Pessimistinen purkaus budjetista

Valtiovarainministeriö painoi Suomen ensi vuoden kasvuennusteen nollan ja yhden prosentin välille. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että optimistinenkin valtiovarainministeriö joutuu tunnustamaan, ettei maan taloustilanne tule juurikaan paranemaan. Koska Suomen bkt:stä suurin osa on julkisen sektorin alati paisuvia menoja, voisi yksityisen sektorin olettaa jo olevan taantumassa. 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on kommentoinut budjettivalmistelun isoja linjoja ja talousnäkymiä julkisuudessa. Urpilaisen mukaan alentuneesta kasvuennusteesta ei kuitenkaan seuraa tarvetta lisäleikkauksille (ei tosin ihme kyllä veronkorotuksillekaan). 

Kuten monet muistavat, ei hallituksen syksyllä 2011 tehdyssä kehyspäätöksessäkään tehty käytännössä mitään varsinaisia menoleikkauksia ainakaan mistään muualta kuin valtion perustehtävistä kuten puolustuksesta. Säästöiksi nimitettiin menojen kasvun vähentäminen reilulla miljardilla. Lisäksi päätettiin ”sopeuttaa” reilun miljardin veronkiristyksillä.

Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Suomen valtion velkaantumisvauhti vain kiihtyy, koska talouskasvun hiipuessa myös eri verolajien tuoton on pakko laskea. Urpilainen ei ainakaan uutisoinnin mukaan ole kertonut, kuinka monen miljardin edestä hän aikoo ensi vuoden osalta lisätä pöljien vaalilupaustensa maksattamista lapsillamme.

Sen sijaan, että velkaantumista taitettaisiin leikkaamalla menoja, uutisoitiin ensi vuoden talousarviossa olevasta 166 miljoonan euron ”pelivarasta”. Kyseessä on siis budjettikehyksen sallima liikkumavara kehyksiin nähden. Selkeämmin ilmaistuna eduskunta tulee nuijimaan alijäämäisen kymmenien miljardien budjetin sen suuremmitta puheitta läpi, mutta kiistelee kuin lokkiparvi makkaranpalasta siitä, kenen äänestäjiä kosiskellaan, ja minne tehdään siltarumpuja tällä 166 miljoonalla eurolla. 

Velkavetoista linjaa hallitus puolustelee luottoluokittaja Moody’sin äskeiseen arvioon siitä, että Suomen talousnäkymät ovat edelleen vakaat. Parhaana eurotaloutena patsastelu perustuu kuitenkin hyvin pitkälti sumutukseen. Suomen lukuja kaunistaa mm. työeläkerahastojen laskeminen osaksi julkista sektoria. 

Esimerkiksi vuonna 2010 eläkerahastojen ylijäämä oli 5,4 miljardia euroa. Samana vuonna valtion alijäämä oli 9,4 miljardia ja kuntien 0,5 miljardia. Laskemalla työeläkerahastot mukaan on niin kutsuttujen julkisyhteisöjen alijäämä 2,5 prosenttia bkt:sta. Ilman tätä silmänkääntötemppua ei Suomi olisi saavuttanut lähimainkaan talous- ja vakaussopimuksen vaatimuksia. 

Koska eläkevaroja ei onneksi voida käyttää valtion pikavippikassana, on julkisen sektorin tila huomattavasti väitettyä huonompi ja velan määrä jatkaa kasvuaan. Mikään ei kuitenkaan estä poliitikkoja paukuttelemasta henkseleitään sillä, että ”hallitus taittaa velkaantumisen”. 

Hyvinvointivaltioksi nimitetty sosialistinen yhteiskuntakokeilu alkaa pikkuhiljaa kaatua omaan mahdottomuuteensa. Mahdotonta ei ole rakentaa turvaverkkoa heikoimmille, mahdotonta on pitää se pelkkänä turvaverkkona. Koska jokaisella vaalikaudella valtion lonkerot leviävät aina laajemmalle, tulee jossain vaiheessa raja vastaan. Valitettavasti korjausliikkeitä ei uskalleta tehdä, jolloin järjestelmä tulee kaatumaan rytinällä. Silloin minä lähettelen "mitäs minä sanoin" -terveisiä äitini kotimaasta Rio de Janeirosta ja tilaan toisen caipirinhan.