*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Naistutkijoille terveisiä

  • Naistutkijoiden kirjoitus johon vastasin.
    Naistutkijoiden kirjoitus johon vastasin.

Lauantaina 4.9. Oulun johtavat naistutkimuksen ammattilaiset kritisoivat Kalevan mielipidesivuilla julmaa panetteluani. Ohessa vastine, jonka lähetin lehteen. Naistutkijoiden alkuperäinen kirjoitus löytyy oheisesta kuvasta. Toivottavasti he eivät enää vastaa, sillä olen totaalisen kyllästynyt koko aiheeseen.

On huolestuttavaa miten moni akateeminen on yhtä mieltä siitä, että jonkin tieteenalan kritisoiminen olisi vastuutonta, vahingollista, tai syrjivää. Tieteen on oltava jatkuvan avoimen ja kriittisen arvioinnin kohteena, muutoin se ei ole tiedettä. Teologit eivät koe syrjinnäksi sitä, kun kysytään, miksi jumaluusoppia pitää opettaa yliopistoissa. He kirjoittavat asiallisia vastineita, josta on mahdollista jatkaa järkevää keskustelua. 

Minua syytetään itsekriittisyyden puutteesta, mutta tutkiiko naistutkimus kriittisesti itseään? Se, että alan kritiikki nähdään heti sukupuolikysymyksenä kielii jo politisoitumisesta.

Viestin kirjoittajat ovat kaikki naisia. Eikö tässä nähdä mitään sellaista, joka on omiaan johtamaan värittyneeseen näkökulmaan?

Yrityksiä syytetään syrjinnästä, mutta missä ovat vaatimukset sukupuolikiintiöistä naistutkimuksen johtopaikoille? Nämä seikat saavat pohtimaan, onko naistutkimuksen asenneilmapiirissä jotain sellaista subjektiivista ja sukupuolittunutta, joka lähtökohtaisesti hylkii eri tavalla ajattelevia. 

Ideologisesti värittyneestä asenneilmapiiristä johtuen voi tutkimusalasta tulla tietyllä tavalla ajattelevien keskinäinen selkääntaputtelukerho, jolloin asenteellisuuden havaitseminen sisältäpäin on vaikeaa. 

Vastineessa sanotaan, että ” ...tasa-arvoa koskevan uuden tutkimukseen perustavan tiedon tuottaminen on hyödyllistä koko yhteiskunnalle ja sen eri organisaatioille toiminnan kehittämistä ajatellen.” Ulospäin tämä tieto valitettavasti näkyy lähinnä länsimaalaisuuden vastaisena tiedon ja arvojen suhteellistamisena. Lisäksi sortokäytäntöjen haku Suomesta, mutta ei-länsimaisten räikeän naisten ja vähemmistöjen alistamisen kuittaaminen kulttuurirelativismilla tuntuu maallikosta absurdilta.

Ulkopuolinen ”panettelu” on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, jotta epäkohtia voitaisiin avoimesti käsitellä. Vanhassa tarinassa tarvittiin pikkupoika kertomaan, ettei keisarilla ole vaatteita. Asiantuntemuksen puutteesta syyttely on heikko puolustus ja vie keskustelun naistutkimuksen räikeästä ideologisuudesta ja häpeilemättömästä poliittisuudesta. Varsinkin, kun myös naistutkimuksen luennoilla käyneiden ja asenteellisuuteen törmänneiden kritiikki vaietaan kuoliaaksi.

Kaikkien tieteenalojen pitää olla kritiikille avoimia ja pystyä vastaamaan niihin muuten kuin sanomalla, että ”ette vain ymmärrä, te kiusaatte meitä”. 

Naistutkimuksen alla tehdään myös täysin relevanttia sukupuolitutkimusta, jota poikkitieteellisenä voitaisiin aivan hyvin tehdä muissa tiedekunnissa. Mikäli naistutkimus liitettäisiin sosiologiaan, saataisiin molempiin parempi rahoituspohja, ja toisaalta naistutkimus saatettaisiin paremmin objektiivisen ja tieteellisen kritiikin kohteeksi. Kaikki voittaisivat.

Vaikka kritisoin naistutkimuksen sitoutumista poliittisiin päämääriin, voin silti olla yhtä mieltä tasa-arvoon tähtäävistä päämääristä. Kansalaistoiminnalle parempi yhteisömuoto on kuitenkin yhdistys eikä tiedekunta.

Henri Heikkinen, julkisen ja ideologisen vallan käyttäjä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän henriheikkinen kuva
Henri Heikkinen

Mikäli kuvasta ei saa selvää, tässä "parhaita paloja".

Tällainen mielipidekirjoittelu – kuten sellaisen julkaiseminen – on varsin vastuutonta ja vahingollista. Kirjoittaja esiintyy julkista valtaa käyttävän toimielimen, Oulun opetuslautakunnan ja ideologista valtaa käyttävän kokoomuspuolueen edustajana.

Mielivaltainen naistutkimus-oppiaineen, tieteenalan edustajien ja opiskelijoiden kyseenalaistaminen ovat epätasa-arvo- ja syrjintäkysymyksiä.

Lisäksi muun muassa tasa-arvoa koskevan uuden tutkimukseen perustavan tiedon tuottaminen on hyödyllistä koko yhteiskunnalle ja sen eri organisaatioille toiminnan kehittämistä ajatellen.

Tieteellinen arviointityö edellyttää asiantuntemusta. Edellytämme asiallista keskustelua aiheesta. Tervetuloa opiskelemaan nais- ja sukupuolentutkimusta!

Käyttäjän anupalosaari kuva
Anu Palosaari

No, olet Henri joutunut eräänlaisen fasistisen hyökkäyksen kohteeksi, "naistutkijoiden" suunnasta. Näitä tällaisia naistutkimuksen vastaavia hyökkäyksiä yhteiskunnassamme riittää, eri aloilla, eri tasoilla - itse asiassa väitän että yhteiskuntamme rakentuu jonkinlaisen kieron piilofasistisen feministisen muotin haltuun. Ai miksikö ja miten se on mahdollista? no naistukimuksen ja naistutkijoiden vuosikymmenien mittaisen "työn" jälkimainigeissa maahamme on vihdoinkin saatu kaikkia, ja varsinkin miehiä, koskeva kontrolli ja hallinta aikaiseksi.

Käyttäjän henry2 kuva
Henry Bjorklid

Joo, toi on ihan väärää naistutkimusta.
Niitä on kiva tutkia, vaikkapa kapakassa, niitten ehdoilla, eli pikku hiljaa vänklätä heiltä mitkä on ne sen illan ehdot?
Siis mä ainaski oon ihan ihan pervo sika; heti polvillani heidän edessään, yleensä tunkien päätäni hameen alle, nuuhkien ympäri-ämpäriä, huuliharppua soittaen ja välissä hymisten hiljaa...

Ja mitä vanhemmaksi itse tulee sen jännemmäksi menee, eihän niil' oo enää hampaitakaan, mut' ei kai sitä autuutta tuollainen nuorimies ymmärräkkään.
Joo, perverssi-sika oon.
Sano niille femareille terveisiä.

Henry

turunen (nimimerkki)

Hyvä kirjoitus, Henri.

Minusta Kalevan toimituksen pitäisi panna piste tälle keskustelulle pääkirjoituksessaan, eli vaatia turhan naispuuhastelun sulkemista pois verovaroilla kustannetuista yliopistoista.

Vastaavasti aemmin mediassa on tuotu kipakastikin esille epäkohtia julkisin varoin tuetuista matalamman tason opistoista, joissa on voinut opiskella esimerkiksi enkeliterapiaa tai astrologiaa - tai muuta yliopiston naistutkimusta vastaavaa ainetta.

Käyttäjän johantranberg kuva
Jukka-Pekka Vasara

Tieteen perusta on siinä että tulokset ovat toistettavia ja kestävät kritiikkiä.
No hallitus rahoittelee tällaista soopaa kuten edellisetkin vasemmisto hallitukset.

Suomen "yliopistoista" pitäisi noin puolet sulkea ja vähentää opiskelijapaikkoja sen samat 50%, näistä höpöaloista 100% ja vähän vähemmän sen 60% - 90%

OjM (nimimerkki)

Eikö se ole vähän väärin jos tieteen määrittää ulkopuolisen rahoituksen saaminen? Johan astrologiaankin riittäisi ulkopuolista rahoitusta vaikka kuinka paljon jos sitä päätettäisiin yliopistossa tutkia. Tekisikö se siitä tiedettä?