Kaikki oleellinen suvaitsemattomuudesta

Nykypäivänä niin kovin moni taho on huolissaan suvaitsemattomuudesta ja rasismista. Jotta näitä ikäviä ilmiöitä voitaisiin ehkäistä, pitäisi mielestäni löytää se suvaitsemattomuuden perimmäinen syy. Tämä pohdinta lähtee siitä näkemyksestä, että suvaitsemattomuus ja rasismi ovat hieman eri asioita. 

Suvaitsemattomuudella tarkoitan sitä, että henkilö ei yksinkertaisesti pidä jostain ihmisryhmästä ja tästä syystä ajattelee siihen kuuluvien ansaitsevan muita huonompaa kohtelua. Suvaitsemattomuus voi perustua esimerkiksi negatiivisiin kokemuksiin tai ennakkoluuloihin.

Rasismin määrittelen niin, että rasistisen ihmisen mielestä on jokin etniseen taustaan, kansallisuuteen tai muuten syntyperään liittyvä normi, josta poikkeaminen on eriarvoisen kohtelun perusta. Mielestäni se ei ole rasismia, että esimerkiksi joidenkin kulttuuristen tai uskonnollisten tapojen, poliittisten näkemysten perusteella yksittäisiä ihmisiä tai ihmisjoukkoja arvostellaan, pilkataan tai vaikka vältellään. Se on suvaitsematonta, mutta ei kuitenkaan rasistista. 

Myöskään minkään lääketieteellisen tilan takia tapahtuva syrjiminen (kuten vammaisten tai sairaiden huono kohtelu vammaisuuden tai sairauden perusteella) ei ole rasismia, koska etninen tausta, kansallisuus tai muu sellainen syntyperään liittyvä seikka ei ole vamma tai sairaus. Suvaitsematonta käytöstä ja syrjintää ja sekin toki on.

Voidaan siis sanoa, että kaikki rasistit ovat siis suvaitsemattomia, mutta kaikki suvaitsemattomat eivät missään nimessä ole rasisteja. Rasismi on yksi suvaitsemattomuuden erikoistapaus. Kitkeäkseen rasismin täytyy siis mennä suvaitsemattomuuden alkulähteille.

Rasismi yhdistetään usein ns. äärioikeistoon, joka on radikaali totalitaarisiin päämääriin pyrkivä liike. Yleisesti kansallissosialistit ovat tästä oppikirjaesimerkki.

Äärioikeisto onkin jo lähtökohtaisesti rasistista, koska sen edustajilla on selkeästi määriteltävä kulttuurillinen ja/tai rodullinen ihanne, josta poikkeaminen heidän mielestään oikeuttaa eriarvoisen kohtelun, jopa väkivallan. Natsien ihanne oli arjalaisuus ja kaikki siitä poikkeava oli alempiarvoista.

Aina ei välttämättä tule kuitenkaan ajatelleeksi, että suvaitsemattomuus on aivan yhtä kiinteä osa myös äärivasemmistoa ja kiihkouskovaisia. Molempien toimintaa motivoi se, että heillä on tietty kulttuurillinen tai muu vastaava ihanne, josta poikkeaminen oikeuttaa eriarvoisen kohtelun. Esimerkiksi islamisti pitää muiden uskontojen edustajia ”vääräuskoisina”.

Itse asiassa kaikkialla, missä on kollektivismia on myös suvaitsemattomuutta. Kollektivismi on yhteisön korostamista yksilön kustannuksella. Niin fasismi, kommunismi kuin useimmat uskonnotkin ovat kollektiivisia aatteita, joissa on ”yhteinen päämäärä”. Se voi olla enemmistön määrittelemä yhteinen etu, johtajien määräämä ihanne tai vaikka jumalan sana. Yhteinen päämäärä voi myös olla esimerkiksi ”kansanterveys”. Kaikki yhteiseen päämäärään pyrkimisen kanssa ristiriidassa oleva ohjaa suvaitsemattomuuteen väärin ajattelevia kohtaan.

Ei yksinkertaisesti voi olla suvaitsevaista kollektivistia. Jos viha ei kohdistukaan juuri tummaihoisiin tai vääräuskoisiin, silti kollektivismiin liittyy aina ajatus siitä, että on vain yksi oikea tapa ajatella ja toimia. Kollektivismi johtaa aina siihen, että enemmistön tai johtajien ihanteista tulee jokaista koskevia sääntöjä.

Tästä ihanteesta poikkeavat ryhmät joutuvat aina ja poikkeuksetta syrjivän ja suvaitsemattoman kohtelun uhreiksi. Mitä kiihkeämmin henkilö uskoo aatteeseen, sitä huonommin hän on valmis kohtelemaan normista poikkeavia ”yhteisen hyvän” nimissä. 

Sisäänrakennettu suvaitsemattomuus näkyy kollektiivisesti ajattelevissa ihmisissä niin, että heti vallankahvaan päästyään he alkavat vaikeuttaa heidän normistaan poikkeavien elämää. Ensin lähdetään propagandasta, sitten siirrytään pakkokeinoihin. Pohjimmainen periaate on aivan sama niin tupakkalaissa kuin holokaustissa: vallassa oleva taho pyrkii estämään hänen ihanteistaan poikkeavan toiminnan ja poistamaan vääränlaisen olemisen vaikka väkivalloin.

Vallassa oleva kollektivisti pyrkii luonnollisesti ennen pitkää myös sementoimaan asemansa eli kieltämään hänen normeistaan poikkeavilta ne samat demokraattiset oikeudet, kuten sananvapauden, joiden avulla hän itse alun perin pääsi valtaan. Pian myös yhdenvertaisuus lain edessä saa tehdä tilaa vallanpitäjän ihanteille ja kaksoisstandardit kukoistavat. Tämäntyyppisestä kohtelusta lienee Suomessa eniten kokemuksia perussuomalaisilla.

Ihmisyyden herkkänä kuvaajana tunnettu elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ehdotti äskettäin haastattelussa keveän tuntuisesti ihmiskunnan rikkaimman prosentin – eli 70 miljoonan ihmisen – tappamista. Onneksi Kaurismäki ei kirjoittanut blogia, jossa olisi leikkimieliseen tyyliin ”ehdottanut” rikkaille hihamerkkejä heidän tunnistamisensa helpottamiseksi. Auta armias, mikä meteli siitä olisi noussut julkisuudessa. Paitsi että tuskin olisi.

Nyt joku voi vetää tähän, että ”ethän sinäkään pidä esimerkiksi vasemmistosta”. Kollektivismin ja liberalismin ero kuitenkin kulkee siinä, että liberaalin mielestä ei ole mitään sellaista oikeaa tapaa, johon kaikki muut pitäisi pakottaa. Myös kaikkein pahinkin natsi saa olla mitä mieltä haluaa, kunhan asia jää ajatustasolle. Liberaalissa yhteiskunnassa voi olla kommunistisia yhteisöjä, mutta kommunistisessa yhteiskunnassa ei voi olla liberaaleja yhteisöjä. 

Minun mielestäni sillä ei ole mitään eroa kohdistuuko syrjintä ja vaino johonkin ryhmään rodun, uskonnon, mielipiteen vai kansallisuuden perusteella. Lopputulos on kaikissa sama: poikkeatte meidän normistamme, joten ihmisoikeutenne eivät ole muiden tasolla. Ennen kuin lähdet suu vaahdossa vaatimaan jotain toimenpiteitä, kannattaa siis hetkeksi ajatella itsensä myös vastapuolen asemaan. 

 

Kuten Nietzsche sen aikanaan totesi: Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei itse muutu hirviöksi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu