Lasten oikeudet etusijalle

Viime viikolla (26.10) annoin ansaittuja kehuja puoluetoverilleni ministeri Paula Risikolle, kun hän pitkällisestä valmistelusta ja varmaankin voimakkaasta painostuksesta huolimatta päätti olla tuomatta eduskuntaan lakia, jolla oltaisiin tehty de jure sallituksi leikellä pikkupoikien sukupuolielimiä uskonnollisista syistä. Muutamat kommentoijat toivat esiin, että tämä ei ollut Risikolta riittävä eikä kiitoksiin oikeuttava teko, vaan silpominen olisi pitänyt yksin tein säätää rangaistavaksi samalla tavalla kuin tyttöjenkin rituaalinen ympärileikkaus on. 

Itse asiastahan minä olen aivan samaa mieltä: Uskonto ei anna kenellekään oikeutta pahoinpidellä pikkulapsia tai ketään muutakaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että ministeri Risikon ratkaisu koski kysymystä ”tuodako vai eikö tuoda” tietty laki eduskunnan käsittelyyn. Hän päätti, että ei tuoda. Tämä asia on nyt siis toistaiseksi ratkaistu ja pieni osavoitto taistelussa lasten oikeuksien puolesta saavutettu. Seuraavaksi pitää käydä isomman haasteen kimppuun. Käytännössä nimittäin pikkupoikien uskonnolliset ympärileikkaajat pääsevät edelleen pälkähästä, koska korkeimman oikeuden käsittämättömän ratkaisun myötä lasten pahoinpitely on sallittua, kunhan se tapahtuu uskonnollisista syistä ja turvallisissa oloissa.

Jos kyse ei olisi tällaisesta julmuudesta, voisi joku huvittua siitä, että oikeasti voidaan pitää lapselle turvallisena ympäristönä sellaista kotia tai muuta paikkaa, jossa hän joutuu törkeän pahoinpitelyn uhriksi. Jos olisin korkeimman oikeuden tuomari, joka on myötävaikuttanut noin ääliömäisen ratkaisun syntyyn, en kehtaisi näyttää naamaani enää koskaan missään. Minkälaiseen origamiin ihmisen pitää taitella aivonsa, jotta kykenee perustelemaan sellaisen ratkaisun?

Poikien rituaalisen ympärileikkauksen de facto sallimista on keskusteluissa ja muutenkin perusteltu uskonnonvapaudella, oikeudella omaan kulttuuriin sekä tottakai sillä, että kieltäminen ei kuitenkaan lopettaisi toimintaa, vaan pojat käytettäisiin tarvittaessa ulkomailla uskonnollisesti pahoinpideltävinä. Kaikki nämä perustelut ovat näennäisperusteluja eivätkä kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua.

Uskonnonvapaus ensinnäkin on yksilön negatiivinen vapaus. Se tarkoittaa, että jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan kenenkään sitä ulkoisesti estämättä tai rajoittamatta. Vastaavasti kenelläkään ei ole velvollisuutta harjoittaa jonkun toisen uskontoa. Suomen lainsäädännössä on tällä hetkellä monia sellaisia piirteitä, jotka itse asiassa loukkaavat negatiiviseen uskonnonvapauteen kuuluvia oikeuksia olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen. Negatiivisiin vapauksiin ei sisälly mitään oikeuksia velvoittaa tai pakottaa muita ihmisiä yhtään mihinkään. Poikien ympärileikkauksen de facto salliminen onkin eräs räikeimmistä uskonnonvapauden loukkauksista eikä suinkaan mikään uskonnonvapauteen kuuluva asia. Sillä tehdään käytännössä peruuttamaton fyysinen jälki puolustuskyvyttömän ihmisen kehoon.

Toiseksi, oikeus omaan kulttuuriin on samalla tavalla negatiivinen kuin uskonnonvapaus. Vaikka julkinen valta monin tavoin tukeekin eri kulttuureja (mikä mielestäni pitäisi lopettaa), tämä ei periaatteessa muuta itse ydinkysymystä: missä menee raja sen suhteen, kuinka paljon jonkin kulttuurisen ryhmän sallitaan kaltoinkohdella esimerkiksi vaikutuspiirissään olevia naisia ja lapsia? Voidaanko sivistys- ja oikeusvaltiossa hyväksyä se, että lapsen oikeuteen nauttia fyysisestä koskemattomuudesta ja väkivallattomasta elämästä vaikuttaa ratkaisevalla tavalla se, millaiseen kulttuuritaustaan kuuluville vanhemmille hän syntyy? Tämä on keskustelu, jota nykyisessä relativismin ilmapiirissä ei moni uskalla käydä.

Jokaisella olkoon tietenkin oikeus omaan kulttuuriinsa, mutta pitäisi ymmärtää, ettei tällaiseen oikeuteen voi kuulua lapsen luovuttamattomien ihmisoikeuksien raaka loukkaaminen. Kun oikeuksia joudutaan punnitsemaan, täytyy olla melkoisen sairas päätyäkseen sellaiseen lopputulokseen, että jonkun ”kulttuuriset oikeudet” ovat tärkeämpiä kuin pikkulapsen oikeus olla joutumatta pahoinpitelyn uhriksi.

Kolmanneksi, ei pahoinpitelyä voida sallia sillä perusteella, että joku kuitenkin pahoinpitelee. Ei tappojakaan sallita sillä perusteella, että joku kuitenkin tappaa. On täysin väärälähestymistapa taivuttaa lakia ja oikeutta joidenkin primitiivisten tapojen mukaisiksi. Lapsia pahoinpitelevä kulttuuri on siltä osin väistämisvelvollinen ja saa luvan mukautua. Pahoinpidelty lapsi puolestaan on otettava pahoinpitelijävanhemmilta pois ja annettava turvalliseen kotiin.

Jopa libertarististen oppien mukaisessa minimivaltiossa toisen yksilön pahoinpitely olisi rangaistava teko, koska kyse on jokaiselle kuuluvasta perusvapaudesta olla joutumatta väkivallan uhriksi. Kukaan ei saa tappaa, muuten fyysisesti vahingoittaa tai vangita toista tai varastaa tämän rehellisin keinoin hankkimaa omaisuutta. Jos valtio ei pysty turvaamaan näitä oikeuksia lapsille, se on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään.

Risikon päätöksen myötä saavutetun torjuntavoiton jälkeen on luonteva seuraava askel säätää kaikille lapsille tasa-arvoinen turva väkivaltaa vastaan ja kriminalisoida samoilla perusteilla sekä tyttöjen että poikien rituaalisilpomiset. Lainmuutosten valmistelu on aloitettava vielä tällä vaalikaudella. Ennen kuin joku ”vääräleuka” tulee siihen johtopäätökseen, että haluan vain ”syrjiä muslimeja” haluan tähdentää, että tämä mielipiteeni koskee myös esim. juutalaisten alkukantaisia tapoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu