Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Paska laki, paskaa lainsäädäntöä

Viime aikoina uusi kansan suussa paskalaiksi vääntynyt haja-asutusalueiden jätevesiasetus on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Vuodelta 2004 peräisin olevan asetuksen mukaan kielletään kaiken puhdistamattoman kotitalousjäteveden päästäminen luontoon. Kiinteistöihin, mukaanlukien kesämökit, on asennettava jäteveden puhdistus- tai talteenottolaitteisto. Tästä tulee ihmisille tuhansien eurojen ”turhia” kustannuksia.

Asetus on periaatteessa aiheellinen, sillä asutuksen aiheuttamat fosforipäästöt vesistöihin ovat yli 500 tonnia vuodessa, mistä yli puolet koostuu viemäriverkon ulkopuolisten asuntojen päästöistä. Esimerkiksi teollisuudesta fosforipäästöjä tulee vähemmän kuin näistä asunnoista, maatalouden lukemat taas ovat aivan omassa luokassaan. Asutuksen typpipäästöt ovat noin kolmanneksen maatalouden tyyppipäästöistä. Asetuksen perimmäisenä tarkoituksena on siis vähentää vesistöjen kuormitusta.

Jätevesiongelma on oikeasti olemassa ja jotain sille kannattaa tehdä. Ympäri Suomea on nähtävissä päästöjen aiheuttamaa rajuakin rehevöitymistä. Hyvää tarkoittava asetus kuitenkin kaatuu keinojen fundamentalismiin, luvattoman huonoon toteutukseen ja keskeneräiseen teknologiaan. Myös asetuksen toteuttaminen tuntuu menneen överiksi. Sellaisiakin mökkiläisiä asetuksen tiimoilta on ahdisteltu, joiden loma-asunnot eivät sijaitse lähelläkään minkäänlaisia vesistöjä, eivätkä ole pohjavesialueella.

Kunnollista ja halpaa teknologiaa ei mökkiläisten tarpeisiin ole, ja isommissakin yksiköissä on ollut ongelmia. Mielestäni on täysin absurdia pakottaa ihmisiä hankkimaan kallista ja keskeneräistä teknologiaa. Samoin tämä soutaminen ja huopaaminen siitä, voiko jatkoaikaa hakea, tai vapautetaanko osa ihmisistä asetuksen piiristä on epäreilua asiansa ”kuntoon” hoitaneiden kannalta.

Asetuksessa on siis useita perustavanlaatuisia ongelmia ja voidaankin kysyä, miksi ”jätevesitalkoot” on aloitettu kiusaamalla kesämökkiläisiä huusiremontilla, kun helpompiakin tapoja olisi olemassa. Maatalouden päästöjä voi vähentää, esimerkiksi vähentämällä lannoitteiden määrää pelloilla, tai rajoittamalla entisestään viljelyä vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Teollisuudessa samat tulokset saataisiin aikaan muutamalla täsmällisellä vedenpuhdistusinvestoinnilla. Nyt tuhansien eurojen laitteilla puhdistetaan luonnosta muutama gramma fosforia vuodessa. Vertailun vuoksi: Lannoitefosforikilon markkinahinta oli viime maaliskuussa vähän yli 30 senttiä.

Periaatteellisella tasolla minua kyrsii perustavanlaatuinen holhous. Vesa Hackin sanoin, ”Kuka hyötyy valvontayhteiskunnasta, jossa pian ei saa ulostaakaan kuin tietynlaiseen jätekaivoon?”. Jätevesiasetus tulee jäämään historiaan esimerkkinä 2000-luvun kyttäyksestä ja suomalaisten huonosta lainsäädäntövalmistelusta. Tämän vuoksi onkin tärkeää käydä läpi, millainen prosessi näin epäonnistuneen säädöksen takana on.

Asetuksen alullepanija, entinen ministeri Jan-Erik Enestam on tunnustanut, että virkamiehet ovat vedättäneet häntä. Tietojen mukaan valmistelu on lähtöisin pääosin yhden virkamiehen, ympäristöministeriön hallitusneuvoksen Ulla Kaarikivi-Laineen kynästä. Tämä kertoo virkamiesten vallasta, ja siitä, miten suomalaisia poliitikkoja vedetään jatkuvasti kuin pässiä narussa.

Muu hallitus ei ole asiaan puuttunut, koska Matti Vanhasen hallitusten aikana toimintakulttuuri on vakiintunut sellaiseksi, että ministerin tontille ei mennä, ellei syy ole aivan erityisen painava. Tässä on puolensa, mutta kääntöpuolet ovat erityisen ikäviä, koska harva asia on ministerille korkeamman kynnyksen takana kuin sen myöntäminen, että jossakin asiassa on tullut nukuttua. 

Paula Lehtomäellä olisi ollut mahdollisuus korjata asia, mutta valitettavasti hän ei sitä jostain syystä ole halunnut tehdä. Mikäli ministerillä olisi ns. munaa, hän siirtäisi kierot virkamiehet toisiin tehtäviin tai hoitaisi näille kenkää. Harmikseni sellaista rohkeutta ei nykyään juuri näe. Suomalainen politiikka on ison kiitoksen velkaa Jan-Erik Enestamille siitäkin huolimatta, että tämä huomasi tapahtuneen virheen vasta, kun itse joutui lainsäädäntöä ohjaavan tyhmyyden uhriksi.

Farssin aineksia lisää kepulaisen ympäristöministerin kepulaisuus, joka estää millään tavalla puuttumasta maatalouden päästöihin, joiden leikkaamisella Itämeren ravinnekuorma Suomen osalta käytännössä loppuisi. Valitettavasti jos joku poliitikko yrittäisi puuttua asiaan, olisi Sirkka-Liisa Anttila heti kiljumassa, ettei syyllisten etsiminen mitään auta.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei suomalaisen politiikan seuraaminen olisi turhauttavaa. Mielummin tällaista lukisi Pahkasiasta kuin valtakunnan uutisista.

 

***

Etsin luotettavia ystäviä vaaralliselle matkalle. Ei palkkaa. Purevan kylmä. Viikkokausia täydellistä pimeyttä. Jatkuva vaara. Paluu epävarma. Jos matka onnistuu, luvassa mainetta ja kunniaa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua täällä: http://www.facebook.com/heikkinen.henri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

"Jätevesiasetus tulee jäämään historiaan esimerkkinä 2000-luvun kyttäyksestä ja suomalaisten huonosta lainsäädäntövalmistelusta."

Vaan kultaa taitaa viedä tässä kisassa HE 106/2009 vp...

Tavallaan karmeinta asiassa on, että paskalaki on vain jäävuoren huippu. Todella surkeaa lainsäädäntöä tulee jatkuvasti monesta eri tuutista, siitä vain pieni osa ylittää uutiskynnyksen.

Valitettavan usein surkeimmat lakikyhäelmät perustuvat virkamiesten vedätykseen. Mitä spesifimpi ja kapeampi elämänalue, sitä todennäköisemmin näin on.

Kepulihuijari voi toimia koska kokoomuksen järkevä osa on sen kommunistisiiven panttivankina.

Keskustan järkevä osa ei voi toimia, koska se on kokoomuslaisten keskustaliberaalien panttivankina porvarikoalitiossa.

Suomen alennustila johtuu siitä, että mediakartelli suojelee puoluekartellia.

Eli älykkäät ja hiljaiset ovat tyhmien ja äänekkäiden vankeja puoluehierarkiassaan.

Jätevesiasetuksen takana ovat vihreät ja niiden ympärillä pyörivä ja pyörittämä ympäristömafia.

Vihreät ovat entisä katkeroituneita kommunisteja, jotka näin pääsevät kostamaan "omistavalle" luokalle omat sisäiset katkeruutensa ja turhautuneisuutensa vanhan kunnon neukkulaidean hyydyttyä Siperian pakkasiin!

Olen vihreä, entinen kokoomuslainen, en lainkaan katkera. En ole ikinä käynyt Neuvostoliitossa enkä Venäjällä, mutta USA:ssa kyllä. Kannatan markkinataloutta, mutten millä hinnalla tahansa; vähimmistä ja ympäristöstä on pidettävä huolta yhteisvoimin.

Minusta vihreät ovat wanna be-tyttöjen lisäksi pääasiassa maalaisliitolaisilta alueilta lähteneitä serkkuja, jotka kostavat Etelän median ja eduskunnan avulla maalaisserkuille näiden kuvitellun onnen maaseudulla.

Tällaisia maaseudun vihaajia ovat ilmeisesti Pekka Ervasti Kuhmosta ja vaikka Jari Tervo sekä Vesa Hack Lapista.

Tuo patologinen Suomen ja maaseudun vihaaminen olisi hyvä mediatutkimuskohde. Monikaan porvari ei esiinny sosialidemokraattisen vihapolitiikan mannekiinina siksi, ettei olisi rahaa leipään, kun olut ja punaviinikin tuntuu maistuvan, vaan jonkinlaisesta kateudesta maalle jääneitä ja siellä vielä sinnitteleviä juntteja kohtaan.

Tuo ympäristövihreys on vain tekosyy päästä kiusaamaan maanviljelijöitä ja pienmetsänomistajia Samaa on Pekkaris-vihaaminen.

Käyttäjän ilmari kuva

Aloitus: "Kunnollista ja halpaa teknologiaa ei mökkiläisten tarpeisiin ole, ja isommissakin yksiköissä on ollut ongelmia. Mielestäni on täysin absurdia pakottaa ihmisiä hankkimaan kallista ja keskeneräistä teknologiaa".

Sehän on vain osatotuus, kuten kävi ilmi täältä:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47014-jatevesiasetuksesta-lyhyest...

Kuten aina, niin tässäkin on järjen käyttö sallittu ja jopa suositeltava.

Nyt heitän ihan hanskasta, heitän mielikuvista. En ole tarkastanut asiaa, mutta mielikuvani mikaan paskalaki on 90-luvulta, jolloin luin paljon EU-lakikirjaa. Ilmoitin eräälle vesijohtajalle, että jätevedet pitäisi olla kunnossa vuoden 2003 loppuun mennessä. Hän ei tiennyt asiasta mitään, eivätkä monet muutkaan virkamiehet. Suomi sai siirtymäaikaa 10 vuotta. Vuonna 2006 jaettiin kansallisia tukia ja jopa EU-tukia haja-asutusalueille jätevesiongelmaan.
Hämmästyttävää, että Enestam näyttelee nyt tietämätöntä. Tunnen ihmisiä,jotka tekivät uudistukset noin 2000 eurolla. Nyt jälkijunassa huudetaan koko lakia vastaan, vaikka asia on ollut yleisessä tietoisuudessa jo seitsemän vuotta.
Tutustuin asiaan 90-luvulla valittaessani erään kaupungin päätöksestä vesioikeuteen ja voittaessani jutun vesistön saastuttamisesta.

Kunniotan Henri Heikkisen näkemyksiä, joskin hänellä on tietty sokea kohta tai nuoruudesta johtuva tietämättömyys kommunistikokoomuslaisen torviministerin, Nolla-Pekka Heinosen ajamasta digi-uudistuksesta.

Eli viestintäministerinä ollessaan Nolla-Pekka Heinonen alkoi yleisradion johtajien ja nokian painostamana ajamaan täysin järjetöntä ja ylihintaista digi-vouhotusta läpi. Eräänlainen digitaaliajan paskalaki. Järjettömän muutoksesta teki sen aikataulu, ei niinkään tarkoitus. Eli taajuuksien vaihtaminen. Lopputuloksena digi-uudistuksesta on tyhjää täynnä olevat televisiokanavat tai ihmisten sekoilua tai laivanupotusta näyttävät tekstiviesti chatit. Ja julmettu määrä irtisanottuja ja pois potkittuja ohjelmantekijöitä. Suomessa viihde tulee yhdysvalloista, työllistäen yhdysvaltalaisia viihteen tekijöitä.

Mutta tämä on epäolennaista. Olennaista on se että kovalla (tai ripulipaskan löysällä rajalla) kokoomusministerin kyky puolustaa leijonan lailla kansalaisten ja veronmaksajien etua suuryrityksen lobbausta vastaan lakkaa. Ihan kuin kepulihuijariministerin kyky torjua paskalain ja viemärikauppiaan bouquet.

Minusta Olli-Pekka Heinonen oli vain meidän aikamme Eino Uusitalo tai Martti Miettunen. Jos Heinonen olisi vastustanut Jorma Ollilaa, tietoyhteiskunta-Kekkosta, hän olisi menettänyt asemansa puoluesäädyssä eikä keikkuisi kiintiökokoomuslaisena Yleisradio-johtajana.

Heinonen on yksi suomalaisen Nokia-politiikan tahdottomista marioneteista, vaikka tavallaan parlamentaarinen häveliäisyys vaati, että hänet esitettiin päättäjänä.

Heinosella olisi ollut yhtä vähän mahdollisuuksia kieltäytyä 3G-kiihkosta ja siitä, että Soneran piti olla Nokian kokeilualista kuin Rudolf Hösillä kieltäytyä Endlösungin toimeenpanosta Auschwitzissa.

Silloin kun hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laine tarjosi eduskunnan säätämää rakennuslakia taannehtivasti loukkaavan pelkän ympäristöministeriön asetuksen Jan-Erik Enestamin allekirjoitettavaksi oli Suomessa oikeusministerinä OTT Hannela Pokka (kesk).

Toisin sanoen kelvoton menettely, jolla kaikenlaiset neuvoksettaret tekevät miehiä harhauttamalla lain tasoisia normeja ohi varsinaisen lainsäädännön oli jo ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin vallalla.

Naiseus on jonkinlainen puoluerajat ylittävä mielisairaus. Tällä kertaa kuitenkin Paula Lehtomäen ynseä asenne Suomen Keskustan äänestäjiä kohtaan maakunnissa johtuu Hannele Pokasta.

Ei Hannele pokka voi ympäristöministeriön kansliapäällikkönä tunnustaa, että jo hänen oikeusministeriaikanaan Ahon hallituksen aikana kelvoton normien säätämiskäytöntö otettiin käyttöön ja että Pokka lainsäädäntötekniikassa oli yhtä kelvoton oikeusministeri kuin Brax tai naisedeltäjänsä.

Tämä rakennuslain osittainen mitätöiminen yhden ympäristöministeriön asetuksella on esimerkki siitä, miten halpamaiseksi lainsäädäntöjärjestys Suomessa meni jo Esko Ahon hallituksen aikana ja miten paljon vaivaa nähdään Alma Mediassa, Sanomassa ja Yleisradiossa, jotta Hannele Pokan ja Ulla Kaarikivi-Laineen osuutta asiaan ei käsiteltäisi esimerkkinä esimerkillisestä naisjohtajuudesta.

Paula Lehtomäki kyllä osaa panna jauhot suuhun sosialidemokraateille mediassa, mutta hän ei kykene Hannele Pokalle osoittamaan tälle tämän paikaa pelkkänö kansliapäällikkönä.

Ympäristöministeriö ihmiskunnalle ja elinkeinoille haitallisena pysähtyneisyyden saarekkeena pitäisi yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön. Näin turha naisjohtajuus ja ihmisten kiusaaminen jäisi vähemmälle.

Eihän tässä entisen oikeusministeri Hannele Pokan ja hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laineen toiminnassa ole mitään järkeä, vaan se edustaa lähes braxilaista mielettömyyttä.

Tämä sosialistinen oikeuskäsitys alkoi Koiviston aikana laman tultua, kun hallinnon rikokset piti peitellä. Koivisto ei ymmärtänyt laista eikä kansantaloudesta mitään, koska oli vain satamasosiologi ja erikoistunut Turun telakalla kommunistijahtiin. No jahtasi Kekkonenkin kommunisteja, mutta hän edes tunsi lait, joita piti rikkoa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahon_hallitus

Täysin samaa mieltä, Pokka pitäisi potkaista sinne lappiin joikaamaan, näytti ihan ossilta aamuteeveessä Hoskosen parina tämän asian tiimoilta.
En oo mittää ottanut en oo...

Se, että Hannele Pokka vaihdettaisiin edes hieman ajanmukaisempaan kansliapäällikköön, on mahdotonta, koska Keskustan pitäisi keksiä jokin rahakas loppusijoituspaikka Pokalle tai hän taas raivostuisi. Pokkahan luuli, että Suomen Keskustan olisi pitänyt maksaa 100 000 markkaa hänen presidentinesivaalikampanjastakin.

Yleensä vaikeasti sijoitettava keskiaktiivinen poliittinen jäte on haudattu eläkeläisten kustannuksella eläketiedotukseen alkaen SAK:n puheenjohtaja Viinasesta ja jatkaen puoluesihteeri Eero Lankiaan.

Nuo eläkerahat ovat sellainen aarrearkku, että niitä käyteään moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin Lapin kelohonkahuviloihin ja turhaan lentelyyn.

Suomeen voisi perustaa ylähuoneen, johon palkattaisiin päätoimisia turhaneuvoksia. Näin ei tarvitsisi teeskennellä loppusijoituksella, että tehdään jotain hyödyllistä.

Paula Lehtomäki ei ole uskaltanut puuttua jätevesiasetukseen, koska naisvallan käytön periaatteiden mukaisesti kunnioittaa Suomen Keskustan poliittista virkanimitystä Hannele Pokan osalta ja on alamainen alamaiselleen kansliapäällikkö Hannele Pokalle.

Tämän vuoksi Paula Lehtomäki oikeastaan vastustaa niitä syrjäseutujen keskustalaisia tai pikemminkin kaupunkiin muuttaneita entisiä keskustalaisia, joilla on keskustalaisella maaseudulla kesäasunto.

Onneksi Paula Lehtomäen kupla puhkesi ennen kuin hän valitutti itsensä Suomen Keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Lehtomäki on sanavalmis Tuulikki Ukkolan ja Liisa Jaakonsaaren sekä Hanna-Leena Hemmingin tasoinen poliitikko.

Käyttäjän henry2 kuva

Just niinkuin Neva sanoo.
Menköön Pokka selittelemään Lappiin, miten lappilaisten paskoaminen haittaa Itämerta.

Henry

Käyttäjän reijahirn kuva

Luulisi prkle, että naisellakin olisi nk. TERVE JÄRKI, jota sopisi käyttää kun erilaisia papereita työnnetään nenän alle hyväksyttäväksi.

Maatalouden päästöt.

Helsingin jätevesistä puhdistetaan vain osa fosforia ja typpeä.

Ja lasketaan "puhdistettu" jätevesi suoraan Itämereen.

"Puhdistus"-prosessissa syntyvä liete jalostetaan "mullaksi" Sipoossa. "Multa" sisältää sitten näitä ravinteita ja mm. ehkäisyhormoneja ja lääkepäästöjä jotka sotkevat luonnon eliöstön mutaatioille ja hormonivaihteluille.

Kun tämä "multa" sitten levitetään luontoon ja puistoihin, joista ne kirjataan maatalouden ja hajapäästöiksi. Helsinki pesee paskansa.

Joku on väittänyt että Itämeren silakkaa syömällä miehille kasvaa rinnat.

Haja-asutusalueen hajakuormitus on vähäinen verrattuna suurten kaupunkien yhdyskuntapäästöihin. Fosfori ei ole myrkky, vaan se on lannoite. Fosfori pitisi saada maaimassa oikeisiin paikkoihin pelloille eikä vain mereen. Fosforin pelätään lannoitteena vähenevän maailmassa, minkä vuoksi fosfori pitäisi saada oikeaan paikkaan rikasteena.

Suomessa on länsirannikoilla aluieta, jossa sallittu fosforipäästö on 1/4 alankomaalaisesta. Sekä Alankomaat, että Suomi kuuluvat samaan Euroopan unioniin, jossa on yhtenäinen sisämarkkina ja Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka.

Kannattaa tietenkin ensin selvittää tarvitaanko pienpuhdistamoa ollenkaan. Esimerkiksi omaan talooni ei sellaista tarvita, koska harmaat vedet menevät sakokaivojen kautta imeytysalueelle, eikä talo sijaitse pohjavesialueella.

Lisäksi kesämökin pienpuhdistamo maksaa 350 euroa ja normiomakotilalon n. 1500 euroa. Kaiken lisäksi asennuksesta saa kotitalousverovähennyksen.

Kesämökeillä tämä pönttö asennetaan vieläpä maan päälle, jolloin asennuksen voi helposti tehdä itse.

Pienpuhdistamo on siis muovinen pönttö, jossa on suodattimia. Vesi virtaa omalla paineellaan sen läpi. Ei yhtään sen monimutkaisempi laite.

Koko keskustelu on saanut aivan käsittämättömiä piirteitä. Miksi vedet pitäisi laskea luontoon puhdistamattomina? Pitäisikö kaupungeissakin laskea jätteet suoraan jokeen?

"Miksi vedet pitäisi laskea luontoon puhdistamattomina?"

No siksi, kun hevoset, lampaat, siat ja lehmätkin laskevat puliukkojen ja Pissa-Liisojen tapaan vetensä luontoon puhdistamatta tai vain maksan puhdistamina.

Maaseudulla on mahdollista se, että naapuri ajaa 20 tonnin perävaunulla sian- tai lehmänlannan lietettä peltoon vapaasti, mutta pellon vieressä oleva kesäasuja joutuisi maksamaan puhdistamosta.

Toisin sanoen samalla alueella toisella on ammatinharjoittamiseen liittyvä oikeus laskea maahan 100 - 10 000 -kertaisia päästöjä toiseen verrattuna.

Tutkittavaksi olisi otettava se millä ympäristösatsauksella saavutettaisiin sijoitetulle pääomalla paras mahdollinen tuotto. Tuskin sitä edustaa n. 10 000 euron satsaus haja-asutusalueella 400 km:n päässä itämerestä ja usean kilometrin päässä lähimmästä vesistöstä. Onko se paha jos joskus välillä käytettäisiin hyväksi tutkimusta, matematiikkaa ja kustannuslaskentaa?

Järjen käyttö on aivan mahdotonta, koska sosialidemokraattisen naiset ovat pesiytyneet sorsalaiseen ympäristöministeriöön esitteleviksi virkamiehiksi. Koskaan ei voi ministeri tietää, millainen paperi tulee allekirjoitettavaksi.

Koko jätevesiasetus pitää poistaa ja säätää jätevesilaki. Se, että rakennuslakia loukataan pelkän ympäristöministeriön asetuksella, osoittaa, että Suomi ei ole enää länsimaisen lainsäädännön, vaan bysanttilaisten ukaašien varassa, jossa yksi ministeriö mielivaltaisesti toteuttaa feminiinisä valtapyyteitään kunnon miesten kesämökeillä.

Jos nyt ajateltaisiin luonnonoikeutta niin:

1) maaseudulle kuuluvat virtsaavat ja ulostavat kotieläimet

2) eläinten virtsa ja ulosteet kuuluvat luontoon lannoitteiksi

3) naapurin kesäasujalta ei voi vaatia enempää kuin maanviljelijältä ulosteiden ja virtsan osalta

4) maaseudun suurin haasta on keväinen tai syksyinen lietelannan levittäminen, joka saattaa maistua kaivovedessä paikallisille asukkaille

5) koko pohjavesialueen suojaaminen on liioittelua

6) Itämeren suojelu pitää aloittaa suurista rantavaltioiden kaupunkien päästöistä, ei satojen kilometrien päästä hajakuormituksesta, koska näin saadaan eniten päästövähennyksi aikaan samalla määrällä rahaa

7) fosfori ei ole myrkky, vaan lannoite, kasvien ruokaa tai jälkiruokaa Siksi se on saatava oikeaan paikkaan eikä pois.

Näin jossain uutisen, jonka mukaan Imatrasta virtaavan veden fosforipitoisuus on viidennes Itämeren pitoisuudesta. Kuitenkin paska-asetuksen perusteella on itäsuomessakin tehty melkoisia investointeja.
Miten voitaisiin mahdollistaa järjenkäyttö?

Älä nyt turhaan jatka tätä "pakko ostaa kallis puhdistulaitos" -juttua. Perinteinen imeytyskenttävaihtoehto on ollut koko ajan tarjolla. Siitä kertoneiden kunnan jätevesistä vastaavien virkamiesten ääni on vain jäänyt laitevalmistajien huudon jalkoihin.

Käyttäjän henriheikkinen kuva

Ei se imeytyskenttäkään ilmainen ole.

Mutta se on tuttu ja käytössä oleva tapa haja-asutusalueilla. Monilla se jo on, ja voi usein sopia uudenkin asetuksen raameihin. Kunnan puolesta käyvät vain katsomassa, miten laskuojat kentän lähellä kulkevat.
Jos tämä viesti olisi mennyt läpi, emme olisi nyt tässä huutokisassa.
Asetus on ok, laitemarkkinointi vain onnistui liiankin hyvin.

Käyttäjän henry2 kuva

Video:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=501&a=7923

"Ympäristöministeriön muutaman vuoden takainen asetus määräsi maaseudun asukkaat uusimaan talojensa jätevesijärjestelmät vuoteen 2014 mennessä. Puhdistuslaitteiden kauppiaille luotiin siten yli kahden miljardin euron markkinat.

Myyntimiehet ovatkin tämän jälkeen juosseet talosta taloon tyrkyttämässä ihmisille toinen toistaan kalliimpia laitteistoja. Asetuksen perusteluissa laitteistojen hinnaksi arvioitiin noin 3 000 euroa per mökki, mutta käytännössä hintataso on asettunut viisin-kuusinkertaiseksi. Halvempiakin vaihtoehtoja olisi, mutta niitä ei juuri ole ehditty tai viitsitty mainostaa.

Vesiensuojeluyhdistysten selvityksissä on kaiken lisäksi havaittu, että puhdistuslaitteet eivät toimi niin tehokkaasti kuin myyntipuheissa oli luvattu. Asetuksen edellyttämä fosforin ja typen talteenotto ei onnistu, koska laitteet ovat yhden hengen tai pienperheen talouteen liian suuria ja vaikeakäyttöisiä.

MOT oli mukana mittaamassa paljonko fosforia ja typpeä uudet ja kalliit laitteet onnistuvat poistamaan. Johtopäätös on selvä: suuri jätevesiuudistus haisee rahastukselle."

Henry

Minä hankin nuo releet heti kun joku on järjestäny hirvien sun muiden elukoden kakankeräyksen. Nehän ne vasta saastuttaa. Sitäpaitsi niitä on enemmän kuin meiitä maalaisia......

Kannattaa muistaa, ettei jätevesiasetuksen tiedottaminen kuulu mitenkään kunnille asetuksen mukaan. Se on vain tyypillinen ympäristöministeriön ohari asetuksella ohi lainsäädännön, joka on tehty juuri siten, ettei asiasta ole varmaa viranomaistietoa ja on myyntipuheiden varassa.

Ilmeisesti tuossa jätevesiasetuksessa ei ole huomioitu lainkaan eläinten aiheuttamia jätöksiä. On vain oletettu että ihminen tekee tarpeita tässä maailmassa?

Eläinten ei oleteta olevan tietoisia laista.

Off topic, mutta mitä helvattua sinä teet kokoomuksessa? Siellä on samanlaisia puupäitä kuin kepussakin! Muuten voisin jopa äänestääkin.

Hempalle ovat kaverit kertoneet, että Kaarlenholvissa lohkeaa helpommin, jos esiintyy kokkareena. No ilouutinen siitä edustuvaimosta vaaleiksi antaa odottaa itseään. Vapaana olisi niin Susan Ruusunen kuin Sirkka Mertalakin... kuulemma.

Hemppa vain jauhaa kansanedustajien palkkioista niin kuin olisi joskus saanut kansanedustajanpalkkiota.

Jotenkin tuntuu, että pelibisnesrintamalla on hiljaista.

Käyttäjän aleksieskelinen kuva

Miksi puhut vain ja ainoastaan laitteiden ostosta, kun muitakin vaihtoehtoja on? Joihinkin kesämökkeihin ei edes tarvitse tehdä mitään muutoksia, riippuen olosuhteista (vesi- vai kuivavessa, juokseva talousvesi, yms.).
"kepulaisen ympäristöministerin kepulaisuus, joka estää millään tavalla puuttumasta maatalouden päästöihin"
Kerroppas, arvoisa kokkari, mitä tällä hetkellä tehdään maatalouden päästöjen vähentämiseksi ja mitä sinun mielestäsi pitäisi lisäksi vielä tehdä?
Muutoinhan kirjoituksesi oli perinteistä politiikkaa: kyllä vesien rehevöityminen on huono asia, mutta ei jätevesien puhdistukseen saa puuttua!
Joten tämänkin kirjoituksesi perusteella voin allekirjoittaa väitteesi "Valehtelisin, jos väittäisin, ettei suomalaisen politiikan seuraaminen olisi turhauttavaa."

Ei tuollaisia ole ennenkään tarvittu. Maaseudulla väki sen kuin vain vähenee keskimäärin. Kannattaisi keskittää ponnistelut sinne, missä keväällä lantaa ajettaessa kaivot maistuvat ja silmät kirvelevät eikä joka paikkaan, missä ei ole ongelmaa. Nuo kalliimmat ratkaisut voisi tehdä sitten valtion rahoilla tai taatuilla korkotukilainoilla.

On jotenkin kummallista, että meillä on kaksi ympäristönunnaa, Paula Lehtomäki ja Hannele Pokka, joiden punavihreään hörhöilyyn ei saisi puuttua siksi, että Jan-Erik Enestam veti vahingossa nimen alle.

Ei Jan-Erik Enestam olisi yhtään vihainen eikä Nasse-setäkään, jos ne puhdistukset laitettaisiin vain sinne, missä, missä "haisee ja maistuu" kaivossa keväinen lannanajo.

Suomen Keskusta voisi päästä edelleen hallitukseen Svenska folkpartietin rungolle, vaikka Lehtomäki ja Pokka edes yrittäisivät ymmärtää kepuleita äänestäjiä ympäri Jumalankin hylkäämän Suomen.

Lehtomäki on vihreä ja Pokka on kuin demari: suomalaisen ihmisen elämän vihollinen siis.

"Ei tuollaisia ole ennenkään tarvittu"

Miksi siis kehittyä yhtään mihinkään suuntaan?

Käyttäjän henriheikkinen kuva

Hei Aleksi,

Pahoittelen vastauksen viivästymistä. On muitakin vaihtoehtoja, ympärivuotiseen käyttöön niitä on vaan aika vähän. Yhteisöesimerkkinä Seilin saari (http://fi.wikipedia.org/wiki/Seili) jossa on tutkimusasema ja siellä käy turisteja, pienvesipuhdistamo on ainut vaihtoehto. Ja se ei siellä ole toiminut.

Luulisi että kapunuorten varapj tietäisi mitä maatalouden päästöjen vähentämiseksi tehdään ilman, että niitä kokkarilta tarvitsee kysyä ;)

Tällä hetkellä on mm. EU:n ympäristötuki maataloudelle. Ympäristötukeen kuuluu ns. erityistuki, jolla kannustetaan leveiden suojavyöhykkeiden perustamiseen,valumavesien käsittelyyn ja lannan käytön tehostamiseen. Lannoitus vähenikin jo 90-luvulla, ja lisäksi joillain tiloilla käytetään tarkennettua lannoitusta. Saadakseen tuen viljelijän on sitouduttava ympäristöohjelmaan ja toteutettava kuusi perustoimenpidettä sekä vähintään yksi lisätoimenpide. Ongelma on se, että etenkään perustoimenpiteistä ei vaikuta olevan hyötyä. Suuret rahat, niukat tuokset

Mitä voitaisiin tehdä (jotkut näistä jo käytössä, mutta eivät tarpeeksi suuressa mittakaavassa):

- Viljelymenetelmien kehittäminen. Esimerkiksi eniten päästöjä tulee syksyllä kynnetyistä pelloista, sillä ne ovat niin kauan paljaana ja siten alttiita eroosiolle. Jos syksykyntö jätetään välistä, vähenee eroosio parhaimmillaan viidesosaan, fosforihuuhtouma pienenee kuudesosaan ja kokonaistypen huuhtouma voi vähentyä yli puolella. Vähiten päästöjä tulisi siitä, kun hyödynnettäisiin monivuotista nurmiviljelyä.

- Suojakaistojen lisäksi tehdään laskeutusaltaita ja kosteikkoja. Näiden ylläpitämiseen saa erityistukea.

- Säätösalaojitus

- Karjanlantaa hyödynnetään entistä tehokkaammin mm. energiantuotannossa (mm. biokaasureaktorit)

Onkohan sinulla luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? Minä en ole sanonut, että jätevesien puhdistukseen ei saa puuttua vaan lähinnä arvostellut tapaa miten siihen on puututtu.

Mikä on kansanedustajaehdokas Henri Heikkisen mielipide puoluetukeen ja vaalilakiin?

http://www.vapaansuomenliitto.fi/pub/news?articleId=el264u5foud9v6h8&month=

Käyttäjän henriheikkinen kuva

Tuo laki on lähinnä nykyisten puolueiden betonoimista vallankahvaan.

Tässä maassa on uskomatonta virkamiesporukkaa. Aselaki, jätevesilaki, koulu-, ja vanhustenhoito ovat kaikki menneet alas kuin lehmänhäntä. Asiantuntijoita ei haluta kuulla ja jos kansa nostaa meteliä, niin ovat kuuntelevinaan. Minusta tuntuu että virkamiehet ovat aivottomia ja kyvyttömiä tehtäviinsä. Nämä jätevesivirkamiehet on heti erotettava. VAADIMME NIMIÄ esiin VOISIKO JOKU LEHTI kaivaa nämä virkamiehet esiin. Maaseutu on tarkoitus autioittaa, mutta sitten kun öljy loppuu niin kyllä kaupunkilaisen tulee nälkä ja nopeasti.

Kirje kansanedustajille

Arvoisat kansanedustajat,
Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 16/2010 vp yhdessä lakiesityksen HaVM 16/2010 vp kanssa on erinomainen esimerkki ammattitaidon pettämisestä ja siitä mitä käy kun lakia valmistellaan ilman peruslainsäädännöltä vaadittuja lainsäätämisvelvoitteita. Näin käy kun lain valmistelun tai valiokunta kuulemisen yhteydessä ollaan liian ylpeitä ottamaan "alempien kansalaisten ja asiantuntijoiden" näkemyksiä huomioon. Kuten ennustimme, ei jo alunperin valuvikaisen lakiesityksen korjaaminen onnistunut valiokuntatyöskentelyllä.

Mikäli tämä kansalaisten perusoikeuksia rikkova sekä selviä virheitä sisältävä lakiesitys etenee eduskunnassa, tarkoittaa se sitä että KYLLÄ tai JAA nappia painaneet edustajat eivät välttämättä tule pääsemään eduskuntavaaleissa seuraavalle kierrokselle.

Tästä pitävät huolta noin 670 000 SUOMALAISTA perheineen sekä lähipiiriin kuuluvine sukulaisineen. Huonoa lainsäädäntöä vastustavat myös ei aseita omistavat kansalaiset, joten teillä kansanedustajilla on SUURI vastuu asiassa.

Nyt varmasti joku teistä kokee tämän painostukseksi, mutta kannattaa myös miettiä sitä miksi TE siellä olette. Ettehän te ole siellä sen takia että voisitte puoluekurin takia toimia kansaa vastaan, varsinkin kun tässä kyseisessä asiassa esityksen hylkäämisen puolesta puhuvat seikat ovat äärimmäisen selkeät sekä painavat. Asia ei myöskään enää parane selittämällä tai päätä silittämällä. Laki on juuri niin hyvä kun on kirjoitettu ja nyt näin ei yksinkertaisesti ole.

Kehotan kansanedustajia muistelemaan myös asian tiimoilta antamiaan vastauksia sekä julkilausumia, jotka varmasti on hyvässä tallessa.

Seuraavaksi purettuna lyhyttä... (jatkuu)

http://aselaki.blogspot.com/2010/10/kirje-kansanedustajille.html

Hot Shot nousukkaankin kannattaisi kansan kosiskelussaan selvittää faktat ennen laukoo mitään, edes paska-asioista. Maatalouden ravinteiden käyttö ja siten päästöt ovat vähentyneet merkittävästi 20 vuodessa.

"Vuosien 1990 ja 2008 välillä viljeltyä peltohehtaaria kohti myytyjen ravinteiden määrät laskivat yli 40 %. Suhteellisesti eniten on vähentynyt fosforilannoitteiden (70 %) ja vähiten typpilannoitteiden (28 %) käyttö.

Lannoitteiden käyttöä on tehostettu viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, ja ravinnetaseet ovatkin laskeneet selvästi. Lasku on seurausta paitsi lannoitteiden ja lannan käytön vähentymisestä, myös peltojen satomäärän ja sen myötä ravinteiden oton kasvusta. "

LÄHDE:
http://www.luonnontila.fi/fi/indikaattorit/maatalousymparistot/ma3-lanno...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja