*

Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Pari Paavomaista ajatusta

Vasemmisto viisasteli eilen, että mikäli osinkoina jaettava summa käytettäisiin täysimääräisesti työllistämiseen, saisi osinkoina jaettavalla summalla palkattua 240 000 työntekijää. Jopa ajatusleikkinä tämä on niin tyhmä, että alkoi särkemään päätä kun luin sen ensimmäisen kerran. Koska kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä ajatuksen taustalla olevaa pohjatonta typeryyttä, niin kerrataan muutama perusasia.

Ensinnäkin yrittämisen ja yrityksen omistamisen tavoite on päästä jakamaan osinkoa. Ilman tätä tavoitetta, yrityksiä ei olisi. Toisekseen osingot jaetaan edellisen vuoden tuloksen perusteella. Mahdolliset palkkaamiset ja irtisanomiset taas tehdään tulevaisuuden näkymien perusteella. Joskus yritys voi jakaa paljonkin osinkoa, mutta silti irtisanoa työntekijöitä, eikä siinä ole mitään väärää.

Suomen verotus on kaiken lisäksi tehty sellaiseksi, että yrittäjillä ei ole mitään syytä pitää rahoja yrityksessä. Viron veromallilla osinkoja luultavasti jaettaisiin vähemmän ja yritykset investoisivat enemmän.

Lähtökohtaisesti yritykset pyrkivät toimimaan mahdollisimman tehokkaasti mahdollisimman pienellä määrällä työntekijöitä. Tätä nimitetään tuottavuudeksi. Kun tuottavuus kasvaa, yhteiskunta vaurastuu. Kun tuottavuus laskee, yhteiskunta köyhtyy.

Sama tuottavuusvaatimus pätee itse asiassa myös pääomaan. Osinkojen jakaminen on itse asiassa pääoman irtisanomista. Jos yrityksellä ei ole kasvunäkymiä, ei uusia työntekijöitä tarvita ja myös vanhoja irtisanotaan. Tässä tilanteessa myös pääomaa ei tarvita niin paljoa, minkä vuoksi pääomaa irtisanotaan, eli maksetaan osinkoa omistajille. Omistajat voivat tällöin kohdistaa pääoman muihin, tuottavampiin hankkeisiin kuin juuri kyseiseen yritykseen.

Varsinkin pörssiyrityksillä on toki paineita maksaa osinkoja niin hyvinä kuin huonoinakin vuosina, koska yrityksen osingonmaksulla on merkitystä siinä, miten se saa sijoituksia ja miten sen arvo muodostuu. Osingot ovat lopulta aika monimutkainen käytäntö, jonka vertaaminen suoraan työntekijöiden palkkoihin on silkkaa idiotismia.

Arhinmäkikään ei nyt niin hölmö ole, että ehdottaisi tuollaista tosissaan. Tarkoituksena oli vain hämätä omaa, varsin yksinkertaista äänestäjäkuntaa ja ärsyttää muita. Vastaavaan matematiikkaan pystyvät onneksi muutkin. Minusta oma mallini tuottaisi paljon enemmän hyvinvointia kuin nykyinen ”hyvinvointiyhteiskunta”.

Julkisyhteisöjen menot kokonaisuudessaan ovat noin 120 miljardia euroa. Suomessa on noin 5,4 miljoonaa asukasta. Näistä täysi-ikäisiä on noin 3,9 miljoonaa. Mikäli meillä olisi minimivaltio, jossa on vain poliisi, armeija ja oikeuslaitos, jäisi jaettavaa noin 100 miljardia euroa vuodessa. Tällä voitaisiin jokaiselle täysi-ikäiselle maksaa veroton 25 000 euron vuosittainen kansalaispalkka. Näin köyhyys olisi lopullisesti selätetty, eikä eläkkeistäkään tarvitsisi murehtia.

Toinen vaihtoehto olisi jakaa 100 000 ihmiselle vuodessa miljoona euroa, jolloin muutamassa kymmenessä vuodessa jokainen suomalainen olisi miljonääri. Suomi voisi nopeuttaa tätä prosessia ottamalla velkaa muutaman sata miljardia. Pian kaikki suomalaiset olisivat miljonäärejä, eikä verojakaan tarvitsi kantaa enää kuin sen verran, että valtion velanhoitokustannukset saadaan hoidettua.

Millään tavalla realististahan tuo ei ole, enkä sitä tietenkään tosissani ehdota. Epäilen kuitenkin, että minun ajatuksellani olisi paremmat seuraukset kuin Vasemmiston ehdottamalla osinkojen sosialisoinnilla.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän katjapaavilainen kuva
Katja Paavilainen

"Tarkoituksena oli vain hämätä omaa, varsin yksinkertaista äänestäjäkuntaa ja ärsyttää muita." Vai onnistuiko sittenkin hämäämään tämän blogitekstin kirjoittajaa? Hmm...

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

En nyt menisisi sanomaan vasemmiston äänestäjiä sen yksinkertaisemmaksi kuin muidenkaan puolueiden. Paavo on vain armoitettu populisti eikä hänellä ole paukkuja muuhun. Mutu. Seuraavissa vaaleissa tulee joku uusi tähti, esim. Li Andersson ja pyyhkäsee Paavon takaisin puistohommiin, työeläkevakuuttajat kun tuskin Paavolle soittavat :)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Ai meinaatko, että vastoin tämän blogitekstin kirjoittajan kuvitelmaa, Arhinmäki olisikin niin hölmö, että ehdottaisi tuota tosissaan?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Pitikö se Paavon laskelma paikkansa vai ei?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Pitää paikkansa samalla tavalla kuin laskelma, jonka mukaan työttömyys pienenee 240 tuhannella määräämällä 240 000 henkilöä pakkotyöhön, ja kirjaamalla heidät työllisiksi. Kumpikin laskelma on paikkansa pitävä, mutta kumpikaan ei ole hyvä eikä minun mielestäni moraalisesti hyväksyttävä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Eikä minunkaan mielestäni.

Mutta valinta on tehtävä siinä kohtaa,kun on valittava osingot tai ihmisarvoinen kohtelu kanssaeläviä kohtaan. Mikä siinä on moraalisesti hyväksyttävin ratkaisu,koska ilmiselvästi kummatkin ovat mahdottomia samaan aikaan..harmi sinänsä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kun nyt noista osingoista niin kovasti puhutaan, jonkun tutkivan journalistin (jos sellaisia vielä on) tai oikean tutkijan kannattaisi selvittää, kuinka suuri osa noista osingoista menee Suomen rajojen ulkopuolelle ja kuinka suuri osa tuosta rahavirrasta syntyy aikaisemmin julkisessa omistuksessa olleista yhtiöitä, joiden omistus on sittemmin myyt ulkomaille. Näin äkikseltään näistä jälkimmäisistä esimerkeiksi voi ottaa vaikkapa Soneran, Kemiran ja Rautaruukin. Minulla kun on sellainen pieni sormituntuma, että niistä 11 miljardista hyvin huomattava osa menee tuohon Pohjanlahden länsipuolelle ja noista osingoista suurinta melua pitävät ovat olleet päättämässä niitä osinkoja maksavien yritysten myynnistä.

Toimituksen poiminnat