat, eikö?
Olisi jollakin fiksulla pähkinää purtavaksi ja tilannetta korjattavaksi, mutta ken siihen pystyy?
"Ahneella on paskainen loppu"
Tuo myyttinen väite ei pidä paikkaansa.
Juuri ahneudella pärjää,- ja todennäköisesti ahneiden hautajaiset ovat prameimpia.
Paskaisimman lopun kokevat köyhimmät,- jotka eivät ole ahneita perusluonteeltaan.
Markku T. :"Juuri ahneudella pärjää..."
Niinpä- ja tämän taas kerran "raamit" kuin pelastusrenkaat vain omassa kaulassaan kaikkine etuineen istuvat "palkansaajatkin" näyttivät todeksi.
Mitäs yhteiskunnan pienituloisimmista, joille vaalit ainakin oman käsitykseni mukaan lupasivat jotakin muuta kuin vain nyt käteen jätetyn ja tuskin edes kustannustason nousua kattamaan riittävän 25 euroa kuukaudessa.
Huomaan, että tästä analyysistä puuttui täysin palkan vaatijat; johtajat, poliitikot, valtuutetut, rikkaat, ammattiyhdityspomot, grynderit, pankkiherrat, sijoitusneuvojat, palkanvaatijat, ahtaajat, talousasiantuntijat,...
juuri nuo yllä mainitut ovat syyllisiä siihen, että kaikki eivät voi olla yhtä "rikkaita"; ilman yllä mainittuja ihmisiä ei riistettäisi, jolloin heidän elinkustannuksensa hoituisi tavallisella työllä.
Suosittelen, että maailmasta poistetaan kaikki ne, jotka eivät tule toimeen ilman halpatyövoimaa; jokainen, joka vaatii itselleen suurempaa palkkaa kuin on valmis maksamaan muille, pitää muita ihmisiä halpatyövoimana.
Jos toiselle maksetaan enemmän palkkaa, niin silloin hän pystyy maksamaan korkeamman hinnan asunnosta, jolloin se, jolle maksetaan vähemmän, joutuu välittömästi alistettuun asemaan, koska asuntojen myyjät eivät myy asuntoja sen mukaan, mitä jollakin on varaa; että Walhroosilta vaaditaan tästä asunnosta kymmenen miljooona, mutta sinä saat sen tonnilla, kun tulosi on niin pienet.
Poistetaan ensin rikkailta kaikki saavutetut edut ja etuoikeudet, jolloin he eivät voisi korottaa ihan niin paljoa kaikkien elinkustannuksia. En tiedä yhtäkään rikasta, joka olisi palkkansa arvoinen, koska rikas ei voi koskaan ajatella ajatuksia vapaaehtoisuusperiaatteella.
Kaikki nykyiset taloussusteemit ovat pyraminihuijauksia, jonka pyramidin huipulla on kaikkien typerimmät valtion ideologiasta huolimatta.
Noo, ainahan demarit voivat syyttää kapitalisteja järjestelmän romahtamisesta niinkuin aina ennenkin ja sosialismin ongelmia paikataan lisäämällä sosialismia. Voi ollakin että sosialismi/kommunismi lopulta voittaa demareiden ensin puristettua paskat pihalle kapitalisteista ja rahojen loppuessa ja yritysten paetessa on pakko ottaa yritykset valtion haltuun ja kieltäytyä valtion velkojen maksusta.
Ahneus pätee kyllä yhtä lailla niihin hyvätuloisiin ja rikkaisiin, jotka koskaan eivät ole tarpeeksi hyvätuloisia ja rikkaita, ja joille kaikki verotus on aina liian suurta.
Keksijän ei tarvitse olla ahne taloudellisessa mielessä, mutta useimmat keksijät ovat silti itsekkäitä. He luottavat vain omaan järkeensä, ei muiden silläkin uhalla, että heille vähintäänkin nauretaan tai että heidät poltetaan roviolla. [1]
Sen sijaan liikemiehen ahneus tuo keksinnön miljardien ihmisten saataville.
Lähteet [1]: They all laughed; http://www.youtube.com/watch?v=ppFVmnmpGz8
Jahas libertaristisiat.. :D Miten yhdistäisitte ahneuden ja Nikola Teslan..juuri ahneus veikin Teslan ajatuksen kaikkia hyödyttävästä ilmaisesta sähköstä. Samaa voidaan sanoa Einsteinistä..Juuri ahneus käytti hänen viisauttaan omiin tarkoituksiinsa.
Samaa voidaan puhua vedellä toimivista autoista,jotka ahneus on ottanut yhteiskunnalta pois.. tätä listaa voisi jatkaa melko pitkälle..
SE miten te libertalistisiat näette asiat eivät välttämättä ole totuudellista,vaikka niin toivoisitte. Toki mielellänne kehitätte mitä hienompia teorioita omien uskomustenne ympärille,mutta siltikään ne ei ole totuudellisia. Te vain luulette onnen tulevan,kun hersytetään ihmisen jotain sellaista pimeää ja alkukantaista vaistoa tai piirrettä..sieltä te ette onne tule löytämään. Oman egon pönkitystä ehkä..mutta siihen se jääkin. Tällä hetkellä vielä ihmiset katsovat ihaillen sitä,mutta voi olla ettei hetken päästä.Eikä ainakaan silloin kun näytetään teidän valheet valheiksi.
Oletko sinä Vellu riittävän ahne sijoittamaan omaisuutesi esimerkiksi johonkin nanoakkuteknologiaan? Entä vetynikkeli-kylmäfuusioon?
Katsos kun jos nuo teknologiat osoittautuvat ikiliikkujiksi ja runsaudensarviksi, niin ne paitsi tahkoavat lähes ilmaista energiaa tms. hyötyä yhteiskunnalle eli markkinoille ja sinulle jos ei miljoonia tai miljardeja, niin kymmenten, satojen, tuhansien prosenttien voittoja.
On mielenkiintoista toki, että keksikö Tesla tavan hankkia sähköä avaruudesta tai ilmakehästä -- kyseinen myytti on ollut mukana myös mm. Randin teoksessa Atlas Shrugged. Ja jos, niin kenen ahneuteen se kilpistyi? Oliko Edison "ahne"? En väittäisi; Edison pyrki torppaamaan Teslan ja vaihtovirran hyvinkin makaaberilla tavalla ja Edisonin luonteenpiirteistä varmasti löytyy paljon mielenkiintoista pengottavaa. Hän esimerkiksi ei arvostanut lainkaan teoreettista tietoa, joka olisi säästänyt 98% hänen innovointiin käyttämästään hikoilusta. Edison tavoitteli ansaitsematonta arvoa, prestiisiä.
Jos jokin ilmiö epää "yhteiskunnalta" ihmeellisiä innovaatioita, se on ansaitsemattoman tavoittelu; mm. sosialivaltio tavoittelee ansaitsematonta materiaa "köyhille" ja ansaitsematonta kunniaa poliitikoille ja eliitille. Se realisoituu veroina, jotka estävät ihmisiä tavoittelemasta omia arvojaan ja toteuttamasta omia hankkeitaan. Niiden tilalle tulee hallituksen hankkeet -- kuten vaikka kuumatkat tai Irakin sota.
Heitän tähen väliin vain kommentin tuosta Teslasta,että uusimman tietoni mukaa John Pierpont Morgan keplotteli Teslalta pois tuon..liittyi jotenkin muistaakseni sähköjohtoihin.
Mutta minua ihmetyttää tuo..jos keksittäisiin keino saada jokaiselle ilmaista energiaa niin miksi siitä pitäisi jonkun saada voittoa? Onko tähän jokin pakottava tarve?
Mikään aate ei tätä edellytä..vain ahneus joka tässä tapauksessa JÄLLEEN kerran jarruttaa kehitystä.
"Mutta minua ihmetyttää tuo..jos keksittäisiin keino saada jokaiselle ilmaista energiaa niin miksi siitä pitäisi jonkun saada voittoa? Onko tähän jokin pakottava tarve?"
Meillähän on jo ilmaisia energiamuotoja. Esimerkiksi vesivoima, tuulivoima ja aurinkovoima. Mutta jokaisessa tuotantovälineet maksavat niin paljon, että ne muuttuvat kannattamattomiksi koska vielä toistaiseksi fossiilisia polttoaineta saa halvemmalla.
Mitä tuohon voiton pakollisuuteen tulee, ei tietenkään kenenkään ole pakko saada voittoa, voithan sinäkin Vellu lyödä pystyyn niin suuren aurinkopaneli ja tuulimylly verkoston, että energiaa riittää kaikille. Sen jälkeen yksinkertaisesti et pyydä maksua keneltäkään ja huollat tuotantovälineesi omilla rahoilasi. Uskon ettet missään tapauksessa toimisi näin. Miksi siis oletat, että joku muu näin tekisi?
Istutetaan kaikki omenapuita, niin omenat ovat ilmaisia, eikä kenenkään tarvitse olla ahne.- Ahneus perustuu tyhmyyteen, ja tyhmät ovat niitä, jotka pitävät niukkuudesta.
Rikkaat pystyvät jakamaan vain niukkuutta.
"Ilmainen" energian yhteydessä on kielikuva. Kuten todettua, Maa saa ilmaista energiaa auringosta. Sen energian jalostaminen vaikkapa sähköksi tai polttoaineeksi, koulutukseksi tai terveydenhoidoksi ei sen sijaan ole *vaivatonta* tai *automaattista* tai *rajatonta*.
Jos joku keksii liki maagisen teknologian, jossa sähköä saadaan "ilmaiseksi" ilmakehästä, tarvitaan silti se teknologia. Vaikka raaka-aine olisi ilmainen, laite ei ole.
Jos legenda pitää paikkansa,että Tesla otti sähkö suoraan ilmasta niin eikö se silloin ole melko ilmaista myös? Miksi teille on niin vaikeaa antaa myöden esim tässä energiassa..kaikille ilmainen energia mahdollisuutena ja sitten voitte leikkiä tätä hiekkalaatikkoleikkiä libertaaristi,jos se teille paremman mielen tuo. Käsittämättömiä jääriä :D
"Jos legenda pitää paikkansa,että Tesla otti sähkö suoraan ilmasta niin eikö se silloin ole melko ilmaista myös? Miksi teille on niin vaikeaa antaa myöden esim tässä energiassa..kaikille ilmainen energia mahdollisuutena ja sitten voitte leikkiä tätä hiekkalaatikkoleikkiä libertaaristi,jos se teille paremman mielen tuo. Käsittämättömiä jääriä :D"
Tuskin pitää paikkaansa. Mulla tulee mieleen teslakäämi: http://www.youtube.com/watch?v=FY-AS13fl30
Mutta tuokin vain tuhoaa energiaa silmän iloksi. Mistään Teslan kehittämästä tyhjästä nyhjästavästä energiasta en kyllä ole kuullut koskaan.
Välillä Vellu tulee väkisinkin mieleen, että sinä vain pelleilet muiden kustannuksella. Tässäkin asiassa jo minä ja Aki ollaan kumpikin kerran selittetty sinulle miksi ilmainen energia ei ole mahdollista. Selitän silti vielä kerran.
Vaikka energianlähde olisikin loppumaton tarvitaan jokin laite jolla se "kerätään" talteen. Laiteet eivät ole ilmaisia vaan niiden valmistamiseen ja huoltamiseen kuluu resursseja joita mitataan rahassa. Nykyään jo tunnetut "ilmaiset" energialähteet eivät ole tehokkaita fossiilisiin energia lähteisiin verrattuna koska niiden hyödyntämiseen täytyy käyttää enemmän resursseja.
Voithan toki mennä pyörittelemään jatkoroikkaa pihamaalle ja kytkeä toisen pään kahvinkeittimeen.Uskon, että saat pyöritellä kyllä aika kauan ennenkuin sumppi tirisee muhien päälle. Vai tätäkö tarkoitit ilmasta sähkön ottamisella? Tosin tässäkin tapauksessa jatkoroikka maksaa joten ilmaista sähkö ei olisi vaikka sitä onnistuisitkin pyydystämään.
Myös Hitlerin, Stalinin, Maon ja Saddamin voidaan katsoa olevan ahneita. Heillä oli vain keskimääräistä enemmän munaa toteuttaa ahneuttaan myös poliittisin keinoin ja asein.
Ahneudessa on kyse vallan saamisesta. Valta voi olla esim. taloudellista, poliittista tai mielipidevaltaa. Vallan saaminen antaa paremmat edellytykset miesten kohdalla levittää geenejä. Maolle tuotiin huhujen mukaan esim. joka päivä uusi nuori neitsyt maattavaksi, koska äijä luuli neitsyen kanssa makaamisen poistavan häntä vaivaavat sukupuolitaudit.
Porvarillinen ahneus perustuu kaupankäyntiin, joka puolestaan lisää tuotannon aggregaattia ja vaurautta, mutta voi myös aiheuttaa markkinoiden kautta tuhoa joillekin yksilöille ja luonnolle. Näin suuren väkimäärän elättäminen on edellyttänyt kapitalismia.
Eikös se mene niin, että rikkaat ovat kapitalisteja vain silloin, kun ovat riskinottajia. Ja kun rikas huomaa, että riskiä on tullut otetuksi, niin hän vaatii riskiä sosialisoitavaksi, jota tarkoittaa sitä, että että rikas ei koskaan joudu tilanteeseen, missä hänellä olisi mitään riskiä.
Minusta joka ikinen rikas on vain tyhmä. Tässä maaimassa ei ole yhden yhtäkään kapitalistia; kaikki kapitalisteiksi itseään tituleeravaat voivat luottaa siihen, että kansa maksaa kaikki kapitalistien riskit.
Ilman kansan kassaa täällä ei hilluisi yhden yksikään kokoomuslainen, kapitalisti; JOka ikionen centti, jonka kapitalitsi on "tienannut" on verovaroista, eli kansan kassasta peräisin, koska ilman sitä kapitalitsit eivät voisi ottaa tällaisia riskejä, jotka johtavat aina lamaan.
Rautalankamalli: Jos kapitalistit joutuisivat vastaamaan riskeistään, niin silloin he olisivat puilla palkailla, koska se vaatisi kapitalisteja maksamaan kaikki omasta pussistaan -- valtioiden velka ja tulonsiirrot ja köyhyys on sama kuin kapitalistien voitot.
Yksikään ihminen ei voisi olla rikas ilman halpatyövoimaa. Rikastuminen vaatii aina ylimielisyyttä ja omahyväisyyttä ja palkkataulukoita, jotka perustuvat pelkästään typeryyteen; palkkataulukot, eli ammattien eri arvot eivät johdu älystä, vaan typeryydestä.
Hyvä kirjoitus juuri nyt, kun perusteilla on uusi säästömielisten (Sparwilligen) Eurooppa. Sen perustajilla on sellaiset tulot, ettei mistään tarvitse säästää : D
Enbusken ratkaisu olisi toimiva. Oma valtio suomalaisille markkinatalouden kannattajille.
Oletko, Henri, muuten valtion olemassaolon kannattaja? Onko oikein, että valtio kantaa veroja ja sen seurauksena kukaan ei oikeasti omista mitään maassa, jossa valtion lait vallitsevat?
Nopein tie lienee vallankumous. Aseet vaan käteen ja vasemmistolaisia lahtaamaan. Siihen porvarilla on omassa etiikassaan periaatteessa oikeus, koska valtio on ryöstäjä ja tyranni.
Minua ihmetyttää, miksi oikeistolaiset eivät yksinkertaisesti taistele itselleen vapautta asein. Onko elämä sittenkin tarpeeksi hyvää sosiaalivaltiossa.
Pekka L. "Minua ihmetyttää, miksi oikeistolaiset eivät yksinkertaisesti taistele itselleen vapautta asein. Onko elämä sittenkin tarpeeksi hyvää sosiaalivaltiossa."
Oman käsitykseni mukaan siksi, että oikeistolaisten arvomaailmaan sisältyy "etwaksen verran" enemmän kuin vasemmiston vain materialismiin rajoittuvaan arvomaailmaan.
Oikeistolaisia ja vasemmistolaisia on monenlaisia.
Kaikki oikeistolaiset eivät esim. ole ahneita ja kaikki vasemmistolaiset eivät ole kateellisia. Ahneus ja kateus juontuvat materialismista.
P.S. Mitä muuten tarkoittaa sana "etwas"?
"Nyt julkinen sektori menee jo hyvän matkaa velan puolella, joten uskoisin pääseväni sanomaan ”ähäkutti” vielä omana elinaikanani."
Samaa uumoilen itsekin, mutta minusta oleellisin kysymys on, että voiko tuohon varautua jotenkin. Itselleni ei tule mieleen muuta kuin ulkomaille (EU:n ulkopuolelle) muuttaminen. Järjestelmän hallitsematon romahtaminen ei nimittäin tule olemaan kaunista katseltavaa, ja siitä kärsivät taatusti ihan kaikki.
Oletko tehnyt mitään laskelmia siitä, milloin rahat loppuvat? Mikä olisi julkisen sektorin maksimikoko, jonka jälkeen se romahtaisi maksajien loppuessa? Kuinka paljon velkaa julkisella sektorilla (kunnat ja valtio) voi olla? Milloin nuo rajat mahdollisesti saavutetaan? Kaikkein pahin tilanne on niillä, jotka ovat rajojen vastaantullessa vanhuksia.
Ongelmia tulee mm. siinä, että jos sosiaaliturvaa ja ilmaista sairaanhoitoa ei ole tarjolla, niin pian leviävät kulkutaudit ja epidemiat uudella voimalla väestön keskuudessa.
"Hah hah haa, saatiin viimein sosiaaliedut noilta pummeilta pois", sanot tyytyväisenä, mutta sitten molemmat lapsesi sairastuvat antibiooteille vastuskykyiseen tuberkuloosiin, ja riutuvat hitaasti pois silmiesi edessä. Tauti on tarttunut heihin köyhyydessä elävistä kansan riveistä, joilla ei ole kunnon terveydenhoitoa. Tämä kehitys on jo meneillään Venäjällä.
Ahneella tulee olemaan todellakin paskainen loppu.
Repeilen kohtalaisen usein Aholan sivalluksille. Toisaalta, antibiooteille vastustuskykyinen tuberkuloosi leviäisi muutenkin.
Mitä olet opiskellut ja itseopiskellut?
Ilmaista sairaanhoitoa ei nykysysteemissä ole tarjolla, vaan se maksetaan veronmaksajien rahoilla. Vapaammassa systeemissä jossa ihmiset itse maksavat sairasvakuutuksensa sairaanhoitokulut luultavammin olisivat pienemmät koska tehokkuus olisi toista tasoa. Lisäksi oikeasti huono osaisille (joita olisi vähän) ihmiset suurella todennäköisyydellä hyvää hyvyyttään maksasivat hoito palveluita hätätapauksissa. Ihminen on loppupeleissä aika avulias ja empaattinen eläin, eikä ihminen toista auttaakseen tarvitse mitään mieletöntä byrokratiaverkkoa. Jonka ainoa tavoite on työllistää veronmaksajien rahoilla koulutetut virkamiehet.
Ihmisen (eli liikemiehen) ahneus on mahdollistanut mm. telekommunikaation ja tietokoneteknologian astronomisen kehittymisen ja valtavan bisneksen "deflatorisilla markkinoilla". Nyt köyhimmälläkin ihmisellä on varaa kännykkään (vrt. ensimmäiset kännykät olivat luksusesineitä, jotka maksoivat liikemiehen kuukauden palkan; nyt halvimmat kännykät (käytetyistä puhumattakaan) maksavat alle kuukauden palkan maailman köyhimmissä maissa, jossa tullaan toimeen alle dollarilla/päivä).
Viranomaisen "ahneus" ts. ansaitsemattoman kunnian tavoittelu itselle ja ansaitsemattoman materian tavoittelu köyhälle [ainakin nimellisesti], on tehnyt mahdottomaksi ajatukseksi ansaita rahaa terveydenhoidolla tai koulutuksella. Se taas on johtanut terveydenhoidon ja koulutuksen suhteellisen hintatason moninkertaistumiseen viimeisten 30 vuoden aikana.
Suihkonen:
Olet oikeassa, että liike-elämän ansiosta tekniset sovellukset ovat levinneet.
Ovatko ne tehneet kuitenkaan ihmisistä onnellisempia? Entä, jos ihmiselämä oli onnellisinta paleoliittisellä aikakaudella, kun teknisiä innovaatioita ei juuri ollut? Onko elämän tarkoitus lisääntyä ja levittää geenejä, vai maksimaalisen korkea mielentila kerrottuna ajalla? 120 vuotta apaattista elämää vai 30 vuotta seikkailua ja aistien juhlaa oleva elämä? Voisin valita jälkimmäisen.
Elämästä voidaan periaatteessa piirtää kuvaaja, jossa x-akselin alapuolella on negatiivinen tunnetila ja yläpuolella positiivinen. Vähentämällä positiivisten tunteiden pinta-alasta negatiivisten tunteiden pinta-ala, saadaan elämän arvo. Jos elämä on pitkä, mutta perseestä, se kannattaisi jättää elämättä. Tulevaisuutta ei voida tietenkään tietää, mutta kohtalaisen hyviä ennusteita voidaan tehdä vertaamalla muihin samanlaisiin havaintoyksikköihin.
Juurikin näin
"Se taas on johtanut terveydenhoidon ja koulutuksen suhteellisen hintatason moninkertaistumiseen viimeisten 30 vuoden aikana."
Sen lisäksi, että hinnat ovat nousseet uskon myös, että vapaammat kädet koulutus ja sairaanhoito bisneksessä aiheuttaisivat myös palveluiden tason nousua. Tämä siksi koska palvelut olisivat paremmin suunnattuja todellista tarvetta mukaillen.
Kyllä tuo terveydenhuolto ja koulutusargumentti pitää paikkansa. Kalliita niistä on tullut, koska maksajana ovat veronmaksajat.
Tulee ymmärtää, että alhaiset hinnat ovat hyvinvointia. Minusta siivoustyötunti-indeksi voisi olla hyvä hintahyvinvoinnin mittari. Montako litraa maitoa sai tunnin siivouksella 60-luvulla ja tänä päivänä? Entä montako tuntia pitää siivota, että saa maksettua 20 neliön yksiön vuokran kaupungin halvimmassa lähiössä 60-luvulla ja tänä päivänä? Jne.
Väittäisin, että ihmiselämän tarkoitus, päämäärä ja palkinto on [onnellinen] elämä itse, mutta keinot millä tulla onnelliseksi on jokaisen löydettävä itse. Vertailuaineistoa toisaalta löytyy pilvin pimein.
Eri yhteiskunnissa on historian saatossa ollut aivan eri *resurssit*, mutta toisaalta onnellisuus ei riipu pelkästä materiasta; se riippuu myös tietoisuudesta. Jos nimittäin sattuu *tietämään* käsitteen nimeltä vapaus ja ymmärtää olevansa orja, on eri asemassa kuin orja joka ei tiedä vapaudesta.

Kommentoi 45 kommenttia