Naistutkijoille terveisiä

Lauantaina 4.9. Oulun johtavat naistutkimuksen ammattilaiset kritisoivat Kalevan mielipidesivuilla julmaa panetteluani. Ohessa vastine, jonka lähetin lehteen. Naistutkijoiden alkuperäinen kirjoitus löytyy oheisesta kuvasta. Toivottavasti he eivät enää vastaa, sillä olen totaalisen kyllästynyt koko aiheeseen.

On huolestuttavaa miten moni akateeminen on yhtä mieltä siitä, että jonkin tieteenalan kritisoiminen olisi vastuutonta, vahingollista, tai syrjivää. Tieteen on oltava jatkuvan avoimen ja kriittisen arvioinnin kohteena, muutoin se ei ole tiedettä. Teologit eivät koe syrjinnäksi sitä, kun kysytään, miksi jumaluusoppia pitää opettaa yliopistoissa. He kirjoittavat asiallisia vastineita, josta on mahdollista jatkaa järkevää keskustelua. 

Minua syytetään itsekriittisyyden puutteesta, mutta tutkiiko naistutkimus kriittisesti itseään? Se, että alan kritiikki nähdään heti sukupuolikysymyksenä kielii jo politisoitumisesta.

Viestin kirjoittajat ovat kaikki naisia. Eikö tässä nähdä mitään sellaista, joka on omiaan johtamaan värittyneeseen näkökulmaan?

Yrityksiä syytetään syrjinnästä, mutta missä ovat vaatimukset sukupuolikiintiöistä naistutkimuksen johtopaikoille? Nämä seikat saavat pohtimaan, onko naistutkimuksen asenneilmapiirissä jotain sellaista subjektiivista ja sukupuolittunutta, joka lähtökohtaisesti hylkii eri tavalla ajattelevia. 

Ideologisesti värittyneestä asenneilmapiiristä johtuen voi tutkimusalasta tulla tietyllä tavalla ajattelevien keskinäinen selkääntaputtelukerho, jolloin asenteellisuuden havaitseminen sisältäpäin on vaikeaa. 

Vastineessa sanotaan, että ” ...tasa-arvoa koskevan uuden tutkimukseen perustavan tiedon tuottaminen on hyödyllistä koko yhteiskunnalle ja sen eri organisaatioille toiminnan kehittämistä ajatellen.” Ulospäin tämä tieto valitettavasti näkyy lähinnä länsimaalaisuuden vastaisena tiedon ja arvojen suhteellistamisena. Lisäksi sortokäytäntöjen haku Suomesta, mutta ei-länsimaisten räikeän naisten ja vähemmistöjen alistamisen kuittaaminen kulttuurirelativismilla tuntuu maallikosta absurdilta.

Ulkopuolinen ”panettelu” on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, jotta epäkohtia voitaisiin avoimesti käsitellä. Vanhassa tarinassa tarvittiin pikkupoika kertomaan, ettei keisarilla ole vaatteita. Asiantuntemuksen puutteesta syyttely on heikko puolustus ja vie keskustelun naistutkimuksen räikeästä ideologisuudesta ja häpeilemättömästä poliittisuudesta. Varsinkin, kun myös naistutkimuksen luennoilla käyneiden ja asenteellisuuteen törmänneiden kritiikki vaietaan kuoliaaksi.

Kaikkien tieteenalojen pitää olla kritiikille avoimia ja pystyä vastaamaan niihin muuten kuin sanomalla, että ”ette vain ymmärrä, te kiusaatte meitä”. 

Naistutkimuksen alla tehdään myös täysin relevanttia sukupuolitutkimusta, jota poikkitieteellisenä voitaisiin aivan hyvin tehdä muissa tiedekunnissa. Mikäli naistutkimus liitettäisiin sosiologiaan, saataisiin molempiin parempi rahoituspohja, ja toisaalta naistutkimus saatettaisiin paremmin objektiivisen ja tieteellisen kritiikin kohteeksi. Kaikki voittaisivat.

Vaikka kritisoin naistutkimuksen sitoutumista poliittisiin päämääriin, voin silti olla yhtä mieltä tasa-arvoon tähtäävistä päämääristä. Kansalaistoiminnalle parempi yhteisömuoto on kuitenkin yhdistys eikä tiedekunta.

Henri Heikkinen, julkisen ja ideologisen vallan käyttäjä