Erosen hihamerkit ja Turun Sanomat
Perussuomalaisilla tuntuu äkkiseltään olevan kovin puolivilliä avustajakuntaa. Tänään uutisoitiin siitä, kun James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen ”ehdotti” blogissaan, että ulkomaalaisille, suomenruotsalaisilla ja vieläpä seksuaalivähemmistöille otettaisiin käyttöön hihamerkit poliisin työn helpottamiseksi.
Turun Sanomat huomasi tämän natsiehdotuksen ensimmäisenä ja muistikin artikkelissaan mainita, että ”juutalaiset pakotettiin Natsi-Saksassa pitämään hihamerkkinä keltaista daavidintähteä, jolla heidät pystyttiin erottamaan julkisesti juutalaisiksi”. Tämän kommentin tarkoituksena ei tietenkään ollut leimata Erosta natsiksi.
Muistipa Turun Sanomat mainita jutun yhteydessä senkin, miten James Hirvisaari sai viime vuonna tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Minä en Erosta enkä Hirvisaarta henkilökohtaisesti tunne. Kumpaakaan en ole koskaan tavannut, mutta jo Turun Sanomien asenteellisesta jutusta tuli heti mieleen, että kyseessä on vitsi. Näin poistetusta blogitekstistä otetun kuvan ja välittömästi luettuani tekstin ymmärsin, että kyseessä oli selkeä sarkastinen heitto.
Tekstin alusta selviää, että Erosen kirvoitti kirjoittamaan Ylen uutinen, jossa vähemmistövaltuutetun toimiston edustaja oli pöyristynyt siitä, että poliisi oli kysynyt ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä henkilöllisyystodistuksia. Ajatusleikkinä hän heitti, että mikäli henkilöllisyystodistusten kysyminen on paha asia, niin laitetaan ihmiset pitämään hihamerkkejä.
Lukijan voisi kuvitella ymmärtävän, että tekstillä halutaan kertoa, ettei henkilöllisyystodistusten kysyminen ”ilman syytä” ole kirjoittajan mielestä niin kamala asia kuin sen vaihtoehto. Jos kukaan ei koskaan kysyisi henkilöllisyyttä, olisi esimerkiksi luvatonta oleskelua mahdotonta valvoa. Jos tekstissä ehdotetaan, että kambodzalaisilla hihamerkissä olisi maamiina ja yhdysvaltalaisilla hampurilainen, niin viimeistään siinä kohti pitäisi kellojen soida.
Huumori on vaarallinen laji. Olenkin itse siitä aina pidättäytynyt, koska ihmiset ovat keskimäärin niin tyhmiä ja pahantahtoisia. Ehkäpä Erosenkin kannattaisi vakavoitua. Ainakin pikavilkaisu Facebook -seinälleni osoittaa, että Eronen on Turun Sanomien ansiosta valtakunnan virallinen ”tyhmä natsi ämmä”. Jos nyt yhdenkään hänen tekstinsä vaivautuu lukemaan, niin ei ihan sellainen mielikuva tule.
En nyt kuitenkaan ota sen enempää kantaa Erosen ajatusmaailmaan, se on oikeastaan sivuseikka. Oleellista ja suorastaan pelottavaa tässä Erosgatessa on median toiminta.
Turun Sanomien toimittaja ei voi olla täysin idiootti ammatin vaatiessa vähintään luku- ja kirjoitustaidon. Kuitenkin hän on tehnyt täysin tarkoituksella äärimmäisen asenteellisen ja leimaavan ”kohujutun” Erosen blogitekstistä. Sen kummemmin jo poistettuun alkuperäistekstiin tutustumatta ovat muut mediat luonnollisesti levittäneet kohua entisestään.
Median pitäisi teoriassa olla puolueeton, ellei se erikseen muuta ilmoita. Puolueettoman tiedonvälityksen sijaan Turun Sanomat syyllistyy avoimen asenteelliseen ja poliittisesti tarkoitushakuiseen leimaamiseen, jonka luulisi olevan kaiken journalistietiikan vastaista.
Itse kirjoittelin harrastusmielessä City –lehteen noin yhdeksän kuukautta erilaisia juttuja (http://www.city.fi/lehti/oulu/ - tuolla käytännössä kaikki minun käsialaani), kunnes päätoimittaja Pettersson huomasi minun olevan kokoomuslainen ja totesi, ettei yhteistyötä sen vuoksi enää jatketa. Vaikka olisi kiva kirjoitella muuallekin kuin blogiin, oli tämä minulle luonnollisesti ihan ok. On täysin lehden asia haluaako se varoa leimautumista.
Mikäli Turun Sanomien toimituksessa on vähänkään journalistista etiikkaa jäljellä, julkaisisi se jutun tilalle pikapikaa anteeksipyynnön ja oikaisun. Erosen blogia omalla tavallaan tulkinneelle toimittajalle taas ei luulisi olevan kovin vaikeaa tehdä johtopäätökset, hankkia puoluekirja ja alkaa vaikka poliitikoksi, jolloin turha rehellisyys ei ole hidaste.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä. Paremmin ei voi tätä kuvailla.
jeep jep, mutta homma jatkuu viel. Äsken täs Lahen paikallisradiossa "toimittaja" hiillosti Helenaa että: Kuinka saatoit? Jatkuuko työsi enää tän jälkeen? Mitä Timo Soini tästä sanoi?
ja nyt siellä on äänestys päällä että onko hyvä idea pakottaa kaikille hihamerkit..
Mutta kuinka helvetin pihalla täytyy olla jos luulee että teksti kirjoitettiin tosissaan? Tottakai sen ymmärtää että osa paskalehdistä "tajuaa" jutun väärin että saa otsikoita mutta kaikki?
toi voiman "toimittajakin" joku Matti Eve? Ei ees myötähäpeää tullut jutusta/kuulustelusta vaan että miksi? Miksi noin vitun kahvilla??
Aki Kaurismäki haluaa murhata 70 miljoonaa ihmistä.
* haukotus *
Helena Eronen kirjoittaa älykkäästi ja hauskasti.
KAUHEAAA!!!! HIRMUISTA!!!! SENSUROIKAA!!!!
Hulluksi on Suomi tullut.
En tiedä poistiko US Erosen kirjoituksen vai Eronen itse. Sen olisi hyvä olla näkyvillä, että ihmiset voisivat itse arvioida tekstiä. Niille, jotka eivät sitä ole lukeneet, jää siitä TS:n maalailema tympeä ja valheellinen käsitys.
Todella ikävää.
http://cdn.anonfiles.com/1334158925652.jpg
Tuolta voit lukaista! Minä päätin jo, etten vuoteen klikkaa amppareissa yhtäkään Turun Sanomien uutista!
Niinpä lärväkirja ja muut foorumit huutaa leipää. Ei kukaan halua edes ymmärtää. Persut on natseja, se on pääsanoma tällä hetkellä.
Ei minuakaan kiinnosta ketään puolustella, mutta tällä kertaa ollaan jotenkin niin pihalla koko hommasta, että hermojen menetys on ihan tosiasia.
"Tekstin alusta selviää, että Erosen kirvoitti kirjoittamaan Ylen uutinen, jossa vähemmistövaltuutetun toimiston edustaja oli pöyristynyt siitä, että poliisi oli kysynyt ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä henkilöllisyystodistuksia. Ajatusleikkinä hän heitti, että mikäli henkilöllisyystodistusten kysyminen on paha asia, niin laitetaan ihmiset pitämään hihamerkkejä.
Lukijan voisi kuvitella ymmärtävän, että tekstillä halutaan kertoa, ettei henkilöllisyystodistusten kysyminen ”ilman syytä” ole kirjoittajan mielestä niin kamala asia kuin sen vaihtoehto. Jos kukaan ei koskaan kysyisi henkilöllisyyttä, olisi esimerkiksi luvatonta oleskelua mahdotonta valvoa."
1) Poliisilain 1 § nojalla poliisi saa sitä henkilöllisyyttä tentata. Poliisin puolelta olisi silti hyvää käytöstä yhtä kaikki kertoa, miksi se haluaa varmistua lähestymänsä henkilöllisyydestä. En mä ainakaan ole poliisisedän koskaan avaavan keskustelua sillä kenellekään joka ei selvästi mogaile.
2) Miten vaikkapa Steissillä (tai siihen verrattavassa tilassa) voi oleskella luvattomasti?
Erosen tekstistä samaa mieltä, mutta ei sen pointin erinomaisuutta tarvitse hirveästi puolustella.
Kun huumoria analysoidaan kannattaa aina miettiä, keneen herjan kärki osuu. Siitä määräytyy vitsin laatu.
PerSSuomalaisten oma huumori on pelkkää pilkkaamista eikä huumoria lainkaan. Ylhäisen alentaminen ja alhaisen ylentäminen synnyttää naurun. Se on huumoria. PerSSuomalaiset huomaavat oman huumorinsa kieroutuneisuuden vasta kun pilkka sattuu omaan nilkkaan. Ja hyvä että edes silloin.
Helenan kirjoitus koskettaa erästä aikamme suurinta kysymystä.
USA:ssa asia on ajankohtainen. Siellähän ensinnäkin profiloidaan uhkia ja "terroristeja" mitä törkeimmällä tavalla, googlettamalla löytyy mitä vaan
http://www.activistpost.com/2011/12/10-ridiculous-...
Tuossa esitetään 10 naurettavaa asiaa, jotka saavat SINUT näyttämään "terroristilta".
Sitten kun tätä vainoharhaisuudesta ja typeryydestä nousevaa sekopäisyyttä aletaan TOTEUTTAA Yhdysvalloissa, siellä ei tietenkään saa julkisesti pysäyttää "rasistisesti" esim. Lähi-idästä kotoisin olevia.
Siksi nämä TSA-tyypit sun muut turvatarkastajat tahallaan pysäyttävät mummoja ja kiltin näköisiä kotirouvia, osoittaessaan, "etteivät ole rasisteja".
Kysessä on siis ihan todellinen kysymys, jota pohditaan monessakin yhteiskunnassa.
Media on nyt tehnyt itsestään naurettavan, ei suinkaan suosikkikirjoittajamme Helena E.
Olihan se hampurilainen aika osuva USA:laisten hihamerkiksi, mutta stetsonkin olisi aika hyvä mielestäni.
Silloin kun huumorintajua jaettiin, olivat turkkulaise tois puol jokke. No ei ne kaikki, vain TS:n toimitus. Mitäpä muuten mahtaa lukea TS:n toimittajien hihamerkissä?
Ajattelin ensin kritisoida sitä, että olet avannut uuden blogin tuon aiemman Anssi Luoma-Ahon blogin rinnalle samasta aiheesta, mutta luettuani kirjoituksesi päätin suositella sitä.
Sisältö oli identtinen oman ajatusmaailmani kanssa.
Yhdyn Heikkisen ja Gagarinin näkemykseen. Minun blogini pointti olikin siinä, onko Erosen asemassa järkevää kirjoittaa sellaisia blogeja, mitä hän teki. Tähän minulla on selkeä mielipide: Ei ole!
Jos tässä maassa ei saa enää viljellä huumoria, kirjoittaa mielipiteitään tai muutakaan, koska on "jossain asemassa", niin ollaan kusessa. Tai ollaanhan me jo, mutta syvemmässä!
Ei vika ole Erosen teksteissä vaan todella typerässä toimittajassa. Toivottavasti asia etenee vaikkapa JSN:oon. Oli tuo sen verran törkeä irroitus!
Olet oikeassa, mutta Helena on vallaton ja halusi hauskuuttaa meitä Usarin lukijoita.
Ai toivot että menisi jukisen sana neuvostoon...Et sitten itse ossa/pysty tuota tekemään?
Miksi ei ole?
On yksi asia, että Perussuomalaisilla on kannanottoja, jotka ovat mainstreamin vastaisia. Tällä en tarkoita että hihanauhat olisivat yksi näistä. Vaan tällä tarkoitan sitä, että laittomien ulkomaalaisten kiinni ottaminen ja maasta poistaminen on, kun median ja muiden puolueiden puheita seuraa, mainstreamin vastaista.
Eli puhuessaan suomalaisten edun ja laillisen yhteiskunnan ylläpitämisen puolesta ovat Perussuomalaiset jostain syystä joutuneet altavastaajiksi. Koska laillisen yhteiskunnan ylläpito edellyttää rajojen vetämistä tai jopa pakkokeinoja, kaikki sen puolesta puhuminen on helppo leimata fasismiksi tai pahemmaksi.
Mikä on paras tapa suhtautua leimaamiseen? Ehkä vaieta koko asia. Tai sitten voidaan ottaa leima omaksi tai kyseenalaistaa se. Joskus nämä ovat sama asia. Yksi tapa tähän on huumori ja kärjistäminen. Erosen teksti on täysin aito, ymmärrettävä ja laillinen kannanotto sen puolesta, että laittomasti maahan tulleet pitää Suomen lakia noudattaen voida poistaa maasta. Lisäksi se hyvin täyttää kaikki huumoritekstille asetettavat kirjalliset kriteerit. Näitä voi nopeasti silmäistä vaikka Journalismikritiikin vuosikirja 2012:sta sivulta 95 alkaen.
Jostain kumman syystä TS:n toimittaja lukee tekstin aivan kuin se olisi todellinen ja vakavastiotettava ehdotus. Tahtoisin lanseerata käsitteen nimeltä tyhmyysolettamus. Ei ole mahdollista, että TS:n toimittaja olisi oikeasti kyvytön lukemaan tekstin sen tarkoitetun tyylilajin mukaan. Enkä tohdi väittää, että toimittaja tahallisesti, pahuuttaan tai ilkeyttään käyttäisi tekstiä lyömäaseena Erosta, Hirvisaarta tai Perussuomalaisia vastaan.
Tyhmyysolettamus tarkoittaa sitä, että teksti on luettava täysin totena ja vakavana ehdotuksena niitä lukijoita ajatellen, jotka saattavat omalla kohdallaan pitää sitä totena. Keitä nämä tyhmät saattaisivat olla? Onko Turun Sanomien mielestä tavallinen suomalainen niin tyhmä, että saattaisi alkaa kannattaa hihanauhojen käyttöä? Silloin on oikein ja aiheellista kertoa heille, että pahat ihmiset pakottivat kerran muita pitämään niitä. Ja että se puuha ei päättynyt hyvin kenenkään kannalta. Mutta jos suomalaiset oikeasti eivät tätä tajua, niin eikö muun poliittisen koneiston ja heidän mediansa olisi parempi hankkia muualta fiksumpia alamaisia ja jättää suomalaiset Perussuomalaisille?
Selvästi he silloin ansaitsisivat toisensa. Selvästi he eivät silloin ansaitsisi Turun Sanomia tai Tupua, Hupua ja Lupua.
Vai onko Turun Sanomien mielestä joku vasemmiston, monikulttuurin ja vähemmistöjen oikeuksien kannattaja niin tyhmä, että hän saattaisi huolestua Perussuomalaisten olevan oikeasti kansallissosialisteja? Eikö silloin olisi parempi pyrkiä informoimaan lukijoita, että kyseessä on vitsin keinoin tehty vakava kannanotto? Mielestäni tässä on lähinnä toimittu nyt päinvastoin.
On toki mahdollista, että hyökkäyksen kohteena ei olekaan pelkästään Eronen, Hirvisaari, Perussuomalaiset tai tämänkertainen vitsi, vaan taustalla oleva, vitsin keinoin esiin tuotu kannanotto? Eli kysymys siitä, että saako poliisi valvoa laitonta oleskelua ja miten? Siis onko todellinen motiivi se, että kyseinen laki pitää muuttaa kuolleeksi kirjaimeksi, mutta tätä ei olla valmiita sanomaan suoraan?
Viimeinen ehdotukseni on, että Turun Sanomien toimittajan tyhmyysolettamus kohdistuu Perussuomalaisten kannattajiin. Eli vaikka koko muu Suomi ymmärtäisi tekstin vitsiksi, niin Perussuomalaisten kannattajat eivät ymmärrä, vaan saavat tästä aivan aitoja ja konkreettisia viestejä puolueensa (tai sen "rasistisen siiven") suunnasta. Kyseessä on siis erittäin ovela salajuoni. Toimittaja ei voinut sanoa ymmärtävänsä tekstiä vitsiksi, koska se olisi vienyt uskottavuuden siltä, jos hän olisi seuraavana "paljastanut" sen olevankin täyttä totta.
Eli jäljelle ei jäänyt muuta kuin suora hyökkäys.
Nykyisen blogikulttuurin yksi kipupiste on siinä, että mikäli joku "kirjoittaa" jotakin, jättää se tutkivalle journalistille vapaat kädet laatia asiasta raflaavan otsikon. Vaikka jättäisimme huomiotta sen, ettei "kieli poskella" -tyyli sovi eduskunta-avustajalle (tai oikeastaan tässä tiukkapipoyhteiskunnassa kenellekään), antaa se turhan vapaat kädet sille, mitä tiedonvälittäjä kokee vastuukseen välittää poliittiselle kentälle, ja missä sanamuodossa.
Jos tämä vuorovaikutussuhde (en keksinyt parempaakaan termiä) toimisi siten kuin haluaisin, mainitsisi toimittaja eduskunta-avustaja X:n kirjoittaneen asian Y, ja jättäisi siitä tehtävät tulkinnat lukijoille. Pukemalla tulkinnanvaraisen (tämä jättää myös sauman alati katoavalle huumorintajulle) kirjoituksen osia väitelauseiksi, vie tämä tiedonvälitystarkoituksessa toimiva journalisti pohjan paitsi kirjoituksen alkuperäiseltä tarkoitukselta (tai kontekstilta, jos näin halutaan sanoa), myös syöttää sanoja suuhun.
Mitä olisitte tuumanneet, jos olisin kirjoittanut heti tämän kommentin ensimmäisen lauseen jatkoksi jotain seuraavaa: "Kaipaisinkin siis viestintäministeriöltä pikaista ohjeistusta blogikirjoittajien mielivaltaisuuden ojentamiseksi ja yhteisten pelisääntöjen löytämiseksi"? No, ette ehkä mitään, koska en ole missään määrin tunnettu saati jossain mainitsemisen arvoisessa virassa, mutta jos olisinkin yleisen kukkahattuilun vastaisena kirjoittajana edes jossain määrin ansioitunut, olisi sanomani helppo käsittää väärin ja välittää luettavaksi vaikkapa henkilökohtaisen blogini kontekstista irrotettuna.
Yksi kaikkinaisen viestinnän suurimmista ja näillä näkymin ikuisista haasteista on sanoman kontekstuaalisuus. Niin kauan kun asioiden merkitys lepää asiayhteyksissä, voidaan sanoma vääristää sangen vaivattomasti. Tämäkin on yksi tietoyhteiskunnan varjopuolista.
Muuten hyvää tekstiä, mutta yhdestä kohdasta olen täysin eri mieltä.
Helena Erosen ei tarvitse vaihtaa tyyliä. Sensijaan kannattaa miettiä Turun Sanomien valehtelevan toimittajan tekosen seurauksia. Ainakin siis poiki tukun vihakirjoituksia Facebookkiin. Väärän uutisen pohjalta.
Syyllistätkö uhria vai tietoisella valehtelullaan vihaa lietsonutta toimittajaa ?
"kunnes päätoimittaja Pettersson huomasi minun olevan kokoomuslainen ja totesi, ettei yhteistyötä sen vuoksi enää jatketa"
siis häh? Mikä vitsi. City-lehtihän kuhisee vihervasureita. Jollet päsmäröi vihreissä nuorissa ja proudly Haaviston kannattajalistalla oot niinku out.
Turun sanomien nettiversioissa ainakin toimittajan nimi on häveliäästi jätetty pois, on vain lehden lyhenne. Eikö olisi vähintäänkin kohtuullista, että tällaisen toimittajan nimi mainittaisiin julkisesti, niin kaikki fanit voisivat helpommin ilmaista ihailuaan hänelle?
Emmeköhän ymmärrä, että tästä kantaa vastuun päätoimittaja. Vetoan että älkää lähettäkö rumaa postia. Asiallisuus palkitaan, asiattomuus antaa mahdollisuuden uhriutua.
Turun Sanomien vastaava päätoimittaja on Kari Vainio ja päätoimittaja Riitta Monto. He siis ovat vastuussa tästä episodista.
Kari Vainio on ollut Turun Sanomien toimittajana vuodesta 1990 ja vastaavana päätoimittajana vuodesta 2009. Hän toimi vuosina 2003-2009 Reserviläinen lehden luottamustoimisena päätoimittajana.
Kuva löytyy tästä linkistä:
http://yle.fi/alueet/turku/2009/07/turun_sanomille...
Riitta Monto oli aikaisemmin Turun Sanomien kulttuuritoimituksen esimies ja on työskennellyt aikaisemmin YLE:ssä.
Tältä akselilta olisi siis etsittävä vastuullisia tähän mediahuiputukseen, koska sellaiseksi sen kai tavallisella järjellä pitäisi luokitella.
Itse Turun alueella asuvana olen jo ajat sitten jättänyt kyseisen lehden pois lukuvalikoimastani. Paperilehti jäi pois varsin arkisista syistä. Postilaatikkoni on n 300 metrin päässä asunnoltani ja olen jo ikääntyessäni kaatulilutkin pariin otteeseen talven hakumatkalla. Ei ole sen hinnan väärti se lehti. Ja nyt kun tämä nettilehtien maailma on tullut niin TS on pahasti jälkijunassan sen suhteen. Sivut huonosti suunniteltu.
Tässä tapauksessa tuntuu pahasti siltä että toimitus ei ole perehtynyt Erosen kirjoitteluun yleensä. Ei ole löytänyt koko jutulle oikeaa laajempaa tyylillistä yhteyttä vaan takertuu yhteen juttuun/kirjoitukseen tajuamatta - mitään...
Mainittakoon vielä TS:n oma keskusteluosio tai miksi sitä nyt oikein nimitäisi. Ei oikein miksikään sillä sitä ei viitsi käyttää koska moderointi nappaa jutun itselleen lähes vuorokaudeksi. Ei siis näe muiden samaa asiaa kommentoivien kirjoituksia kuin helkkarinmoisella viivellä. Suomeksi: myöhässä. Mitä se on kun kaikki tänään viiden jälkeen peräjälkeen nopeasti tulleet tulleet kommentit julkaistaan seuraavana päivänä. Onko se keskustelua ei Se on "keskustelua" Turun Sanomien tyyliin. Klimppisoppaa. Ja mielipiteen ilmaisun kellonaikakin näyttää olevan samaa luokkaa kuin varusmiespalveluna aikoinaan suoritetut sääasemien havainnot. Kunhan jotakin sinne päin. Eivätkä linkit ole sallittuja - kertoo toimituksen laiskuudesta? Vai mistä?
Lisäksi keskustelukuvion ovat vallanneet henkilöt jotka haiskahtavat vahvasti toimituksen virtuaalikeskustelijoiksi. Kuten "mummo" ja "Jonne Martinmäestä" jne. Kyeseisten henkilöiden mielipidekirjoitukset näyttävät ennakoitavuudessaan kovasti siitä kuuluistasta toimituksen kenkälaatikosta otetuilta. Siitä mistä päivän horoskooppi arvotaan - ja sen jälkeen lappu takaisn laatikkoon.
Ei näytä hyvältä ei. Turun Sanomien tulevaisuus. Tosin: Enpä jää kaipamaan tässä muodossa. Jää jopa työpäikan kaffehuoneessa lukematta!
"Turun Sanomien toimittaja ei voi olla täysin idiootti ammatin vaatiessa vähintään luku- ja kirjoitustaidon."
Päin vastoin, toimitus ilmentää /pahantahtoista opportunisti-idiotismia/ harrastaessaan tahallista "väärinymmärtämistä".
US puolestaan syyllistyi häpeämättömään rangattomuuteen poistaessaan kirjoituksen.
Lopuksi. Hampurilainen hihamerkissä on mielestäni erinomainen idea. Tämä on sitten vitsi, että Turussakin ymmärretään.
Ko. kirjoitus näyttäisi olevan ehtaa Erosta, joka kirjoittelee välillä hieman lennokkaasti. Ehkäpä tuo juttu olisi sopinut paremmin Vapaavuoroon.
Voisikko US muuten kertoa, miksi se poisti jutun?
Ja veti Eroselta samalla "maton alta".
Nyt hän on kaiken median riepoteltavana ilman linkkiä alkuperäiseen juttuun.
Joka oli liian varomaton mutta ei sellainen kuin annetaan ymmärtää.
Mutta ihan sama sinänsä enää mitä turun sanomat tekee tai jättää tekemättä tämän asian tiimoilta koska se kuitenkin jää elämään omaa elämää tuo kirjoitus tai uutinen että perusuomalaisen kansanedustajan avustaja esitti hihamerkkiä ulkomaalaiselle. tuo juttu on levinnyt ja on oikeastaan ihan sama esittääkö ts oikaisun tai ei. Juttu on levinnyt ja tulee vielä persujen eteen halivatpa tätä tai ei....
Hei mulla ois idea. Voitaisiin kirjata netikettiin jotain seuraavanlaista: "kun käytät teksteissäsi huumoria, on se kirjoitettava punaisella." Näin ei tolloinkaan pääsisi ymmärtämään väärin. Paitsi jos on punavihersokea.
Sen verran vielä maailmanmenosta, että onpa ilahduttavaa nähdä kokoomuslainen puolustamassa perussuomalaista. Ehkä meillä on vielä toivoa.
TS:n juttu edustaa tyypillistä iltapäivälehtien lööppijournalismia.
Erosen makaaberin huumorin syy sivuutetaan. Sitä käytetään tukemaan yleistä mielikuvaa perussuomalaisista rasisteina. Tämä johtunee enemmän journalismin huonosta tasosta kuin poliittisesta ajojahdista.
Perussuomalaiset eivät ole aivan syyttömiä heistä median kautta muodostuneeseen mielikuvaan, mitä he myös käyttävät hyväkseen.
US:n ratkaisu poistaa Erosen alkuperäinen blogikirjoitus ihmetyttää - ja ehkä vähän huolestuttaakin.
Täysin sama mieltä. Olen pitänyt Turun Sanomia ihan kärkipään julkaisuna Suomessa, jossa häntpäätä edustavat Sanoman eri oksennukset ja Aamu-uloste. Nyt TS lähti näiden kanssajulkaisujen kanssa samalle tasolle ja jälki on rumaa. Jos tämän jutun olisi kirjoittanut Hesari niin kukaan ei olisi moittinut lainkaan lehteä journalistisesta tasosta, koska kaikki tietävät, että se on se Hesarin taso. Moraalin, journalistisen laadun tms kanssa Hesari ei ole päässyt enää vuosikymmeneen pätemään, mutta että Turun Sanomat lähtee tälle tielle. Minunkin puolestani saisivat oikaista viipymättä tuon jutun, on se niin hesarimaisen ala-arvoinen. Kuten Petterikin tuossa ylempänä kirjoittaa niin myös U Suomelta luokaton esitys mennä poistamaan Helenen kirjoitus ja jättää hänet "toimittajien" armoille ja silloinhan vastuu siirtyy täysin lukijoille.
Hyvä ehdotus tuo puoluekirjan hankkiminen. Laajentaisin sen koskemaan myös Markku Huuskoa.
Hihamerkkejä modernimpi tunnistustapa on jo keksitty siruttamisen myötä, joka lienee jokaisen uutta maailmanjärjestystä ajavan kaappinatsin märkä päiväuni.
Hyvä kirjoitus.
Jännä, että tästä Turun Sanomien uutisesta on kuitenkin oltu kanssasi samoilla linjoilla olevien joukossa toista mieltä. TS:n uutisoinnin on jopa väitetty ottavan ironian huomioon. Sen sijaan enemmän kritiikkiä omien havaintojeni perusteella kohdistettiin Iltalehden vastaavaan uutiseen. Siinä oli käytetty kyllä lähteenä TS:n uutista, kuitenkin mainittu oli vain hihamerkit muslimeille, somaleille, venäläisille, suomenruotsalaisille ja seksuaalivähemmistöille. Näihin ryhmiin kohdistuva rasismi on kuitenkin mielestäni ajateltavissa oleva ilmiö. Sen sijaan TS:n uutisessa oli sentään nämä hampurilais- ja maamiinamerkit. Jos joku noiden jälkeen ottaa uutisen kirjaimellisesti, sitten ei voi kuin huokaista. Toki TS:n uutistakin on aihetta kritisoida tarkoitushakuisuudesta ja puolueellisuudesta.
Kaiken kaikkiaan on mielestäni varsin ennakkoluuloista leimata Eronen rasistiksi hänen blogikirjoituksensa perusteella. Hänellä kun on tapana viljellä reilusti huumoria kirjoituksissaan, ja tämä tekeekin niistä mielenkiintoisempaa luettavaa. Jokainen normaalilla älyllä varustettu huomaa kyllä kirjoituksen ironian. Eri asia on sitten, halutaanko sitä ironiaa huomata, kun tarjoutuu mahdollisuus lynkata persuja. Etäisesti tulee mieleen pahimpien persuvihaajien ajatusmaailmasta uskovaisten ajatusmaailma. Näin, vaikken itsekään persuja kannata.
Puuttumatta mitenkään esillä olevaan hihamerkkijuttuun, totean ,että kautta aikojen ovat ihmiset joko pakolla tai muuten tahtoneet erottautua toisistaan. On uskot, aatteet ja vaatteet,värit ja tyylit. On kansallis- ja heimopuvut. On virkapuvut, merkit ja jämät. Nuorisolla on aikakauden omat muotityylit ja asut. Kulttuurivirtaukset, tavat ja etiketit ovat eri aikoina sanelleet kaikenlaista. Hinduilla on kastimerkkinsä. Jotkut haluavat tatuoinneilla erottautua muista . On lävistyksiä, sormuksia, nenärenkaita ja silikonitissejä ja botoxitäytteisiä naamavärkkejä. Perukeista ja keinojäsenistä puhumattakaan. On kapteeni-/surunauhaa ja poppirekvisiittaa, fanivaatteita tai urheiluvarusteita ja tunnustuksia.
Kaikki eivät halua olla samasta muotista. Mutta em. Daavidin tähti juutalaisilla oli rasismia. Sirkuskuspellen pukua ei pidetä moitittavana, pikemminkin humoristisena. Valtapeliä käyvät aatteet ja uskot pyrkivät etsimään stereotyyppisesti sanan miekoin vikoja toisistaan, jolloin kaikki kelpaa ryhmäarvostuksen nostamiseksi ja puolustamimiseksi. Keltainen roskasankkojournalismi ja juorumedia on myyviä lööppejä metsästäessään yhtä moraaliton kuin kiihkoaatteet ja uskonnotkin. Rasismia lähentelevä valtapeli, mustamaalaus ja kertakäyttökaupallisuus ovat hyvin lähellä toisiaan. Aate, usko ja kaupallisuus pyhittävät keinot. Syntyy tuomittavaa sananmittelyä ja ilmaisua. Aatepalossa ja vihapuheissa sanotaan ja tehdään enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Ja suhteet kärsivät epäasiallisuuksista. Ihmisarvoja nostetaan ja uhrataan julkisuuden armottomassa ristitulessa.
Vielä lisäyksenä edelliseen voidaan mainita monenlaiset myytit ja symbolit, joihin uskomalla tai joita palvomalla saavutetaan maallis-taivaallinen utopia, nirvana,taivaspaikka tai Ihantola. Ismeillä ja (epä)uskoilla tulee itsekukin autuaaksi tai epäautuaaksi. Ja kerettiläisiä tai väääräuskoisia, toisinajattelevia vainotaan aina. Kun aatteesta tulee ismi, siitä tulee yksi uusi uskonto muiden joukossa. (Dooyeweerd). Absoluuttista totuutta ei kukaan voi pohjimmiltaan tietää mistään, paitsi Katainen Dragsvikista.
Symboleista tunnettuja ovat esimerkiksi "tällä merkillä olet voittava" eli risti. Natsit vannoivat hakaristin yli-ihmis-herruuteen, kun taas sirppi ja vasara oli sosialismin ylin symboli. Joka aatteella ja uskonnolla on omat tabut ja sakramenttinsä, joita ei saa häväistä, uhata, pilkata tai solvata syyllistymätta syrjintään ja rasismiin. Ihmisoikuksien yleismaailmallinen julistus ilmaisee tunnusmerkistöt samoin kuin perustuslaki ja rikoslaki.
Jokainen uskonto antaa kultaiset sääntönsä ja filosofiat omat eettis-moraaliset maksiimit noudatettaviksi. Eläppä niiden kanssa moniarvoisessa maailmassa lähimmäisen rakkaudessa, empaattisesti, altruistisesti sekä oikeudenmukaisesti ja kristillisessä tai aatteellisessa veljeydessä ja rakkaudessa ja ihmisiksi.Se olisi ylimaallinen taito ja yli-inhimillinen suoritus sekä ylivertaista henkistä kypsyyttä vaativaa. Pyritään silti elämään ihmisiksi kaikkine inhimillisine heikkouksinemme ja niitä minimoiden. Ihminenhän on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen! Harmoniakin olisi hyvä tavoite ja illuusio pyrkimyksissä. Ristiriidat lisäävät ristiriitoja. Musta-valkea-asenne (besserwisserimäisyys) on henkistä kypsymättömyyttä.
Silti... huumorintaju ja erilaiset vitsit,kaskut,sutkaukset ja tsoukit
pehmittävät kaiken lisäksi luutuneita asenteita ja ilmapiiriä. Älkäämme olko liin tosikkomaisia! Pidetään varapäreet kainaloissa! Elämä helpottuu...
kun tajuat oman tilasi ja annat arvon toisellekin! Ei ole kysymys elämää isommasta asiasta! Eikä oma suu aina tarvitse olla lähempänä kuin Konttisen suu! Näillä eväin pärjää missä vain.
HEIKKISEN KIRJOITUS ON TÄYTTÄ ASIAA. Yhdyn joka sanaan!!
Miten voisimme syrjäyttää valehtelevat, vääristelevät ja panettelevat öykkäritoimittajat joille veren maku on käynyt päähän ja tehnyt heistä tappajia?
Pitääkö Suomessa kaapata valta vielä tuntuvammin kuin PS viime vaaleissa teki jotta päästään nykyistä selkeämmin kriminalisoimaan tuollaiset kirjoittelut mitä TS harrasti?
Sitähän nämä "kohu" öykkärit hakevat. Sitä yleensä saa mitä tilaa.
Kansa alkaa olla varsin kyllästynyt lukemaan toimittajien sairaita juttuja.
Kuitenkin on syytä muistaa, etteivät kaikki Suomessa lue US-blogeja ja tunne Helena Erosta kirjoittajana kuten minä. Tämä antoi TS-toimittajalle mahdollisuuden uutisen. Siinä mielessä Helena ylitti rajan.
Tämä voi olla hankala asia, mutta koitan sanoa selvästi: Jos teksti on humoristinen tai sarkastinen, se ei tarkoita sitä, että sen kirjoittaja olisi vastakkaista mieltä, tai edes suhtautuisi neutraalisti käsittelemäänsä asiaan. Hihamerkkejä voi esittää "vitsillä" ja kannattaa samanaikaisesti sisällöltään samankaltaista toimintaa, mutta peitellymmin toteutettuna. Ongelma ei ole siis se, että joku ehdottaa hihamerkkejä vitsillä vaan se että tämä joku esittää asian niin, että siitä jää se mielikuva että kannattaa jonkinlaista etnistä tunnistamista.
Eli Kaurismäki saa sitten ihan vapaasti ja hyvällä omalla tunnolla sanoa että kaikki rikkaat ja poliitikot saa tappaa?
Saa sanoa ja Eronen saa sanoa että hihamerkit on hyvä asia. Kaurismäen ja Erosen sanomisia yhdistää se, että niiden alkuun voisi lisätä johdannoksi seuraavan tekstin:
"Emme elä täydellisessä yhteiskunnassa. Minun mieleiseeni yhteiskuntaa ei olisi mahdollisuuksia päästä nykyisestä minun elinaikanani, ilman niin radikaaleja toimenpiteitä, etten pysty näitä toimenpiteitä konkreettisesti hyväksymään. Kuten esimerkiksi..."
"...rikkaimman prosentin tappaminen."
"...hihanauhat ulkomaalaisen näköisille."
Jos on sitä mieltä, että hihamerkit olisivat ihanne, mutta lievempikin erottelu ja syntyperän mukaan silmätikuksi ottaminen riittää toistaiseksi, niin senkun sanoo. Olisi epärehellistä jos sanoisi esimerkiksi kannattavansa etnisen taustan perusteella neutraalia kohtelua, mutta olisikin ajamassa lainsäädäntöä toiseen suuntaan. Liian harvat poliitikot uskaltavat sanoa suoraan mitä ajattelevat.
Niin eli se kun Helena samaisessa jutussa ehdotti hihamerkkejä kaikilla suomalaisille hän myös salaa tarkoitti sitä? Helenan jutun pointti oli kuitenkin ihan asiaa eli se miten poliisi voi pidättää tai etsiä hlöitä, joilla ei ole henkilöpapereita tai ei niitä syystä tai toisesta halua näyttää. Poliisi alkaa olemaan tämän nykytouhun edessä varsin aseeton.
Joku viisas sanoi aikoinaan: "Jokaisessa meistä asuu pieni Hitler" ja lisäsi siihen "hillitse oma hitlerisi". Ja älkäämme tuomitko, ettei meitä tuomittaisi! Kukaan meistä ei ole täydellinen. Mutta vankilat ovat kuulemma täynnä syyttömiä ja väärin ymmärrettyjä!

Kommentoi 53 kommenttia