Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Holhousvirastosta päivää

Valvira, eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on valtakunnan holhouksesta vastaava isovelivirasto. Sen tehtävänä on valvoa "elinympäristön terveysriskien hallintaa" ja oikeusturvan toteutumista, sekä palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Vaikka virastolla on sinänsä asiallinen tarve varmistaa ihmisten oikeusturvan toteutuminen terveydenhuollon massiivisen ja kylmän byrokratian hampaissa, niin minua risoo viraston holhous alkoholi- ja tupakka-asioissa. Suorastaan ahdistaa virasto, jonka kotisivuilla lukee heti etusivulla suurella fontilla "Valvonta vaikuttaa".

Valvira on onnistuneesti saatu miehitettyä henkilöillä, joiden elämäntehtävänä tuntuu olevan holhota ihmisiä ja yrityksiä hyvässä tarkoituksessa. Heille mikään ei tunnu riittävän, vaan erilaisten kieltojen, lupien ja rajoitusten viidakkoa halutaan tihentää kunnes kukaan ei harrasta turmiollisia elämäntapoja. Voisin kuvitella että viraston virkamiehet rekrytoidaan yhteistyössä paikallislehtien kanssa, sillä periaatteella että eniten "tekstaripalstalle" koirankakasta, juopoista ja tupakansavusta valittaneille soitetaan ja pyydetään suoraan työhaastatteluun.

Virkamisten hengenheimolaisille sitten kerrotaan miten voit valittaa, vaikkei laki (vielä) jotain kielläkään.

Esimerkiksi asuntojen tupakansavusta virasto sanoo, että "Tupakkalaki ei tällä hetkellä ota suoranaisesti kantaa tupakansavun leviämiseen ulkotiloista asuinhuoneistoihin, mutta asiaan on mahdollista puuttua terveydensuojelulain perusteella". Jossain vaiheessa tarkoitus on kieltää myös ulkona ja omalla parvekkeella tupakointi. Onhan Suomi maa, jossa virallisena tavoitteena on lopettaa tupakointi kokonaan.

Tupakkalaki on jo nyt niin tiukka, etten vaikkapa minä voi omassa vaalimainoksessani sanoa ajavani tupakoivien asiaa, koska se voitaisiin tulkita epäsuoraksi myynnin edistämiseksi ja kieltää.

Suklaatupakan mainonta on jo kielletty, eikä sitä oikeastaan missään myydä. Marlboro Classics -vaatteiden, tai Camel -kenkien mainonta on myös kielletty, ettei kenelläkään varmasti tulisi mieleen ostaa tupakkaa. Viimeisimpänä pilkahduksena on keksitty ehdottaa kiellettäväksi kaikki brändimerkintä pakkauksista, niin että jokaisessa tupakka-askissa lukisi vain samanlaisella fontilla tupakan merkki.

Tupakkatuotteeksi itse asiassa luokitellaan kaikki mitä tupakointiin voi käyttää, tuhkakuppia myöten ja niidenkin mainonta on kielletty, sekä myynti kielletty alle kahdeksantoistavuotiaille. Ehkä Valvira voisi edesauttaa paperisten kurkkupurkkien käyttöönottoa, jotteivat lasiset kannustaisi tupakointiin, sillä olen nähnyt aika monen käyttävän niitä tuhkakuppeina.

Tupakoinnin kieltoja ja rajoituksia on helppo kannattaa, sillä eihän tupakoinnissa olekaan mitään järkeä, siitä seuraa vain riippuvuutta ja terveydellisiä ongelmia. Entä sitten? Mielestäni ainoat hyväksyttävät holhouksen muodot ovat valistus ja haittavero. Kun valistus on kattavaa ihmiset tietävät riskin ja voivat olla polttamatta jos haluavat. Mielestäni ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse, mitä hän omalla terveydellään tekee.

Koska itsensä vahingoittamisesta tulee kuitenkin kustannuksia yhteiskunnalle, on perusteltua kerätä haittaveroa, jolla näitä kustannuksia myöhemmin korvataan.

Suomessa kerätään tupakoinnista nykyään veroa n. 620 000 000 euroa vuodessa, lisäksi tulee huomioida jälleenmyyjien, tukkureiden, kuljetusfirmojen ym. kautta tuleva kansantaloudellinen hyöty. Terveydenhuollolle siitä koituu n. 85-100 000 000 euron kulut, joten valtio jää suorassa rahamäärässä voitolle.

Tupakoinnin aiheuttamien kustannusten sanotaan olevan 1,5–2 miljardia euroa vuodessa. Kustannuksia syntyy menetetyistä elinvuosista, sairauksien hoidosta, työstä poissaoloista, sairauskorvauksista, tupakkataukojen aikana tekemättömästä työstä, tulipaloista, roskaamisesta ja tupakansavun rajaamisesta tupakointitiloihin.

Tällainen arvio on mielestäni yhtä kyseenalainen kuin tekijänoikeusjärjestöjen arviot omista tulonmenetyksistään. Menetetyt elinvuodet painottuvat työuran jälkeen, joten enimmäkseen nuorena kuolevat tupakoitsijat tuottavat vain säästöä yhteiskunnalle ja sairauksien hoitokustannukset ovat vain 1/6 siitä, mitä heidän vuosittain maksamansa tupakkavero. Jopa Pääministeri Vanhanen on myöntänyt, että tupakoitsijoista aiheutuu vähemmän kustannuksia terveydenhuollolle kuin tupakoimattomista.

Tupakkataukojen aikana tekemätön työ on todella huono laskuperuste, sillä tauot virkistävät mieltä ja nostavat tauon jälkeistä työtehoa, varsinkin luovalla alalla. Mieti, että olet vääntänyt tietokoneella hommia kolme tuntia putkeen ja aivot jumittaa pahasti. Menet pihalle, imaiset savut ja mietit hetken. Sitten takaisin hommiin. Ei kouluissakaan aivan huvikseen pidetä oppituntien välissä taukoa.

Samainen holhousvirasto myöntää alkoholijuomien valmistus- ja myyntiluvat, sekä valvoo anniskelu- ja vähittäismyyntiluvanhaltijoita että alkoholijuomien mainontaa. Viimeisimpänä tempauksenaan Valvira ajaa muutosta, jonka mukaan mietoja alkoholijuomia saisi mainostaa vain niiden tuotetiedoilla. Minun ja Panimoliiton toimitusjohtaja Tero Kallion mielestä mainonnan rajoitukset eivät tepsi nuorten juomiseen. "Nuoret kohtaavat mainontaa myös yhä enemmän netissä. Suomessa esitettävissä ulkomaisissa tv-sarjoissakin on yhä enemmän alkoholin tuotesijoittelua", Kallio sanoo ja on siinä aivan oikeassa.

Viimeksi alkoholilainsäädäntöä kiristettiin vasta vuonna 2008, jolloin alkoholimainonta kiellettiin televisioissa klo 7-21. Samaan syssyyn kiellettiin myös kauppojen paljousalennukset, eivätkä ravintolat saa enää viedä kaduille mainoksia, jotka kertovat oluttuopillisen tarjoushinnan. Alkoholin myynti ennen yhdeksää kiellettiin jo aiemmin, eikä nykyisessä asenneilmapiirissä taida olla juuri muutosta vapaampaan odotettavissa.

Ei ole mikään ihme, että Suomessa halutaan vähentää alkoholin haittoja, sillä esimerkiksi vuonna 2008 sen käytön seurauksena kuoli 3119 henkeä. Lisäksi tulevat pahoinpitelyt, ilkivalta, rattijuopumukset ja muut runsaan käytön lieveilmiöt. Kansantaloudellisesti alkoholismi on luultavasti suurempi ongelma kuin tupakointi. On helppoa ajatella Pekka Puskan tapaan ja vaatia asteittaisia veronkorotuksia kulutuksen haittojen vähentämiseksi, sekä keskioluen saatavuutta rajoitettavaksi.

Suomalaiset juovat noin 10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa henkeä kohden, mikä ei itse asiassa ole eurooppalaisittain kovinkaan hälyttävän paljon. Olisi varaa juoda vielä yli puolet ennemmän, ennen kuin oltaisiin Euroopan kärjessä. Lisääntynyt kulutus on tilastoissa näkynyt suoraan alkoholin haittojen lisääntymisenä ja yksinkertaisella logiikalla tuntuukin järkevältä tehdä kaikki mahdolliset holhoavat toimenpiteet alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämiseksi.

Usein pekkapuskilta jää kuitenkin huomioimatta että eniten kuluttava kymmenesosa juo runsaat 40 prosenttia kaikesta Suomessa juodusta alkoholista. Keski-ikäiset alkoholistimiehet ja -naiset juovat mielettömät määrät alkoholia vuodessa ja myös kärsivät siitä eniten. Heitä tulisikin pyrkiä auttamaan ongelmissaan. Useimmille meistä alkoholin käyttö liittyy myönteisiin tunnelmiin ja alkoholi on hyvin hallinnassa. On mukavaa nauttia alkoholia kohtuullisesti hyvässä seurassa, eikä siitä ole merkittävää haittaa terveydelle, mutta sitäkin suurempi hyöty kansantaloudelle.

Tilastoimatta jää myös alkoholin piristävä, rentouttava ja ystäviä luova vaikutus, eikä sen merkitystä suomalaisten syntyvyydessäkään tule väheksyä. Näitä arvoja ei voi rahassa mitata.

Valitettavasti ongelmakäyttäjiin kohdistuvat sääntelytoimet ja holhous eivät osu kohderyhmäänsä niin paljon kuin ne tekevät kiusaa tavallisille kohtuukäyttäjille, joita on Suomessa merkittävä enemmistö. Alkoholismi on sairaus, johon pitää tarjota halukkaille välitöntä apua, eikä hankaloittaa sen vuoksi terveiden aikuisten ihmisten elämää.

Kieltojen, sääntelyn ja verotuksen rinnalle pitäisi keinoksi ottaa tehokkaampi valistus. Kuten aikaisemmin tupakan yhteydessä mainitsin, ovat valistus ja haittavero likimain ainoat hyväksymäni holhouksen muodot. Kattava valistus auttaa ihmisiä tiedostamaan alkoholismin riskit ja olla juomatta jos siltä tuntuu.

Myönteistä on, että nuorten humalajuominen on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä ei varmasti johdu alkoholipolitiikasta niinkään kuin yleisen asenneilmapiirin muuttumisesta.

Mikäli alkoholin myynti edelleen vapautuisi, verotuksella suosittaisiin mietoja alkoholijuomia ja samalla valistettaisiin humalajuomisen haitoista olisi suunta varmasti positiivinen, eikä tulevilla sukupolvilla olisi enää ongelmaa humalajuomisen suhteen. Valitettavasti samasta asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Pekka Puska) tulee juuri päinvastaiseen johtopäätökseen ja toteaa, että "Nuorten raittiuden lisääntyessä rajoittavan alkoholipolitiikan avulla voisi olla mahdollisuuksia kääntää kielteinen kehitys myönteisemmäksi".

Kiellot ja rajoitukset tuntuvat nopeasti ajateltuna parhaalta tavalta hoitaa ongelmia. On helppoa päätellä jonkun asian yksinkertaisesti katoavan kun se kielletään tai sen käyttöä rajoitetaan, mutta näin yksinkertaista se ei ole. Ihmisluonto ei toimi kuin matemaattinen kone, vaan on hyvinkin epärationaalinen ja jopa itsetuhoinen. Vaikka joku yleisesti haitallisena pidettävä aine tai asia kiellettäisiin kokonaan, ei se estä ihmisiä haluamasta ja hankkimasta sitä, vaan ainoastaan luo markkinoita rikollisuudelle. Kun olutta saa ruokakaupasta, ei sitä tarvitse ostaa rikollisten salakapakasta, eikä Luottokunta tule murskaamaan polvilumpioita, vaikka joisit Visa-korttisi luottolimiitin täyteen ja jättäisit maksamatta.

Usein kiellot ja rajoitukset laukaisevat ihmisissä vastareaktion ja vesittävät koko tarkoituksen.

Aina jotain uutta kieltoa miettiessä kannattaisi pohtia onko kiellettävästä asiasta oikeasti merkittävää todellista harmia suurimmalle osalle ihmisistä, varsinkin verrattuna sen tuomaan iloon. Uskon että ensinnäkään useimmat kiellot eivät todellisuudessa ole tarpeellisia ja rajoituksia paremmin erilaisten aineiden tai esineiden tuomiin ongelmiin voidaan hieman laajemmin miettimällä löytää todellisia syitä, joihin puuttumalla haitat merkittävästi vähenisivät.

Vaikka kaikki holhoavat ja sääntelevät asetukset säädetäänkin nimellisesti poliitikkojen toimesta ovat ne käytännössä virkamiesten käsialaa, sillä keskimääräinen poliitikko on kumileimasin, joka ei uskalla kyseenalaistaa virkamiesten tekemiä esityksiä. Toivon että tulevat sukupolvet muuttavat virkamieshallintoa vähemmän holhoavaksi ja eduskuntaan saadaan jatkossa sellaisia poliitikkoja, jotka eivät ole asenteellisten virkamiesten talutushihnassa.

Elämästä ei selviä hengissä. Jos joku haluaa päättää päivänsä tuskaisesti ja ennenaikaisesti, niin hänellä olkoon siihen oikeus.

Tämän kirjoituksen aikana kului kolme kappaletta punaista L&M -savuketta ja yksi tölkki tummaa Velkopopovický Kozelia

***

Etsin luotettavia ystäviä vaaralliselle matkalle. Ei palkkaa. Purevan kylmä. Viikkokausia täydellistä pimeyttä. Jatkuva vaara. Paluu epävarma. Jos matka onnistuu, luvassa mainetta ja kunniaa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua täällä: http://www.facebook.com/heikkinen.henri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Suomi oli joskus tulossa hyvinvointivaltioksi, mutta siitä tuli holhousvaltio. Holhoamisen himo ei rajoitu vain tupakkaan ja alkoholiin. Nythän on jo haarukoitu mm. rasva ja sokeri, kaikki maukkaat ruoat ja pian on tuli-iskun aika. Lisää holhousta on tulossa.
Tupakinpolttajien taukojen takia ollaan valmiita jopa erottamaan ihminen töistä, muut ihmisethän eivät pidä taukoja ollenkaan. Kannattaisi suosia robotteja.
Alkoholin kittaamisen haittoihin pitäisi puuttua ainakin koventamalla reilusti rangaistuksia rattijuoppoudesta. Ennen ukot kävivät kuittaamassa toilailujaan Seutulassa, eivätkä suinkaan kyttäämässä peruutusmatkoja. Rattijuopot aina toisesta kerrasta lusimaan ja ajopeli valtiolle!
Valvira voisi myös hillitä tehokkaasti uusien synteettisten huumeiden kauppaa. Miksi ei voida kieltää kerralla kaikenlaisten huumaavien aineiden ja mömmöjen katukauppaa, olipa niitä ehditty luokitella tai ei? Mikä siinä on niin vaikeaa, oikeusturvako? Saako muka lääkkeitä myydä taskusta kaduilla ja nuorten bilepaikoilla? Suomi on jästilandia!

Heikkisen kirjoitus on niin totta ettei enempiä tarvitse kommentoida.

Käyttäjän jackandolini kuva

#0 Helkkarin hyvä kirjoitus. Olen kaikesta muusta samaa mieltä, mutta tässä menet mielestäni harhaan: "Koska itsensä vahingoittamisesta tulee kuitenkin kustannuksia yhteiskunnalle, on perusteltua kerätä haittaveroa, jolla näitä kustannuksia myöhemmin korvataan."

Ajatus on virheellinen, perustelut seuraavassa:

Mikäli kaikki ihmiset olisivat "hyödyllisiä" ja "tuottavia", niin silloin jokainen voisi selvitä omillaan. Jos jokaisen elämän loppusaldo olisi positiivinen (enemmän tuottoa kuin kustannuksia), niin mihin ihmeeseen yhteiskuntaa tarvittaisiin? Jos kaikki jäisivät voitolle, olisi yhteiskunnan tukiverkko täysin tarpeeton.

Yhteiskunta on luotu nimenomaan sitä varten, että osa ihmisistä on "hyödyttömiä" ja "kalliita". Tähän yhteiskunnan jäsenyyteen pääsemme kuin synnymme ja siinä olemme kunnes kuolemme. Se on ikäänkuin vakuutus, joka takaa ettemme kuole vaikka emme olisikaan kaikkein tuottavimpia.

Mikäli yhteiskunta alkaa rajoittaa vastuutaan ihmisistä (nimenomaan esimerkiksi haittaveroilla tai rajoituksilla), niin silloin herää kysymys, mikä on koko yhteiskunnan olemassaolon oikeutus? Mikäli yhteiskunta aktiivisesti pyrkii siihen että kaikki ihmiset olisivat tuottavia, niin koko yhteiskunta itseasiassa pyrkii silloin tekemään itseään tarpeettomaksi. Tämä pitää aina muistaa kun näistä asioista puhutaan.

Kielletty hedelmä houkuttaa varsinkin nuoria. Holhoavan päihdepolitiikan seurauksena tupakoiva ja ryypiskelevä räkänokka voi hyvällä syyllä esittää olevansa kovakin jätkä, oikea nuori kapinallinen.

Kiellot ja rajoitukset myös ahdistavat ja harmittavat. Miksi muissa maissa aikuisilla ihmisillä on paljon enemmän vapautta ja valtaa oman elämänsä suhteen kuin meillä täällä? Täällä me yritämme selvitä päivästä toiseen kylmässä ja pimeässä ja sitten meitä vielä rangaistaan valtaisalla verotuksella ja holhoavilla ja vapauttamme jatkuvasti rajoittavilla viranomaisilla. Eipä ole ihme, jos raskaan työviikon jälkeen alkaa tuntua, että eihän tätä kestä selvin päin.

Tutkimukset osoittavat, että ihmiset voivat paremmin ja ovat terveempiä, jos he ovat onnellisia, tyytyväisiä elämäänsä ja jos he tuntevat, että he voivat itse vaikuttaa asioihinsa. Holhouksen paineessa tästä on tullut likipitäen mahdotonta. Mitkä ovat holhouksen haittavaikutukset kansanterveydelle?

Sitä paitsi, kuten Henry aivan oikein toteaa, nämä rajoitukset ja kiellot voivat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Itse ainakin aion käydä kesällä Virossa ja tuoda mukanani ison lastin halvempaa alkoholia. Ihan protestina suomalaista holhouspolitiikkaa vastaan.

Hyvä artikkeli.

Vähän samaa näkyy myös promillerajan laskemisessa. Vaikka ongelmien tiedetään tasan tarkkaan olevan jossain 1,5..5 promillen välillä, on rajaan välttämättä laskettava puolen promillen tasosta 0,2 tasolle. Tässä ei ole järjen häivää ja toimenpiteellä vain näytetään kuinka pihalla ongelmista ollaan. Kyseessän on ennemminkin sakinhivutus.

Suomesta on tullut oikeasti ahdistava paikka elää.

Jos ajat autoa niin tarkkaile koko ajan ettei nopeus heilahda muutamaa kilometriä yli, muutoin poliisi pysäyttää.

Jos puhut niin varo ettet saa kunnianloukkaussyytettä tai leimata rasistiksi. Suomalainen mieshän on rasisti, kaikki odottavat vain koska hän sen paljastaa.

Jos mies näkee lapsen itkevän, niin viisainta on poistua nopeasti paikalta.

Vuonna 1997 aloitettiin veronkorotukset, joissa verottaja ryhtyi perimään erilaisia virhemaksuja mitättömistäkin ilmoitusvirheistä.
On samantekevää onko kyseessä ilmiselvä huolimattomuus, esimerkiksi kahden sarakkeen luvut ovat vaihtuneet tai näppäilyvirhe.
Saat 600 euron sakon tuloista riippumatta. Viime vuonna suurin sakko taisi olla 20 miljoonaa.
http://www.tilisanomat.fi/lehti/printview.php?catid=13&artid=162

jne. lista on lohduttoman pitkä ja kasvaa koko ajan.

Tarkkana saa olla jatkuvasti, sillä inhimillisyys on Suomesta lähes hävitetty. Valitettavasti me suomalaiset olemme vielä ihmisiä virheineen. Ei täällä kohta kenelläkään ole hyvä olla.

#6 Esitys promillerajan laskemisesta on ihan puhdasta kiusantekoa. Kuten kirjoititkin, niin ongelmat aiheutuvat ihan toisenlaisista promillemääristä, ja niihin puututaan jo nykyisin.

Laskuhumalassa promilleraja voi mennä helposti rikki, vaikka juomisen lopettamisesta olisi jo aikaa. Esimerkiksi kun palaa sunnuntaina mökkireissulta, voi veressä vielä olla alkoholia, vaikka juominen on tapahtunut lauantai-iltana saunan jälkeen ja ajokunto on jo hyvä. Promillerajan lasku tekisi myös mahdottomaksi sen, että ravintolassa juo lasin viiniä ja ajaa sitten kotiin.

Liikenneonnettomuudet ovat kuitenkin ihan toisenlaisten rattijuoppojen aiheuttamia. Sellaisten, jotka ajavat kaatokännissä ties kuinka monetta kertaa putkeen ja joiden toimintaa ei ole sakoilla eikä tuomioilla saatu lopetettua. Heidän toimintaansa promillerajan lasku ei vaikuttaisi millään tavoin. Esitys ei siis toteutuessaan lisää liikenneturvallisuutta, vain ainoastaan tavallisten, kunnon kansalaisten ongemia.

#8 Näistä todellisten rattijuoppojen ongelmista kielivät vielä täydellinen piittaamattomuus: ei väliä onko ajokorttia, verot maksettu tai auto katsastettu ja vakuutettu. Lasi viiniä ei millään mitalla mene piittaamattomuuden puolelle, jolloin siitä ei pitäisi rankaista, niin kuin kirjoitit.

Tuo on niin totta,valitettavasti. Kirjoittaja saisi ääneni seuraavissa vaaleissa jos vaan olisi vaalipiirissäni.Holhoamisellehan löytyy aina "pätevät" perusteet kun vain tutkimuksia tehdään yksipuolisesti siten että oma näkökulma asioihin tulee esille,THL ja Puska nyt etunenässä.
Puska on 80-luvulta asti pyörittänyt samaa levyä,näköjään se kannatti kun nyt pääsi massiivisen turhakeviraston johtopallille kovaa palkkaa nauttimaan.

#1. "Nythän on jo haarukoitu mm. rasva ja sokeri, kaikki maukkaat ruoat ja pian on tuli-iskun aika. Lisää holhousta on tulossa.
Tupakinpolttajien taukojen takia ollaan valmiita jopa erottamaan ihminen töistä, muut ihmisethän eivät pidä taukoja ollenkaan."

Tämä on aivan kansainvälinen trendi länsimaissa.

Käyttäjän seppohilden kuva

Henry,

totesit: "Tämän kirjoituksen aikana kului kolme kappaletta punaista L&M -savuketta ja yksi tölkki tummaa Velkopopovický Kozelia"

Ihmettelen tuota epäsuhtaa, kyllähän tuossa oisi saanut ottaa kaksikin tummaa Velkopopovický Kozelia.

Ja sikarinpolttajana kiroan näitä tupakkakieltolakeja, missään ei saa kohta polttaa, täytyy kohta mennä laivalla yli Tallinnaan, että saa sytyttää sikarin.

Käyttäjän denkku kuva

#12 Komppaan!

Parhaiten sikarista nauttii miellyttävän lämpimässä, vedottomassa tilassa. Jonkin avecin nauttiminen siinä ohessa (ei välttämättä tarvitse olla edes alkoholipitoinen, voi olla vaikka kahvi tms.), lisää nautintoa.

Tupakkakoppeihin on ruokien ja juomien vieminen kiellettyä, eikä ravintolasta saa ainakaan anniskelulain mukaisia tuotteita viedä ulos nautittavaksi. No, nautitaan sitten ilman avecia. Kopeissa on harvoin mukavia istumapaikkoja. Varsin usein on myös ahdasta. Ulkona harvemmin on sellainen tilanne, että voisi puhua vedottomasta tilasta. Talvella saattaa lisäksi sataa räntää, lähes vaakasuoraan.

Laadukas havannalainen saattaa Suomessa maksaa jopa yli 40-euroa. Hukkaan menee täysin yllämainituissa tilanteissa. Siitä on nautinto ja rentoutuminen kaukana, kun vetelee haikujaan pakkassäällä, sormet jäässä. Sikarinpoltto eroaa tupakanpoltosta ainakin siltä osin, ettei kyseessä yleensä ole riippuvuudesta johtuva pakonomainen tarve, vaan nimenomaan rentoutumishetki ja nautinto. En kuitenkaan kiistä sitä, etteikö sikarikin ole riippuvuutta aiheuttava tupakkatuote. Allekirjoittaneen kokemusten perusteella jopa voimakkaamman riippuvuuden aiheuttaja, ei nikotiinin vuoksi, vaan henkisistä syistä. Rentouttavaa sikarihetki on usein odottamisen arvoinen. Kielteisenä asiana tarkasteltuna kuitenkin niin merkityksettömän haitallisena terveysvaikutusmielessä, ettei sillä ole merkitystä. Vai onko, jos polttaa sikarin tai kaksi kuukaudessa? Uskoisin, että tämä rentoutumishetki tekee vähintään yhtä paljon hyvää yleisterveydelle, kuin mitä savusta puolestaan koituu haittaa.

Olen kuullut väitettävän, että tupakoivat kuolevat tupakoimattomia nuorempina, mutta tupakoimattomat kuolevat sikarinpolttajia nuorempina. Tästä on turha tietysti tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta elintason lisäksi asiaan saattaa vaikuttaa se, että sikarihetki rentouttaa ja katkaisee stressin.

Käyttäjän henriheikkinen kuva

Kiitos palautteesta kommentoijille. Monesta nämä voivat vaikuttaa pieniltä asioita ja hyväksyttäviltä. Huolehditaan ihmisten "omasta parhaasta" ja "turvallisuudesta". Holhouksen kannattaminen tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että kannattaa valtion voimankäyttöä jonkun todellisen tai kuvitellun hyödyn saavuttamiseksi sen sijaan että sama hyöty saavutettaisiin vapaaehtoisin keinoin. Laitetaan pakko koulutuksen, suostuttelun ja valinnanvapauden edelle.

Lawrence Reed toteaa asian aika hyvin kirjoituksessaan:

Kuitenkin, kun tarkastelee länsimaissa käytävää poliittista keskustelua, näyttää siltä, että vaatimuksille, joiden mukaan valtion tulisi voimakeinoin ”tehdä jotakin”, ei näy loppua. Verottakaa tuolta kaverilta enemmän, koska hänellä on enemmän kuin minulla. Säätäkää tulleja, jotta vältyn ulkomaisten yritysten kilpailulta. Tukekaa yliopisto-opintojani. Ottakaa haltuun tuo tontti, jotta voin rakentaa sille hotellin. Korjatkaa tämä ongelma puolestani, ja korjatkaa se nyt heti! Tehkää elämästäni helpompaa jonkun toisen kustannuksella. Käskekää tuota ravintoloitsijaa olemaan tarjoilematta tupakoitsijoille.

Minusta tuntuu kuin länsimaista olisi tullut yksi iso lastentarha täynnä rääkyviä lapsia, jotka näkevät valtiossa ison huolehtivan lastenhoitajan. Tämä herättää minussa halun tokaista ”Kasvakaa aikuisiksi!”

Suosittelen lukemaan myös Pekka Seppäsen kirjoituksen turvallisuudesta:
http://www.talouselama.fi/pelin_henki/article407377.ece

Tosi hyvä blogikirjoitus.

Täytyy muistaa, että holhousvirastot toimivat julkisella sektorilla. Niillä ei ole mitään väliä, mitä ihmiset loppupeleissä tekevät koska he saavat palkkansa verorahoista. Vastuu näistä säännöistä loppuu kirjoitusvaiheeseen. Mutta miksi pitää luoda näin massiiviset järjestelmät, vähempikin riittäisi. Kuolemaa ei voi kieltää säännöillä, se vaan tulee ja kouristuksenomainen vahtiminen tarkoittaa, että kuolemalta voisi jotenkin pelastua.

Itse en polta, mutta olen polttanut joskus kymmeniä vuosia sitten. Eilen näin suomalaisen turistinaisen, joka oli ketjupolttaja. Puolentunnin aikana nainen oli polttanut kolme tupakkaa. Aika paljon sanoisin, toisaalta miksi minä tallaisia tapahtumia seurailen! Olen valvontavaltiosta muuttanut siirtolainen.:)

0,2 promille raja on ok, vielä parempi jos otetaan käyttöön nollatoleranssi. Krapulassa ja laskuhumalassa ajaminen voivat olla yhtä riskaabeleja kuin alkoholinvaikutuksen alaisena.

Tupakoinnista olen samaa mieltä kuin Pro Henri. Sitä tulee rikkoneeksi vahingossakin lakia, kun yhteiskuntamme on täynnä kieltoja. Huvittavaan sarjaan kuuluu tupakkalain lisäksi eläinten kiinnipito, koskien taajama-alueella metsää, peltoa, niittyjä, pieniä sivuteitä... Tuntuu, että yksi pahimmista rikoksista on tupakoiva koiranulkoiluttaja, jonka koira kulkee vierellä vapaana ja vielä pahempi jos koira paskoo ojanpenkkaan. :O Kohta säädetään laki talutushihnan pituudesta, julkisesta tupakoinnista...

Yhdestä huushollista: en itse polttanut, mutta mieheni poltti paljon. Sairastan keuhkoahtautumatautia, mikä ei omista elintavoista johtunut. Voi olla perinnöllistä, ei mitenkään miehen tupakointiin liittyvää. Silti jokaiselle tupakoitsijalle suositus: älä kenenkään muun ilmaa tai terveyttä vie!

Käyttäjän henriheikkinen kuva

#16

0,2 promilleraja ei ole missään nimessä ok, eikä varsinkaan nollatoleranssi. Ihmisen pitää pystyä juomaan lasillinen kuohuvaa juhlissa, saunaolut tai lasi viiniä illallisella ilman että tarvitsee pelätä tuomiota rikoksesta, jota ei todellisuudessa ole tapahtunut. Ihminen ei 0,2 promillen "humalassa" ole siinä tilassa, etteikö pystyisi ajamaan autoa, eikä ongelma ole taaskaan kohtuukäyttäjissä, vaan niissä jotka ajavat 1,5 ja 2 promillen humalassa päin seiniä. Ei heitä nollatoleranssi auta, mutta se voi pilata jonkun elämän aivan turhaan.

Krapulassa ja laskuhumalassa ajamisella ei ole mitään tekemistä nollatoleranssin kanssa, vaan aivan samanlailla silloinkin on alkoholin vaikutuksen alaisena jos alkoholia veressä on pitkälti toista promillea.

Laskuhumalassa on veressä alkoholia, mutta ei kuitenkaan sitä kahta promillea, lähemmäs 0,2 - 0,5.

Mitä tulee yleensä tuohon saunakaljaan, viinilasilliseen tai yhteen sidukkalasilliseen vaikka aurinkoisena päivänä terassilla, niin voin kertoa, etten lähtis auton rattiin sen yhdenkään lasillisen/pullollisen jälkeen (sen enempää kuin krapulassa taikka laskuhumalassakaan). Meinaan sitä, että alkoholi vaikuttaa yksilöihin eri tavoin -toinen on skarppi yhden keskarioluen jälkeen ja toinen ei ole, itse lukeudun jälkimmäiseen. En ole siitä määrästä vielä humalassa, mutta hyvällä alulla kuitenkin. Huomaan sen itse. Johtunee varmasti siitä etten yleensäkään nauti alkoholipitoisia juomia, kuin joskus harvoin eli keskimäärin kerran vuodessa tai kahdessa. :D

Minnan näkökulma on tyypillinen projektio. Älä ihmeessä lähde ajamaan sen yhdenkään jälkeen, en minäkään lähtisi. Mutta jätetään omien rajoituksiemme tarpeeton heijastaminen toisiin sikseen.

Käyttäjän denkku kuva

#19 Tulee ihan äiti mieleen lapsuusajoilta. "Pue villapaita päällesi, täällä on kylmä", vaikka itse ei paleltanut pätkääkään.

Jos huomaa humaltuvansa jo pienestä määrästä ei pidäkään lähteä ajamaan. Sen muuten kieltää jo olemassa oleva lakikin. Se on vain rangaistavuuden raja, joka on 0,5 promillea.

#18: Täsmälleen. 0.2-rajan todellinen merkitys on poliitikoille ja heidän perskärpäsilleen vallan käyttö. Sillä ei ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa, vaan yksinomaan sen kanssa, että voidaan saattaa ihmisiä tekemään asioita vastoin heidän harkintaansa. Jostain 0.5 promillen ja 0.8 promillen väliltä alkaa liikenneturvallisuus heikentyä tilastollisesti merkittävästi ja vastaavasti psykologisista tekijöistä johtuen tuolla 0.5 promillen kieppeillä 'varovaisuus* voi hyvinkin olla huipussaan (lainsäädännöstä johtuen).

#19: Laskuhumala on sitä, kun alkoholia on veressä ja sitä poistuu nopeammin, kuin uutta tulee tilalle. Siis se voi olla missä tahansa 5 promillen ja nollan välillä.

Silarus, 0.2 - 0.4 promillea kertyy alkoholia vereen yhden alkoholiannoksen juotua 70-kiloiselle keskivertoalkoholikäyttäjälle. Eli nousuhumalatila, joka vaikuttaa lievästi harkintakykyyn: impulsiivisuus ja virhesuoritukset lisääntyvät
-joten ei ajokunnossa. 0,5 promillen humalan vaikutukset: arvostelu-, toiminta- ja päätöksentekokyky alkavat heiketä, samoin estot ja itsehillintä, reaktionopeus hidastuu.
http://www.paihdelinkki.fi/kuinka-paljon/humala

52-kiloiselle vähän alkoholia käyttävälle naiselle, yhden alkoholiannoksen promillemäärä veressä on lukemaltaan suurempi kuin yllä esimerkissä, ja siten humalatila vahvempi. Eli olen edelleenkin sitä mieltä, että ajokunnon määrittävää promillerajaa ei missään nimessä tule nostaa ainakaan. Päinvastoin, kannatan sen laskemista 0,2 tai nollaan. Eipähän tarvitse yhdenkään laskeskella että tulikohan nyt otettua yks kaks vai kolme saunakeppanaa ja kuinka monta tuntii menee ennenkuin ne keppanat on palanu verestä, jotta pääsis ajelee. ;)

Oon muutenkin huomannut, että nää yli 0,5 promillen "ajokunnon"-puoltajat ovat niitä alkoholin suurkuluttajia, jotka lipittävät pitkin viikkoa sitä ilolientä ja ovat jatkuvassa hönössä niin töissä kuin liikenteessä, vaarantamassa muiden elämää. Usein näkee näiden tissuttelijoiden ja viikonloppukännääjien vielä puolustavan alkoholivaikutteista ajokuntoaan sillä, ettei ennenkään mitään onnettomuutta ole sattunut, että hyvin onnistuu liikenteessä liikkuminen (on se sitten millä kulkupelillä tahansa) pienessä pöhnässä tai krapulassa. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Hyvää viikonloppua. Nauttikaa mitä nautitte, mutta selvänä rattiin. T: liberaalinen vihreäkokoomus

Uutisena...

"Varoitus pelottaa tupakkaihmisiä – Eurooppa on savuton 2012?

Euroopan komissio on vauhdittamassa tupakantorjuntatoimiaan kaikkialla EU:ssa. Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "”savuton Eurooppa” vuoteen 2012 mennessä, kertoo uutispalvelu Edilex."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/93716-varoitus-pelottaa-tupakkaihmisia-...

Käyttäjän juhamakkonen kuva

Tasa-arvoa edistetään järjenvastaisesti maksimoimalla yhteinen kurjuus. Olisi tuloksellisempaa keskittyä poistamaan ongelmia niiltä joilla niitä on, eikä luomaan niitä niille joilla ei ole. Ei ole edes uskottavaa, ettäkö samat toimintatavat tehoaisivat kautta linjan.

Tässä oma mielipidekirjoitukseni huhtikuulta:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/holhoaminen-e...

Tupakointi on huono ennuste tulevaisuudesta. EUssa on eniten tupakoitsijoita köyhimmissä maissa, vähiten Suomessa ja Ruotsissa (radiouutisissa tänään 31.5.2010). Yleisesti voidaan sanoa että alempien sosiaaliryhmien harrastus. Luin juuri sukulaistytön gradun joka koski terveysinformaation perille menemistä. Tieto yksistään ei tosiaan auta jos viesti ei siirry tunnetasolle ymmärrykseksi ja tämän haasteen edessä Valvirakin on. Ja poliitikot. Jos tieto auttaisi niin yksikään lääkäri ei tupakoisi eikä olisi ylipainoinen, mutta on niitä.

Tulevaa korkeaa tulotasoa ennustaa kuulemma ihmisen pituus, yksivuotiaana. Ei siis syntyessään eikä aikuisena vaan vuoden ikäisenä. Tästä oli oikein tieteellinen tutkimus jota siteerattiin lyhytkasvuisten sub-tv-ohjelmassa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa olla tupakoimaton aikuisena ja mahdollisimman pitkä yksivuotiaana!

Tälle blogille on kerääntynyt niin paljon höyrypäitä että voisitte perustaa savustajien puolueen kun olette niin sitoutuneita? Eppäilen vuan että joka iikka on yrittänyt sallaa tupakkilakkoa - heikolla menestyksellä?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja