Henri Heikkinen Häpeilemätön blogini

Hyvinvointivaltio tasa-arvon esteenä

Ajatuspaja Libera julkaisi tänään analyysin naisyrittäjyyden vähyydestä pohjoismaissa. Ajatuspajan löydös ja sen taustalla oleva syy on pohjimmiltaan varsin yksinkertainen. Ihmiset perustavat yrityksensä luonnollisesti aloille, jotka he tuntevat. Niin kliseistä kuin se onkin, suuri osa naisista suuntautuu ns. naisvaltaisille aloille, kuten terveydenhuoltoon, hoivapalveluihin ja koulutukseen. 

Nämä naisten suosimat alat vain sattuvat olemaan juuri niitä, jotka julkinen sektori on ottanut Pohjoismaissa hoitaakseen. Kun ne alat, joille naisia eniten kouluttautuu on hyvin pitkälti sosialisoitu, ja joillain aloilla, kuten koulutus, markkinoille pääsy on hyvin rajoitettua, ei naisilla ole edes mahdollisuuksia toimia yrittäjänä osaamisalueidensa puitteissa.

Kuten Libera tiedotteessaan tuo ilmi, "Eurostatin tilastojen mukaan vain 18 prosenttia yksityisen sektorin johtajista on Suomessa naisia. Ruotsissa vastaava luku on 16 ja Tanskassa vain 14 prosenttia. Luvut ovat huomattavan alhaisia, kun Euroopassa keskimäärin naisjohtajien osuus on 25 prosenttia. Puolassa osuus on 37 prosenttia, Latviassa 40 ja Liettuassa peräti 46 prosenttia. Merkittävin syy naisjohtajien puutteelle Pohjoismaissa on naisyrittäjyyden vähäisyys."

Hyvinvointivaltion eräänä perusajatuksena on ollut tasa-arvon tuominen (pakottaminen) yhteiskuntaan. Tasapäistämistä on harrastettu niin verotuksen, koulutuksen kuin lainsäädännönkin keinoin. Yrittäjyydessä naisille ei ole kuitenkaan annettu edes mahdollisuuksien tasa-arvoa kun useimpien ura on sidoksissa julkisen sektorin toimintaan.

Tasa-arvoihmiset ovat olleet pitkään huolissaan esimerkiksi naisten määrästä pörssiyhtiöiden hallituksissa. Tähän tilanteeseen on ehdotettu esimerkiksi pakotettuja sukupuolikiintiöitä. Kun yksityisellä sektorilla suuri osa työntekijöistä on miehiä, heidän joukostaan luonnollisesti valikoituvat myös pätevät hallitusammattilaiset. Mikäli naisvaltaisilla aloilla olisi enemmän yrittäjyyttä, olisi myös useammalla naisella mahdollisuus kiivetä yhteiskunnan tikkaita niin korkealle kuin kykenee.

Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäkeä lainaten, “Jos haluamme aidosti ja kestävästi parantaa naisten menestymismahdollisuuksia työmarkkinoilla, ei ratkaisu löydy sukupuolikiintiöistä, vaan naisyrittäjyyden edellytysten parantamisesta. Julkisen sektorin monopolien avaaminen yksityiselle kilpailulle lisää paitsi taloudellista tehokkuutta, myös yhteiskunnallista tasa-arvoa ja naisten uramahdollisuuksia”.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Suomessahan on erilaisia naisyrittäjyyshankkeitakin käynnistelty, jopa EU:n voimin, mutta niiden heikko vaste johtunee juuri avauksessa luetelluista asioista.

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell

Mikäli haluamme lisätä yleistä hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä vähentää turhaa yritysten pyörittämisestä koituvaa byrokratiaa ja epätervettä kilpailua, niin miesvaltaisten alojen pakkoyrittäjyyttä on syytä ryhtyä purkamaan. Esimerkiksi rakennus- ja kiinteistöala voisivat hyvinkin olla osa kansalle hyvinvointia luovaa julkista sektoria.

Pekka Salo

"...vain 18 prosenttia yksityisen sektorin johtajista on Suomessa naisia. Ruotsissa vastaava luku on 16 ..."

Onko todella näin? Olemmeko me tasa-arvoisempia kuin Ruotsi?

Hienoa lukea, että tätä naisjohtajuuttakin käytetään hyväksi perusteltaessa kokoomuksen ja libertaristien linjaa.

Harri Lahtinen

Ylivoimaisesti suurin ongelma tässä tasa-arvo jutussa on se että Suomessa on täysin unohdettu ja ketään ei aja tavallisen, rehellisen,ahkeran SUOMALAISEN nais tai mies duunarin etuja ja lopulta he vielä käytännössä joutuvat maksamaankin kaiken tämän paskan. Ps. Suomessa ollaan nykyään eniten huolissaan ukomaista, naisista, vähemistöistä, maahanmuuttajista (saako nyt varmasti Virolainen duunari tarpeeksi palkkaa), vankien oloista ym.ym. Näin hyvinvointivaltiossa jossa ihmiset voivat pahoin.

Lauri Niemi

Näinhän se menee. Korkea veroaste ja byrokratia syö yritysten kannustinta tarjota työpaikkoja, jos sen työpaikan saa niin alv syö käteen jäävästä palkasta lisää ja hinnat ovat valmiiksi korkeita kun yritykset siirtävät kohonneet kulunsa hintoihin. Pisteenä iin päälle tietoisen inflatorinen rahajärjestelmä tuhoaa säästöjen ostovoiman ja näin duunarin kyvyn rikastua säästämällä.

Ei siinä suoritusportaan jäsenellä varmaan kauhean kivaa ole. Sitten kun joku ehdottaa korjausta - oli se joku työtön, opiskelija köyhää tai hyväosaista sorttia, poliitikko tai Wahlroos, ei väliä - niin johan natsikorttia ja ihmishirviösyytöstä lentää, ja haukutaan banksteriksi ja ties miksi.

Joku viisas joskus sanoi että love the country, hate the people.

Wille Kuusinen

Vaikuttaako argumentaatioosi millään tavalla se tosiasia, että asiat eivät ole matalien verojen ja infrastruktuurien valtioissa ollenkaan paremmin?

Yhdysvalloissa ja Briteissä 1970-luvulta asti vahvistuneen liberalistumisen myötä on kärsijöiksi jääneet ostovoimaansa menettävä keskiluokka ja voittajiksi tulopyramidin ylimmät prosentit. "Vapausihanteiden" soveltaminen yhteiskuntaan ei reaalimaailmassa johda "duunarin rikastumiseen" vaan yhteiskuntaluokkien välisen kuilun kasvamiseen.

Valtamedia ja kansa arvioi useimmiten erilaisia poliittisia ehdotuksia pitkälti niiden reaaliseurausten, ei pelkästään ideologisten lupausten kautta. Nallen tai liberaalinuoren esittämät interventioehdotukset veropohjan heikentmäisestä ja tukijärjestelmien alasajosta johtavatkin sen takia usein hyvinkin kriittisiin reaktioihin - ja syystäkin. Ajattelevien ihmisten piirissä tosin "natsikortit tai ihmishiviösyytökset" ovat yleensä vähemmistössä, ja kritiikki osoitetaan sofistikoituneemmin Nallen kaltaisten ajattelijoiden taustateorioihin ja ideologioihin.

Lauri Niemi Vastaus kommenttiin #10

Nyky-USA ei ole vapaata markkinataloutta nähnytkään. Tasan samat voimat siellä jylläävät, tietoisen inflatorisesta taloudesta päsmäröiviin unioneihin, minimipalkoista alati lisääntyvään sääntelyyn ja muuhun kontrolliin. Suunta on ihan sama kuin täällä, sanamuodot ja asioiden toteuttamisjärjestys vain eroaa.

Siellä rakastetaan kanssa paljon valtion hankintoja, joka on jotakuinkin paskin mahdollinen tapa tehdä yhtään mitään. Joko vapaat markkinat (selkeällä ja kevyellä säännöstöllä, jos täytyy) tai sitten valtio oikeasti tekee asian itse. Valtion hankkiessa yksityisiltä on aivan rajattomat mahdollisuudet kaikenlaiseen välistävetoon, muuhun korruptioon ja tunarointiin.

Mitä tulee kriittisiin reaktioihin, ainakin täällä näkee lähinnä natsikortteja. Jotenkin koomista kun perusviesti on "Älä lyö".
Joskus tulee asiallinenkin kannanotto, ja niistä kiitosta aivan penteleesti niihin syyllistyneille. Keskustelu kun on kivaa.

Monien reaktioita noihin ehdotuksiin värittää vahvasti se, että ensireaktio on että jotakin on vain pois. "Ei valtion terveydenhuoltoa" kuulostaa pahasti samalta kuin "ei tota sairaalaa joka paransi mun keuhkokuumeen", mikä ihan aiheesta nostaa verenpainetta. Yleensä vain jää huomiotta että instituutiot - niin julkiset kuin yksityisetkin - sitovat resursseja.
Niiden lakkauttaminen tavalla tai toisella ei tuhoa resursseja, vaan vapauttaa ne käyttöön. Markkinataloudessa on kasa mekanismeja jotka palkitsevat tehokkuudesta lisätulojen, parempien toimintamahdollisuuksien ja sensellaisten muodossa, kuin myös korjausmekanismeja - tappion teko, saneeraus ja lopulta konkurssi jos ihmiset eivät arvosta yrityksen tuotoksia. Näinollen esim. tehoton tai vastuuton yritys kaatuu ennen pitkää ja vapauttaa sitomansa resurssit muuhun käyttöön.

Julkisella puolella sen sijaan ohjaa politiikka ja valtion budjetti. Jos on tehokas, voi oma budjetti laskeakin sen sijaan että oma osasto saisi enemmän toimintamahdollisuuksia. On jopa intressit älyttömien hankintojen tekoon. Ja vaikka toiminta olisi tuhlaavaa, on valtion palkkaama henkilö ja palvelujen asiakas sama joka äänestää. Jos itse ei joudu maksumieheksi, niin hyvähän siinä on vaatia lisäetuja tai tuhlaavan rakenteen säilyttämistä. Poliitikolla on kannustin tehdä juurikin niin: Sillä saa ääniä, leikkauksilla ei, vaikka olisivat tarpeellisia. Yritysjohto taas leikkaa pakosta.

Asioiden hoitaminen yksityisesti (ei meiningillä valtio vastaa ja maksaa, yksityinen toteuttaa) on myös se hyöty että esim. omat epäterveelliset elämäntavat rasittavat omaa kukkaroa, ei muiden. Asioiden pakkohoito kollektiivisesti luo kieron vaikutuksen jossa joistakin sinänsä harmittomista teoista tulee rikoksia muita vastaan.

ulf fallenius

Miksi nainen haluaisi yrittäjäksi kun lomarahat ja vuorolisät ,työpaikka sairaanhoito+pirun pitkät lomat jyllää sairaanhoitoalalla nainen on viisampi kun mies.Esimerkiksi minä yrittäjä ja ainut etu on maksaa vanhentuneita laskuja ja taistella lamatunelmissa ja vaimo taas sairaanhoitoalalla hyvällä palkkalla kaikkine lisineen ja pyhäkorvauksineen ja yli 6 viikkon maksettut lomat ja tasoitusvapaaita kun oikein pelaa niittenkin kanssa ja oman työnantajan terveyshoito huippuluokkaa.Naiset ovat aina olleet viisaita ja välttävät yritystoimintaa mistä yli 90% yrittäjistä kusessa aina.Hoitoalan tekijä kaikkine lisineen vuorotöissä ja on äkkiä 50-60tuhatta euroa vuodessa ei rikastu mutta elää kohtalaiseseti

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Miten ne naiset voisivat yrittää yksityisyrittäjinä, kun he eivät "yritä" edes palkansaajina. Kokoaikatyötä tekevät miehet tekevät noin 1800-1900 tuntia vuodessa, kun kokoaikatyötä tekevät naiset tekevät noin 1600 tuntia. Tämä sama ilmiö näkyy kyllä myös ammattien sisällä. Mieslääkärit tekevät noin viidenneksen enmmän työtunteja kuin naislääkärit, joka näkyy heidän ansiotasossaan. Näin iso ero ei selity kuin osin lastenhoidosta ja naislääkärien enemmistä sairaslomista. Naislääkärit ansaitsevat noin 84 % mieslääkäreiden ansioista, joten sukupuolen mukaista palkkasortoa alalla ei ole.

Yrittäjä ei voi työtuntejaan laskea, joten naisten kynnys ryhtyä yrittäjäksi on suurempi, koska he haluavat aloille, joissa työtunteja vuodessa on vähän.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Kyllähän naisyrittäjyyden vähyyteen todellakin voidaan ajatella vaikuttavan myös tällaiset preferoinnit, joita havaitaan tehtävän työajan ja vapaa-ajan välillä. Jos ei valmiutta/intoa tarvittaessa runsaaseenkin työn parissa huhkimiseen ole, ei ehkä kannatakaan ryhtyä yrittäjäksi.

Välillisesti voidaan tietysti ajatella, että hyvinvointivaltio on totuttanut suomalaiset (ja pohjoismaiset) naiset sellaiseen arvomaailmaan, jossa valtavat panostukset ja riski työhön liittyen eivät houkuta.

Toimituksen poiminnat