Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Järkivihreä

Minulle oli jostain tarttunut termi "järkivihreä", mitä pidin todella hyvänä kuvauksena omista ympäristöarvoistani. Olen suhtautunut aina pelon ja halvennuksunnan sekaisin tuntein erilaisiin fanaatikkoihin, jotka tuntuvat laput silmillä ajavan omaa asiaansa kuulematta muita perusteita.

Iltalehden kolumnistin Aarno Laitisen sanoin:

Ympäristöaatteesta on tullut moderni uskonto. Siinä on samat ainekset kuin kristinuskolla alkuvaiheissaan. Molemmat pelottelevat maailmanlopulla, molemmat lietsovat ihmisiä synnintuntoon ja molempien ydinjoukon muodostat marginaaliryhmät.

 

Erilaiset ääriliikkeet ja niiden järjenvastaiselta tuntunut toiminta on saanut minut pahimmillaan vastustamaan ympäristönsuojelua, koska en missään nimessä halunnut assosioitua millään tasolla sellaisiin ihmisiin. Esimerkiksi Greenpeacen olen huomannut liian usein tekevän suuriakin kampanjoita joko epätarkoin tai suoraan valheellisin perustein.

Tunnetuin Greenpeace-kriitikko on aiemmin Greenpeacen johdossa toiminut Patrick Moore. Hän jätti järjestön vuonna 1986, kun Greenpeace päätti tukea maailmanlaajuista kloorikieltoa. Mooren mukaan kloorin käyttö juomavedessä on suurin saavutus yleisen terveyden historiassa ja pitää sitä välttämättömänä terveydelle. Mooren mukaan hänen kollegoillaan ei ollut lainkaan tieteellistä koulutusta, ja hän onkin arvostellut Greenpeacea tieteellisen objektiivisuuden hylkäämisestä.

Kun itse tietää (tai luulee tietävänsä) objektiivisesti, faktoihin perustuen jonkun asian olevan näin ja toinen tulee väittämään jotain muuta, uhkaillen lähes uskonnollisella kiihkolla (ja uskonnollisin perustein) on hyvin vaikea uskoa mitään muutakaan kuulemaansa.

Otetaanpa esimerkki, seuraava teksti on Greenpeacen blogista:

Jostain syystä järkivihreä ei kuitenkaan aseta ydinvoiman mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjumisessa mihinkään mittasuhteisiin. Ydinvoimaa lisäämällä voitaisiin saada aikaan alle 5 prosenttia vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavista päästövähennyksistä.

 

Katsotaanpa asiaa Suomen kannalta. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tuotetaan sähköä ydinvoimalla vuodessa 22,5 TWh. Suunnilleen samansuuruinen osuus on fossiilisia polttoaineita käyttävillä tuotantolaitoksilla (suuri osa lauhdevoimasta, sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannosta). Päästöillä mitattuna energiateollisuus tuottaa noin kaksinkertaisen määrän kasvihuonekaasuja, kuin kaikki Suomen liikenne yhteensä.

Mikäli osa fossiilisia polttoaineita sähkön ja lämmön tuotantoon käyttävistä laitoksista voitaisiin korvata ydinvoimalla ja uusiutuvilla energianlähteillä olisi sen ympäristövaikutus merkittävämpi kuin koko Suomen kaiken liikenteen lakkauttaminen. Hitusen enemmän siis kuin Greenpeacen 5 prosenttia. Näin ainakin minun logiikkani mukaan. Jos olen väärässä, pyydän tulla oikaistuksi.

En voi myöskään yliarvioida muutaman vuoden takaisen "kettutyttötoiminnan" negatiivista vaikutusta ympäristöarvoihini. Kiitos tämän ympäristöystävällisen toiminnan Suomen herkkä ekosysteemi on paikoin hyvinkin huonossa jamassa, kun sadat, osittain Suomen luontoon kuulumattomat pienpedot tappavat kaiken tieltään.

Näitä asioita miettiessä tekee todella mieli uskoa Aarno Laitisen hauska kommentti:

Harva edes muistaa, että ympäristöuskonnon nykyisen muodon keksi DDR:n salainen poliisi Stasi, jonka tarkoitus oli vihreän puolueen avulla terrorisoida Saksan liittotasavallan talouselämää. Sieltä tämä Stasin luoma uskonto tuli Suomeenkin kuten tuhoisa sosialismi sata vuotta aikaisemmin.

 

Vaikka en koskaan ole ympäristön tietoista tuhoamista tietenkään kannattanut, niin - kiitos kettutyttöjen ja muiden fanaatikkojen - järjenkäyttöön uskovana oli minun hyvin pitkään saada mitään otetta ympäristöasioista. Pikkuhiljaa olen alkanut - taas objektiivisuuteen vedoten - kuitenkin nähdä miten meilläkin on hyvin paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia ja potentiaalia järkevään ympäristönsuojeluun. Ei kukaan voi kiistää, etteikö puhtaammassa maailmassa olisi parempi olla ja asua, oli ilmastonmuutosta tai ei.

Aluksi on päästävä ulos ideologisista poteroista. Kaikki päästöttömät ja uusiutuvat energianlähteet on otettava tarkasteluun. On tehtävä loppu ”ei” liikkeelle energiapolitiikassa. Siinä vastustetaan ensin fossiilisia polttoaineita, sitten ydinvoimaa. Lisäksi halutaan suojella metsät energiakäytöltä ja kieltää vesivoiman lisärakentaminen. Tuollaisella epä-älyllisyydellä tuotantokeinot ideologisoidaan tavoitteita – vähäpäätöisyyttä ja energiatehokkuutta - tärkeämmiksi. (Kokoomus)

Kun tätä artikkelia kirjoittaessani etsin lähdettä sanalle "järkivihreä", vasta ymmärsin sen olevan Kokoomuksen käyttämä termi ympäristöpolitiikalleen. Joskus olen miettinyt miksi olen juuri Kokoomuksen jäsen ja minulta on sitä usein myös kysytty. En ole aina löytänyt järkevää perustetta, mutta esimerkiksi tällä kertaa sain ilokseni huomata puolueeni olevan samoilla linjoilla kuin minä itse.

Järkivihreä energia- ja ilmastopolitiikka mahdollistaa ilmaston ja ympäristönsuojelun vaarantamatta suhteellista kilpailukykyämme. Suomi voi näyttää suuntaa miten pieni maa toteuttaa sen, mikä pitää toteuttaa myös globaalisti. Järkivihreällä politiikalla mahdollistamme myös maailmanlaajuisesti kaupallisesti menestyksellisten innovaatioiden syntymisten täällä Suomessa. Meillä on suuri intressi ja paljon osaamista. Puhdas energiateknologia voi olla seuraava vientimenestyksemme.

Onneksi pahimmat ekoterroristiajat ovat takanapäin ja tiedän esimerkiksi Luonto-Liiton aktiivien joukossa olevan (myös) ihmisiä, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan ja nähdä asiat laajemmassa kontekstissa. Naiivina ihmisenä uskon myös Greenpeacen korjaavan ajan myötä toimintaansa. Ehkä joskus olen jopa jonkun ympäristöjärjestön jäsen (samana päivänä kuin helvetti jäätyy ja Duke Nukem Forever ilmestyy).

 

(Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin vuonna 2008. Ydinvoimatilastot ovat vuodelta 2007. Nyttemmin Kokoomus on vetänyt vihreän aatteensa aivan pelleilyksi, eikä sitä voi ottaa enää vakavasti. Ilmastofoorumi ry on jo sellainen ympäristöjärjestö jonka jäseneksi voisin harkita liittyväni. Niin ne ajat muuttuvat.)

 

***

Etsin luotettavia ystäviä vaaralliselle matkalle. Ei palkkaa. Purevan kylmä. Viikkokausia täydellistä pimeyttä. Jatkuva vaara. Paluu epävarma. Jos matka onnistuu, luvassa mainetta ja kunniaa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua täällä: http://www.facebook.com/heikkinen.henri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän henry2 kuva

No, tuota, tuota.
Minäkin olen järkivihreä. Pirun vihreä olenkin, oikein tummanvihreä. Erosin Vihreistä, koska ne on ihan lällyjä. Ja olen aika punainen.

Siispä asiaan:
- Greepeace on narsististen pikkuporvareiden höpötystä, jotka vain tekevät hallaa. Ihmiset vieroksuvat pellejä jotka levittelevät lakanoita korkeista paikoista, jotta media saisi hyviä kuvia. Tai makaavat maassa. Saavat saamari flunssan ja tartuttavat meihin muihin.

Tämä on suku niille rauhanaktivisteille, jotka eivät tiedä mistä on puhetta, mutta on kivaa olla jengissä maalatuin kasvoin. Enkä tarkoita meikkiä. Niinkuin klovnit.
Kaikesta keskustelusta tehdään sirkusta tällä tavoin.

Täältä voit lukea minun ajatuksiani, tosin kyseessä on yhteisblogi, mutta allekirjoitan kaiken siellä:
http://provillage.wordpress.com/category/in-english/

Ydinvoimasta:
Energiatuotannon lisäksi pitää myös laskea kaivostuotanto, kuljetukset, (aivan niinkuin kivihiilessä). Ja vielä uraanin jalostukseen käytetty energia ja kun laitos on käytetty loppuun; laitoksen purkaminen ja loppuvarastointipaikan luominen, "sulkeminen".
Sulkemisella tarkoitan sitä, että se suljetaan niin hyvin, ettei sitä tarvitse satoja vuosia vartioida terroripelon vuoksi.

Sitten pitää laskea kaikki muutkin energiavaihtoehdot; kuinka paljon menee energiaa siihen kun tuotetaan aurinkopaneli? Millä leveyasteella, (kuinka pohjoisessa), sen tuottama energia on pienempi kuin siihen sijoitettu energia kun se tuotetaan? Oheislaitteet kun sitä käytetään - niiden valmistukseen käytetty energia. (mahdolliset akut jne.)
Kaikki lasketaan yhteen ja tullaan esim. tulokseen, että Suomessa kaupunki X:n pohjoispuolella alkaa olla niin ja näin aurinkokennojen käytön kanssa...
Täs' olis' hattivateille laskentahommia.

Samoin selvitetään kuinka paljon energiaa on käytetty sen sementtimäärän tuottamiseen, (sementti vaatii valtavat määrät energiaa kun se valmistetaan), jota käytetään kun rakennetaan sellainen pylväs minkä nokassa tuulivoimala on. Ja siihen sitten ynnätään kaikki energiakäyttö mitä on matkan varella käytetty kun eri hilavitkuttimia ja myllynosia on valmistettu, kuljetettu, niin ja alunperin kaivettu maaperästä, sulatettu jne.

Muu esimerkki:
Passiivitalot. Passiivitalojen rakentamiseen, sen osioiden valmistukseen jne., käytetty energiamäärä pitää laskea mukaan, ennenkuin voidaan sanoa onko se ekoa vai ei.
Tietysti laskelmiin pitää ottaa mukaan oletettu ikä myös. Ja kuinka paljon se käyttää energiaa tuona aikana, plus mitä huoltotoimenpiteitä se vaatii sinä aikana. Ei siis lasketa raahaa, vaan kuinka paljon energiaa kuluu noita huoltotoimenpiteitä tehdessä. Sitten verrataan muihin vaihtoehtoihin.

No, voi olla, että päästään tulokseen että jopa passiivi-öky-talo on hyvä ja vihreä juttu. Näiden esimerkkien varjolla, plus juttuni siellä blogissa, varmaan kertoo mistä mä puhun.

_______________________________

Laitan tähän vielä asian, johon en ole saannut mietintämyssyssäni selvyyttä:
- Oletetaan, että jokin juttu jossakin ketjussa on kallis tehdä, mutta sen valmistuksessa käyttetty energiamäärä on vaatimaton.
No. Jos nyt siihen kuluu, oli se mikä juttu tahansa, esim. 10.000 € ja toinen vaihtoehto kuluttaa hieman enemmän energiaa, mutta on halvempi.

Voidaan ajatella näin:
Halvempi ratkaisu on parempi, koska silloin säästyneet rahat voidaan käyttää johonkin uuden hyödyllisen innovaation kehittämiseen.
No, en tarkoita että reaalimaailmassa pystytään hiuksia aina vaan halkomaan, tarkoitan vain sitä, että tässäkin on kaksi puolta.

Eli että energiatalous ja rahatalous ovat riippuvaisia toisistaan, tässä ekologia-aspektissa.

No, mitä luulet? Päästäänkö keskustelussa eteenpäin? Minä meinaan mielelläni keskustelen aiheesta.
Jos on kysymyksiä, näkemyseroja tms., niin anna palaa.

Henry

Käyttäjän henry2 kuva

Niin vielä.
Tärkein unohtu.
Kaiken tämän mietintämyssyilyn lopputulokseksi olen saannut:
- Vältä fossiilisten energiavarojen käyttöä. Niit' ei saa uusittua.
- Osta paikallista, jota ei siis ole kuljetettu pitkiä matkoja, osta siis suomalaista. Äänestä lompakollasi, niin kaverillakin on duunia ja se saa liksaa ja voit sitten myydä sille sellaista mitä itte tuotat, palveluja tms.

Henry Björklid

Käyttäjän henriheikkinen kuva

Myönnän Henry, että olet miettinyt näitä asioita enemmän kuin minä. Kävin katsomassa blogianne pikaisesti, mutta lukaisen joskus enemmän. Näin yöllä pitäisi tavoitella jo sänkyä :)

Kun lasketaan noita oheiskustannuksia pitää ottaa huomioon kustannus suhteessa tuotettuun hyötyyn, eikä pelkästään katsoa absoluuttisia kustannuksia. Täytyy myös suhteuttaa toisiinsa se, miten tasaisesti ja varmasti eri energianlähteet sähköä tuottavat. Totta on ainakin se, että varsin usein kokonaiskuva hämärtyy.

Palaan tähän vielä paremmalla ajalla.

Käyttäjän Ruuhijarvi kuva

Duke Nukem Forever on muuten tulossa 6. toukokuuta ;)

Kiire taitaa tulla.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja