Luokkasotureille muutama huomio

Uuden vuosituhannen vasemmiston menestysresepti on
yksinkertainen: Otetaan nuori nainen ja kourallinen karkeaa kissanhiekkaa. Asennetaan
hiekka ja annetaan tietokone millä kirjoittaa. Viesti on samaa katkeraa ja
epäloogista sontaa millä on lietsottu vallankumouksia, tapettu yli sata
miljoonaa ihmistä ja aiheutettu miljardien köyhyys.

 

Tämä viesti, joka on raikas kuin pierun jälkiaromi
muumioidun Leninin housuissa, tuntuu yhä vetoavan loputtomiin tyhmiin massoihin,
ja miksei vetoaisi. On niin paljon helpompaa vain valittaa vääryydestä, etsiä
syntipukki ja vaatia hänen tuomitsemistaan kuin oikeasti tehdä jotain.

 

Koskaan vasemmistossa ei rakenneta tai kehitetä mitään, vaan
aina revitään. Kaikki pitää saada etsimällä vihollinen ja ottamalla joltain
toiselta pois. Vasemmistolainen työväenliike lähtee työnantajan aseman heikentämisestä yhteisen
menestyksen sijaan, vasemmistolainen feminismi lähtee miehen aseman
heikentämisestä tasa-arvon sijaan, vasemmistolainen maahanmuuttopolitiikka
lähtee positiivisesta syrjinnästä yhteiselon sijaan.

 

Herätkää nyt idiootit. Miksi te sen nielette? Ilmeisesti
toivotte saavanne isomman murun siitä jonkun muun leipomasta pullasta tekemättä
mitään itse.

 

Vasemmiston menestys perustuu osaltaan siihen, että on
etuoikeutettuja, rikkaiden perheiden kultalusikka takapuolessa syntyneitä
lapsia, kuten vaikka Erkki Tuomioja tai ex-Akuliina Saarikoski. Näillä on
helppo elämä, liikaa aikaa ja he kokevat sitten velvollisuudekseen ”parantaa
maailmaa” tekemättä itse mitään.

 

Näitä pahimpia
agitaattoreita taas yhdistää vieraantuminen elämästä, hyödytön korkeakoulutus
ja täydellinen kyvyttömyys tehdä mitään tuottavaa työtä. Uraputki löytyy sieltä
kivasta yhdistyksestä, politiikasta tai vaikkapa tukirahoilla pyörivän
aatteellisen lehden vihaisena kolumnistina.

 

Ei-vasemmistolaisella ei ole yleensä aikaa eikä
mielenkiintoa moiseen mouhoamiseen, koska hän ei vaadi mitään muilta. Hän vain
haluaa olla rauhassa ilman, että hänen elämäänsä liikaa puututaan. Minä olen poikkeus,
mutta minulla onkin liikaa vapaa-aikaa.

 

Vanhan liiton ”karvapersedemari” ymmärtää, että hänen
leipänsä on seurausta työnantajan ja työntekijän yheisestä eli firman menestyksestä,
koska hän näkee sen läheltä. Tällaisten kanssa voi ”pahinkin” kapitalisti elää
ja sopia yhteistyön ehdoista.  Nimenomaan
yhteistyön, koska toimiva yhteiskunta ei perustu vastakkainasetteluun tai
riistoon, vaan ihmisten yhteistyöhön.

 

Kun nyt on puhuttu siitä pullan leipomisesta, niin käytän
sitä esimerkkinä. Vasemmistolainen asettaa leipurin ja leipomon omistajan
vastakkain ja haluaa tehdä omistajasta rikollisen, vaikka todellisuudessa molemmat
hyötyvät tehdystä työstä. Keskeisenä erona on se, että leipomon omistaja kantaa
kaiken riskin. Hän saa rahaa vain jos pullat käyvät kaupaksi, leipuri saa joka
tapauksessa.

 

Ongelma tulee siinä kohtaa, kun leipurin on pakko leipoa
siellä leipomossa. Miksi leipuri ei voi itse myydä työnsä tuloksia suoraan
asiakkaille? Miksi hän ei voi perustaa omaa leipomoa kotiinsa? Hän ei voi, jos lainsäädäntö
estää sen. Evira tai vastaava asettaa sellaiset vaatimukset, ettei pullaa voi
myydä ilman, että investoi miljoonan ja saa suuren kauppaketjun ostamaan
tuotteitaan.

 

Laissez-faire, antakaa tehdä tarkoittaa juuri tätä. Antakaa
ihmisten tehdä työtä parantaakseen omaa asemaansa. Se ei tarkoita sitä, että
antakaa riistää, antakaa huijata. Ei yksikään vapaan markkinatalouden
kannattaja sitä hyväksy, eikä kannata minkäänlaista orjatyötä.

 

Jos talous ei ole vapaa, oman työn tulosten hyödyntäminen on
aina vain suuremman kynnyksen takana ja pakottaa tekemään töitä muille. Ei
sillä yksilön kannalta ole väliä, onko työn ostaja kapitalisti vai valtio.
Sillä on väliä, onko ihmisellä vaihtoehtoja tehdä muuta kuin etsiä jonkun muun
tarjoamaa työtä. Ei ihme, jos ihminen kokee tällaisessa yhteiskunnassa usein olonsa
ahdistuneeksi. Saat juuri sen, mitä sinulle tarjotaan, eikä sinulla ole mahdollisuutta
muuhun.  

 

Orja on määritelmällisesti sellainen, jonka on pakko tehdä
töitä muille, eikä hänellä ole vaihtoehtoja.

 

Mikäli ihmisellä ei ole vaihtoehtoja, hän ei ole vapaa ja
häntä on helppo riistää. Osuuspankki voi huoletta potkia 700 ihmistä pihalle,
koska he eivät käytännössä voi perustaa kilpailevaa pankkia. Saarioiset voi
potkia 164 henkeä ulos, koska he eivät käytännössä voi lähteä myymään itse
tekemäänsä ruokaa. Miksi ihmiset hyväksyvät tämän, suorastaan edistävät tätä
vaatiessaan lisää sääntelyä, lisää lainsäädäntöä?

 

Pelialan yritys voi käytännössä potkia työntekijöitään
pihalle vasta konkurssiuhan alla. Yksi syy on se, että kaikki lähtijät ovat
potentiaalisia kilpailijoita. Pelialalla kynnys lähteä yrittäjäksi on matala,
koska lainsäädäntö ei sitä rajoita. Tästä seuraa se, että esimerkiksi
Tampereella on 60-henkisen Universomon sulkeminen johtanut pian 40 uuden
yrityksen perustamiseen ja moninkertaisen määrän työllistymiseen.

 

Palaan tähän sääntelyyn vielä myöhemmin, siitä riittäisi
asiaa vaikka useamman kirjan tarpeiksi.

 

Sosialismiin kuuluu työn glorifiointi ja omistamisen demonisointi.
Työ on tuotannon perusta, mutta vain älyllisesti täysin epärehellinen tai
muuten tyhmä ihminen voi väittää, että työtä olisi ilman omistamistakin. Kaikki
työ kun lähtee omistamisesta.

 

Kaikkeen työhön vaaditaan, että joku omistaa työvälineet.
Oli työhön käytetty väline sitten omien jalkojen välissä oleva ”värkki” tai
miljoonien arvoinen monimutkainen laitteisto. Kaikki lähtee itsensä
omistamisesta. Mikäli ihminen ei saa myydä itseään, hän ei omista ”tuotantovälinettään”,
eikä voi tätä maailman vanhimmaksi kutsuttua ammattia harjoittaa. Itsensä
ohella ihminen voi omistaa myös muuta työssään tarvittavaa, aina vaatteista
lähtien.

 

Jos saivarrellaan ja ajatellaankin niin, että ihmisen itsensä
omistaminen ei ole omistamista, vaan jotain työtä tehdään alasti paljain käsin ”ei
kenenkään” omaisuudella, niin kyseessä on täysin sama asia kuin käytettäisiin
jokaisen yhtäläisesti omistamaa omaisuutta. Ei omistajien määrällä ole sinänsä
väliä.

 

Myös ”pelkän omistamisen”, eli pääoman tarve on selkeästi
perusteltavissa. Pääomaa tarvitaan odottamista ja riskin kantamista varten. Pääomaa
käytetään nyt, mutta tulokset tulevat vasta pitemmän ajan päästä, kun työstä
taas maksetaan heti. Aina on olemassa riski, että työn tulokset jäävät
pienemmiksi kuin siihen käytetyt resurssit. Tätä riskiä ei kanna työntekijä,
vaan pääoman tarjoaja.

 

Odottamisen ja riskin tehtäviä ei voi poistaa, vaan ne ovat
läsnä jopa sosialistisessa suunnitelmataloudessa.

 

Muutama Internet-salapoliisi on ”huomannut”, että olen
itsekin aiemmin ulkoistanut riskiä yhteiskunnalle. Aiempi yritykseni Pixolane (yritys
on yhä olemassa, minä olen myynyt oman osuuteni pois) on saanut toimintansa
aikana Tekesin kautta rahoitusta.

 

Kyllä, olen hakenut ja saanut yritykselle Tekes-lainaa. Siis
velkaa. Tämän päälle on tietenkin myös toinen mokoma yksityistä rahaa, mukaan
lukien oma rahallinen panokseni. Tekesiltä ei saa rahaa, ellei ensin vakuuta
yksityisiä sijoittajia.

 

Ähäkutti, en rikastunut. Tämä ilmeisesti tekee minusta
kyvyttömän kritisoida yritystukia? Minusta suomalainen yritystukijärjestelmä on
täysin järjetön, mutta miksi jättäisin tieten tahtoen käyttämättä mahdollisuuden
saada sieltä rahaa?

 

Jos ei itselleni elämä ole muuta opettanut, niin sen, että aina
kannattaa yrittää, vaikka yhteiskunta tekisi kaikkensa lannistaakseen yksilöt. 

 

NP: Corporate Avenger – Taxes Are Stealing

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu